simona
Uutukainen
Avatar - Anne L
Posts: 6
Oma hevonen: Pampula
Ikä: 17
|
Post by simona on Oct 22, 2018 14:52:04 GMT
Kuvan oikeudet kuuluvat Annelle
Frozen Princess "Pampula" 18-vuotias räjähtävä shetlanninponipakkaus Omistaja Simona Lappi Sivuille
|
|
simona
Uutukainen
Avatar - Anne L
Posts: 6
Oma hevonen: Pampula
Ikä: 17
|
Post by simona on Oct 23, 2018 11:16:57 GMT
tiistai, 23. lokakuuta Laskin katseeni parkkipaikalla lepäävään hevosautoon. Kädessäni tunnustelin riimunnarua, jonka päässä oleva poni mutusteli syksyn viimeisimpiä ruohotuppoja ojanpenkalta. Pampu ja mä muutettaisiin nyt ja jätettäisiin vanha kotitalli päänkoppaan. Ei sillä, että mun olisi jäänyt tänne kova ikäväkin, mutta jotenkin mä en ollut ihan stressitasoltani valmistautunut tähän. “Simona, pakkaa vielä ne loimet takaluukkuun. Siihen muovitaskuun”, Julius totesi ja vetäisi mua leikkisästi ponihännästä. Se oli tullut auttamaan meitä muutossa, vaikkei se kauheasti tallilla viihtynytkään. Ennen se oli kyllä ratsastanut ponia kuukausitolkulla, kun mulle oli iskenyt inho käydä tallilla.
Ojensin Pampulan kulahtaneen narun veljeni käteen ja kävelin rivakasti satulahuoneeseen. Annoin katseeni levätä vielä pölyisillä ikkunalaudoilla, kotoisaa tunnelmaa tuovissa tauluissa ja tallikavereideni kaapeissa. He eivät olleet lähtemässä täältä luultavasti vielä pitkiin aikoihin, mutta itse olin niellyt lähdön kyyneliä viimeksi puoli minuuttia sitten. Pampulalle tarkoitettu kaappi oli tyhjennetty, mutta kaksi ulkoloimea kyhjöttivät pohjalla. Suoristin selkäni ottaen loimet syliini.
“Simbe, yritä edes! Me ei pysytä aikataulussa sun takia”, Julius huudahti ja kuulin kuopimista. Jaa, se oli lastannut ponin traileriin samalla kun oli passittanut mua hakemaan loimia. “Olisit sitten ihan ite hakenu nää, tuntuu olevan niin tärkeitä sulle..”, mutisin samalla kun isäni laittoi trailerin ovea kiinni. Raahasin itseni takapenkille. Pampulan isot tavarakassit olivat laajentuneet takaluukun lisäksi istuintilaankin, eikä kukaan perheenjäsenistäni tuntunut olevan kamalan innoissaan tästä muutosta. Mutta koulujen vaihtuessa oli poninkin yksinkertaisesti vain muutettava lähemmäs.
Nuorgramin kyltit tulivat ja pienen etsinnän jälkeen käännyimme tielle, jonka alkupäässä oli selkeä iso tiemerkki. Isä kommentoi jotakin miljööstä ja Julius tuijotti tarkasti puhelintaan. Olin varma, ettei kumpikaan heistä tulisi raahautumaan tänne lähitulevaisuudessa, ainakaan täysin vapaaehtoisesti. Vaikka isän mielestä oli mukavaa olla tyttären harrastuksessa mukana edes jollain tasolla, ei hän ollut kertaakaan näyttänyt olevansa innoissaan, kun kertoi että nimissä oli jo pian parikymppinen shetlanninponi. Ukki ja mummo kyselivät aina, että olinko jo aloittanut kilpailemisen ja ahkeran valmentautumisen, mutta isä oli aina selittänyt aavistuksen kyllästyneellä äänensävyllä, että Simonalla on vielä se koirankokoinen otus.
Isä parkkeerasi kuitenkin nätisti tallin pihaan. Julius ei tehnyt liikettäkään astuakseen ulos autosta, joten päätin nousta rivakasti autosta ulos. Pian Pampula seisoi jo ulkona punaisine kuljetussuojineen, eikä aikaakaan, kun tallinomistajaksi olettamani nainen asteli luoksemme. Erotin jaloissa juoksentelevan, mustan paimenkoiran.
“Tervetuloa vaan, olen Heidi”, nainen sanoi ja loi suupielilleen lämpimän hymyn. Ruskeat suortuvat oli laitettu kiinni ponihännälle ja sittemmin katse siirtyi Pampulaan. Tervehdin tuota ystävällisesti ja nykäisin Pampulan nuuskimasta koiraa. “Moikka”, sanoin hymyillen ja vein käteni tamman selälle. “Tää on Pampu..”, totesin sitten hieman ujohkosti ja hymyilin. Olinpa mä huono tällasissa tilanteissa, en ollut pitkään aikaan tutustunut oikein kehenkään paitsi uuteen ponivalmentajaan entisellä tallilla, jonka mielestä Pampula olisi pitänyt laittaa jo kuoppaan.
Heidi opasti meidät yksityistallin ovensuulle. Katsoin sisällä olevia hevosia, nimenomaan. Suuri osa oli isoja ja yhtäkkiä mua punastutti. Olin tosissani tuonut oman shetlanninponini näiden joukkoon. Toivottavasti joku ottaisi mut edes tosissaan. Pampulalle oli varattu karsina numero viisi. Meitä vastapäätä asuikin poni, jonka Heidi esitteli tamman uudeksi tarhakaveriksi, jos ponit tulisivat toimeen keskenään. “Cudny on huzulponi. Sekin muutti tänne vasta äsken, tallipaikkahakujen alettua meille on tullut ihan äskettäin pari uutta yksityistä”, Heidi kertoi.
Talutin Pampulan karsinaan, joka oli todella isokokoinen. Sinne olisi mahtunut, vaikka kaksin kappalein Pampuloita. Nappasin riimun pois, aloittaen kuljetussuojien poisoton. Heidi seisoi ovella, joten luotin ettei poni saisi hepulia ja säntäisi etsimään uuden kotipaikkansa rehuaarteita. “Naapurikarsinassa asuukin sitten Viivi, se on nyt ulkona. Mutta se on sellanen isompi trakehnertamma. Poni varmaan ylettyy justiinsa nuuskimaan kaltereita, ei varmaan pitäisi olla huolta toimeentulosta”, Heidi naurahti ja hymyilin. Edellisessä tallissa Pampula oli asunut pihatossa kolmen muun shetlanninponin kanssa, joten sillekin muutto voisi olla pieni kulttuurishokki. Onneksi ratsastuskoulun puolella oli ainakin yksi russponi, joten Pampula ei yksin pienikokoisuutensa kanssa olisi.
Julius tuli käymään karsinalla. Esittelin Heidille pikkuveljeni, joka korjasi heti, ettei ole kuin auttelemassa. Se siitä ponipojasta. Se lykkäsi kaikki Pampun loimet karsinan eteen ja mutisi jotain, että iskän pitää lähteä työkokoukseen kohta. “Tuu kohta toimiston puolelle, niin tehdään paperit. Tarviitteko apua tavaroiden purussa?”, Heidi kysyi sulkiessani karsinan ovea. Pampula hyöri ja pyöri. Ehkä se tutki tai stressasi. “Joo, kiitti”
Kun oltiin saatu kaikki ikeakassit, ruokapurnukat ja irtaimisto kymmenen vuotta vanhoja toppaloimia myöten sisälle, oli aika hengähtää. Pampula oli rauhoittunut. Tallimestari Helge oli huvittuneena tuonut sille pienen päiväheinän annoksen heinää, että se vähän kotiutuisi. Porukka vaikutti todella kivalta ja uskoin, että mulla ja Pampulla oli tulossa kivat tulevat vuodet täällä. Ei me ainakaan hiljattain oltu mietitty muuttoa kaupungista. Heidi näytti vielä tuntitallin puolta. Ihmiset moikkailivat ja hymyilivät, tunsin itseni tervetulleeksi, vaikka ensin olin miettinyt kauhukuvia, jos kukaan ei haluaisi tutustua muhun ja viettäisin opiskelijavuoteni vain yksin ponin kanssa. “Tää on ihan tosi upee paikka, kiitos, että me päästiin tänne”, totesin Heidille hymyilen. Huomenna tulisin kävelyttämään Pampun, sekin pitäisi tutustuttaa paikkoihin.
|
|