|
Post by Heidi on Aug 1, 2018 18:43:12 GMT
|
|
|
Post by Heidi on Aug 11, 2018 5:05:49 GMT
11/08/2018
Pulleat kimalaiset pörräsivät onnesta huumaantuneina läheisissä ruusupensaissa, aamuauringon pilkistellessä riippuoksaisten rauduskoivujen takaa. Viileä tuulenvire sai oloni tuntumaan varsin mukavalta vaikka lämmin aurinko enteilikin suhteellisen kuumaa kesäpäivää. Hevoset nuokkuivat tarhoissaan kaikessa hiljaisuudessa, mun kävellessä kohti punavalkoista tallirakennusta.
Tallimestari Helge vaikutti olevan ihan kohtuullisen hyvä työnteijä. Silmään pisti ainoastaan miehen sisäänpäinkääntyneisyys ja vähäpuheisuus, mutta muuten hän kyllä osasi hommansa. Henkilökuntaan olisi saatava pian kuitenkin lisävahvistusta, sillä hevosmäärä on tuplaantunut viimeisen kuukauden aikana ja työmäärä yksin Helgelle alkaa olemaan kohtuuton. Tietysti hyödynsin sosiaalisen median voimaa, mutta toistaiseksi kukaan ei ollut ilmoittautunut tallityötekijäksi - saati myöskään hevosenhoitajaksi.
"Huomenta" parrakas mies nyökkäsi, kun astelin sosiaalitiloihin. Vasta keitetyn kahvin vahvat aromit leijailivat huoneessa, joten suuntasin katseeni automaattisesti kahvinkeittimeen, jonka pannu oli täynnä mustaa kahvia.
Istahtaessani kahvikupin kanssa pöydän ääreen, sosiaalitilojen ovi kävi.
"Ai huomenta" mustahiuksinen naisen alku tervehti hieman yllättyneenä, saapuessaan sosiaalitiloihin. Tunnistin hänet heti Kylieksi, onhan nainen pyörinyt viime päivien aikana melko ahkerasti ratsastuskoulussa, kuten suurin osa uusista hoitajista sekä yksityisten omistajista
"Huomenta! Siinä olisi täyspannu kahvia, jos kiinnostaa", totesin hymähtäen.
Vastaukseksi sain pelkkää pään pudistelua, Kylien jättäessä eväsrasiansa jääkaappiin.
"Menen hoitamaan Yehuadan" -lauseen saattelemana naisen alku lompsi yhtä nopeasti ulos sosiaalitiloista, kuin oli sinne tullutkin.
Minä taas käännyin kuikuilemaan ulos ikkunasta, Helgen juodessa kahvinsa loppuun ja lähtiessä takaisin töiden pariin. Olin mielettömän iloinen siitä, että ratsastuskouluun oli tullut mukavaa ja erittäinkin innokasta porukkaa ja että suurin osa tuntihevosista ja poneista oli saanut itselleen jo hoitajat. Mulla on valtavasti suunnitelmia Längelmäen ratsastuskoulun tulevaisuutta ajatellen, enkä malta millään odottaa, että pääsen toteuttamaan niitä.
Kahvin loppuun juotuani päätin käydä jättämässä ilmoitustaululle lapun sunnuntaina olevasta uintiretkestä, jonka jälkeen lähdin auttamaan Helgeä tallihommissa.
|
|
|
Post by Heidi on Sept 4, 2018 17:40:16 GMT
04/09/2018
Pitelin Topia kiinni tallikäytävällä, kun Helge tutki ruunan turvonnutta jalkaa. Topi oli saanut mitä ilmeisemmin tarhassa riehuessaan haavan takaseensa, joten se oli nyt tutkittava.
"Ei sillä ainakaan jänne ole mennyt, että eiköhän tuo selvä imppari ole", Helge totesi lopulta, mun nyökätessä parrakkaalle miehelle. Olin nimittäin täysin samaa mieltä miehen kanssa.
"Kylmää sitä jalkaa ja pistä yöksi Animalintex-haude, katotaan aamulla mikä on tilanne", ohjeistin ojentaessani riimunarun Helgelle. Mies murahti jotain vastaukseksi, joten ajattelin, että asia on selvä ja lähdin keskeneräisten juttujen pariin.
Sosiaalitiloihin astellessani vilkaisin ikkunasta pimenevää iltaa. Viilenevät päivät ja kellastuneet lehdet kertoivat syksyn saapuneen Nuorgamin pikkukylään. Kesäsesonki oli päättynyt, joten matkailijoiden lähtiessä kotikulmilleen, on rauha palanut Nuorgamiin - ainakin hetkellisesti. Ruska-aikaan porukkaa alkaisi varmasti taas virrata, ja toivonmukaan osa vierailijoista eksyneen ratsastuskouluunkin saakka. Talvi kaamoksineen tulisi olemaan vuoden hiljaisinta aikaa, mutta onneksi Norjan puolelta kuin myös muualta Suomesta vierailevat asiakkaat toisivat pientä elämää hiljentyneeseen kylään. Jos ei muulloin, niin ainakin viikonloppuisin, jolloin Norjalaiset tuntuvat valloittavan kylän baarin, halpojen alkoholijuomien vetäessä heitä puoleensa.
Titta asteli sosiaalitiloihin, joten nyökkäsin naiselle tervehdyksen.
"Mikäs Topin jalkaa vaivaa?" se kysyi.
"Imppari", vastasin upottaessani teepussin höyryävään veteen.
Samalla sosiaalitilojen ovi kävi.
"Kylie moi", Titta tervehti naisen alkua, ennen kuin ehdin edes nostaa katsettani Iittalan valkoisesti mukista. Nyökkäsin jälkijunassa tervehdyksen, todeten lopulta, että on aika alkaa laittamaan iltasapuskat tuntihevosille ja poneille. Titta tarjoutui auttamaan iltaruokien laitossa, josta olin todella kiitollinen. Nainen oli ollut alusta alkaen todella suuri apu mulle ja Helgelle. Ei toki tule unohtaa muita tallilaisia, jotka ovat myös tarvittaessa tarjonneet auttavaa kättään. Siispä juotuani teen loppuun, tiskasin mukin nopeasti, jonka jälkeen valuin Titta perävanassa tallin puolelle. Kylie huikkasi tulevansa myös pian apuun.
|
|
|
Post by Heidi on Oct 21, 2018 10:35:39 GMT
21/10/2018
Kun oltiin päästy eroon yhdestä kiukkupyllystä - tuli tilalle tietenkin toinen, kaksin verroin kauempi kakara.
"Ostit sitten uuden hevosen?" Helge kysyi ohi mennen, mun vetelehtiessä Kuun karsinalla. Voikko tamma oli ollut viime aikoina tavallista herkemmällä tuulella, liekkö kiimalla ollut osuutta asiaan, mutta ainakin eiliset estetreenit olivat menneet varsin mainiosti, mikä oli minulle suuri yllätys. Siispä olin alkanut miettimään kisoihin osallistumista. Jos ei muussa mielessä, niin ainakin siinä, että Kuu saisi kokemusta kisaradoilta.
"Joo, niin ostin", totesin vaatimattomasti. "Mistä tiesit?"
"Joku tuntilainen oli kuullut sun puhuvan puhelimessa, ja se oli tietysti kertonut suuren salaisuutesi jokaiselle vastaan tulijalle", Helge yskähti partaansa raapien.
"Suuren salaisuuteni?" toistin virnistäen.
"No oli mikä oli, tuntilaisten hymy hyytyy varmasti siinä kohtaa, kun he saavat tietää, että etupää puree ja takapää potkii", mies totesi sarkastisesti.
"Tuntitallissa on ihan riittävästi hevosia aloittelijoille. Kokeneimmat ratsastajat haluavat itselleen varmasti haastetta", mietin.
"Ehkä"
"Jätin mä myös tarjouksen Connemaranponi orista, kun yksi pitkään toiminut ratsastuskoulu lopetti", hymähdin. Olin jo aiemmin kiinnittänyt katseeni kyseiseen poniin - onhan se todella komea tapaus, joten saatoin vain toivoa sormet ja varpaat ristissä, että mun tarjous menisi läpi ja poniherra saisi muuttaa tänne Längelmäkeen. Toinen oli punarautias suomenhevosori, joka oli tosin keretty jo myydä. Se oli myös sellainen hevonen, jonka olisin napannut mielelläni matkaan, mutta ehkä sellaisia tulisi vielä vastaan.
"Orista?"
"No tietysti se ruunataan", totesin nähdessäni Helgen mietteliään ilmeen.
Helge kurtisti otsaansa, katsoi kelloaan ja mutisi jotain vastauksen tapaista, lähtien sitten sanaakaan sanomatta jatkamaan työntekoaan.
Miehet, yritäppä nyt ottaa niistä jotain selkoa.
|
|
|
Post by Heidi on Oct 23, 2018 14:45:30 GMT
23/10/2018
Katsoin loittonevaa ihmishahmoa, jonka oranssahtavat letit kuulsivat kirkkaassa syysauringossa. Nuori naisen alku Simona, oli muuttanut juuri shetlanninponitammansa Pampulan kanssa Längelmäkeen. Vaikka nykyään jo kovin suuri ihmisjoukko tuottaakin hieman päänvaivaa - olen silti ihan tyytyväinen siihen, että maksavia asiakkaita riittää näilläkin kulmilla - varsinkin kun kyse ei ole mistään kovin suuresta kylästä, jossa ihmisvilinää riittäisi kuin suuressa kaupungissa.
"Siis omistaako tuo tyttö sen connemaraponin?" Kylie kysyi seisahtuessaan viereeni. En yllättynyt yhtään siitä, että näin nuoren naisen pyörivän arkiviikkoisin ratsastuskoululla vaikka tunnit pyörivätkin ahkeraan maneesissa. Kylie tuntui olevan niin omistautunut hevoselleen, että hän hoiti sen mielellään itse päivittäin, siispä en tohtinut mennä laittamaan kättä siihen väliin. Tittakin tuntui olevan täydessä työn touhussa, naisen kärrätessä hevosenpaskaa lavalle. Nyökkäsin tervehdyksen punaposkiselle naiselle ja käännyin takaisin Kylien puoleen.
"Ei, vaan sen rautiaan shetlanninponin, joka tulee tarhaamaan Cudnyn ja Tontun kanssa metsätarhassa", oikaisin hymähtäen.
"Aa shetlanninponin, en oo sitä nähnytkään", Kylie totesi mietteliäänä.
"Se on yksäritallin puolelle jos haluut vilkasta. Mä tästä lähdenkin nyt laittamaan Ferguksen kuntoon, kun Hannah tulee vartin päästä liikuttamaan sen", totesin puhelinta vilkaisten. "Palaillaan."
Lähdin lompsimaan verkkain askelin tuntitallin puolelle, jonne olin hetkeä aiemmin vienyt Ferguksen. Se oli varsin lupaavan oloinen nuori ruuna, jonka kanssa tuleva hoitaja pääsisi halutessaan vaikkapa kilpailemaan. Jos ei muuten, niin ainakin poni pyörisi kokeneiden tunneilla, aloittelijoiden ratsuksi kun siitä ei olisi.
"No mitä pikkumies", lepertelin ruunivoikolle saapuessani sen karsinalle. Poni katseli uteliaana tuloani ja höristeli korviaan, kun astelin harjapussukan kanssa sen karsinaan. Ferguksen jäädessä nuuhkuttelemaan harjapussukkaa, siirryin harjaamaan sitä ripein vedoin.
"Ai tämmösen ponin sä sitten hommasit?" tuttu ääni kantautui korviini.
Hannah.
"Joo, tää on sieltä tallilta, missä sä olit sillon joskus aikoinaan Lollin kanssa", virnistin vilkaisten brunettea samalla, kun sulloin harjan takaisin harjapussukkaan. "Saat varustaa tän itse, sen varusteet on tuossa karsinan ovensuulla", jatkoin taputtaen ruunaa kaulalle.
Vartti myöhemmin Hannah verrytteli Fergusta maneesissa. Ponin mielestä kaikki oli vielä niin jännää, ettei se tohtinut oikein kuunnella ratsastajaa, vaan veteli kaula pitkänä menemään. Pikku hiljaa menoon saatiin kuitenkin rentoutta vaikkakin laukannostoissa Fergus vinkui kuin aasi ja hyppeli kuin gaselli konsanaan. Ainakin ponilla oli hauskaa, joka oli tietenkin hyvä juttu. Hannah joutui pitämään pokkaansa, eikä naurusta meinannut siltikään tulla loppua. Taisi ponin ryökäle viedä mennessään jo toisenkin ponitytön sydämmen.
"Meinasitko miten pitkään katella sitä sun pullukkaa ponia?" kysyin.
"Ai Tigeä?"
"Niin"
"Öh.. mitä niin kun meinaat?" brunette kysyi siirtäen Ferguksen käyntiin.
"Eikö olis jo aika siirtyä poneista hevosiin, pääsisit kehittymään ja kilpailemaan tulevaisuudessa jopa isoja luokkia", jatkoin muina miehinä. "Siitähän sä olet aina pitänyt. Kisaamisesta."
Hannah nyökkäsi.
"No kerranhan sitä kokeiltiin ja tulos oli kaikkea muuta kuin hauska", naikkonen jatkoi kuitenkin irvistäen. Hannah muisteli selvästikin hetkiä Shaleafin kanssa, jotka näyttivät olevan vielä erittäin tuoreessa muistissa.
"Shaleaf oli liian vaativa, tammaa ostaessa tuli selvästi pieni virhearvio", totesin. "Mä oon muuten lähdössä jossain kohtaa ulkomaille hevoskaupoille, jos kiinnostaa", hymyilin, Hannahin laskeutuessa alas Ferguksen selästä. Tyttö räpytteli pitkiä silmäripsiään, muttei sanonut asiaan juuta tai jaata. Ehkä mä saisin siihen pian vastauksen. Ehkä.
|
|
|
Post by Heidi on Oct 24, 2018 9:29:57 GMT
24/10/2018Tallipihalle oli kokoontunut suuri ihmisjoukko katsomaan, kun Feline-tamma saapui vihdoin ja viimein Längelmäen ratsastuskouluun. Uusi tuntihevonen herätti tallilaisissa kiinnostusta, joten mun oli käskettävä uteliaita silmäpareja vetäytymään kauemmaksi, elleivät halunneet kavioista - tai hampaista. Feline kun ei ole mikään maailman rauhallisin ja kiltein otus - sen kuuli jo nyt, kun ruunikko tamma kolisteli tympeänä seisovassa hevosautossa. Siispä sen kummepaa odottelematta, kävin laskemassa lastaussillan alas ja talutin hevosen ulos autosta. "Ai tämäkö on se toinen kiukkupylly?" Ruuben kysyi ihastellessaan tammaa hyvän etäisyyden päästä. "Ei se kovin kiukkuiselta näytä", Henry taas totesi katsellessaan korvat tötteröllä seisovaa ratsuhevosta, joka vastaili tallin asukkaille kimakalla huudollaan. "On se ihan hieno", miesääni totesi vaatimattomasti. Vilkaisin tallin uusimpia kasvoja hymähtäen, ääni kuului Dantelle, Topin hoitajalle. Hetken ihmettelyn jälkeen Filene alkoikin jo luimistella korviaan ja huiski terävästi hännällään. Väkijoukko ei ollutkaan enää niin kiinnostava, joten tamma alkoi pyöriä kärsimättömästi. "Varokaa sen takapäätä, se kyllä potkii, jos niikseen menee", varoitin kun lähdin taluttamaan ruunikkoa ratsuhevosta tuntitallin puolelle. Samalla mietin, että olikohan virhe tuoda ratsastuskouluun hevonen, joka oli ehkä turhan hankala, mutta ainakin siinä olisi kokeneimmille ratsastajille haastetta. Jos se ei soveltuisi tunneille, niin ottaisin sen omaan käyttöön tai vaihtoehtoisesti myisin sen. Aika näyttää, mitä tuleman pitää. Että semmonen otus
|
|
|
Post by Heidi on Nov 18, 2018 7:33:34 GMT
18/11/2018
Kittasin toista pannullista kahvia, niistäen varmaankin jo kymmenettä kertaa. Flunssanpirulainen oli saanut minusta todella kovan otteen, eikä tuntunut väistyvän sitten millään. Hommia oli kuitenkin tehtävä, vaikka sitten sen kuuluisan buranan voimalla.
"Jaa, mitäs sulle on sattunut?" Helge mutisi, kaivaen viimeisiä unihiekanrippeitä silmistään. Mies oli ollut viime aikoina melko etäinen ja sisäänpäin kääntynyt, eikä häneen ollut saanut sen kummempaa kontaktia. Tiiä sitten mikä miestä vaivasi, hänestä kun ei kovin paljon irti saanut.
"Ai mulle?" kysyin vähän kummissani ja vilkaisin itseäni puhelimen näytöltä. Perkule vie. Näytti siltä, kun mua olis lyöty turpaan. "Nenä se vaan ratkeilee jatkuvasta niistelystä", totesin naurahtaen. Näky oli aika kamala, onneksi tänään ei ollut tunteja, niin enpä ainakaan tuntilaisia säikyttelisi verisellä naamallani. Halloween, kun meni jo..
Huokaisten lähdin talsimaan kohti sosiaalitilojen vessaa. Nappasin tukollisen paperia kouraani ja istahdin pöydän ääreen tyrehdyttämään verenvuotoa. Tänään tulisi se uusi ponikin Längelmäkeen. Sekin teettää työläitä järjestelyitä, kun sillä on vielä vehkeet tallella. Tosin ei kyllä kauan menisi, kun ponin miehyys vietäisiin.
Vilkaisin hajamielisesti ikkunaan.
Taivas oli harmaa, mutta jostain pilven reunalta aurinko pääsi pilkistelemään hieman - tuoden samalla runsaasti valoa tähän marraskuiseen pimeyteen. Se sai mielialan kohoamaan hetkessä pilviin, joten ajattelin, että mikäs tässä on lähteä näin hienona sunnuntaiaamuna maastoilemaan Kuun kanssa.
|
|
|
Post by Heidi on Jan 20, 2019 7:26:39 GMT
20/01/2019
Längelmäen ratsastuskoulun toiminta oli kirjaimellisesti ammuttu alas - niin voimalla, että se oli horjuttanut mun uskoa siihen, että talli nousisi tästä enää pystyyn. Aivan kaikki oli stopannut ja minä kusessa valtavan hevosmäärän kanssa, joten mun oli tehtävä nopeita, kipeitä ja ehkä vähän tukaliakin päätöksiä. Siispä olin joutunut myymään Filenen, Tillyn, Lounan, Mimmin, Ferguksen ja Lillan. Muut kaakit olivat tulleet tässä lyhyen ajan sisällä mulle niinkin tärkeiksi, etten pystynyt luopumaan vaan pitäisin niistä kiinni kynsin ja hampain.
Helge oli saanut potkut, mutta mies ei suostunut lähtemään Längelmäestä vaan päätti kaikesta huolimatta jäädä tallille jännevammaisen Topinsa kanssa. Mä vannoin parrakkaalle miehelle ottavani hänet heti takaisin töihin, kunhan tilanne saadaan taas hallintaa. Tuttuun tapaansa Helge oli vain mutissut jotain vastauksen tapaista - sanonut, ettei se ole ongelma ja kertonut etsivänsä töitä muualta.
Purin hermostuneena huulta ja katselin sosiaatilan ikkunasta avautuvaa, valkoista maisemaa. Talitintit pyrähtelivät huolettoman oloisina oksalta toiselle, Selman hyöriessä purevassa pakkasessa. Nuori saksalainen rakasti lunta sitten todella, eikä sitä voinut olla huomaamatta koiran pyöriessä onnessaan lumessa.
Huokaisin raskaasti.
Tuntui, että olin täydellisessä umpikujassa. Tiesin, että ongelmien ratkomiseen tulisi menemään enemmän aikaa ja voimavaroja kuin tiedänkään, joten nyt jos koskaan - ei saanut luovuttaa.
|
|