|
Post by Kylie on Aug 7, 2018 10:13:06 GMT
Yehuda, akhalteke ori Asui längelmäellä 07.08.2018 lähtien ja muutti pois 19.12.2018. Längelmäellä vietetyssä ajassa ehti kaverustua erityisesti Magnus vuonohevosen kanssa.
|
|
|
Post by Kylie on Aug 7, 2018 20:25:13 GMT
Tutustuminen uuteen talliin. 7.8.2018 - TIISTAI
En muista milloin viimeksi olisin ollut näin jännittynyt ja innoissani yhtä aikaa. Olimme jo käyneet heittämässä kaikki minun kamani uudelle kämpälle ja nyt olisi vuorossa Yehudan kotiutus uudelle tallille Längelmäelle, joka sijaitsi onneksi vain 7 kilometrin päässä. Jännitti niin pirusti, olen niin huono keskustelemaan, kuitenkin olisi kiva saada myös tallilta uusia ystäviä. Opiskelen läheisellä koululla taidetta ja historiaa. Koululta saisin varmasti uusia kavereita, mutta tallilta uskoisin löytäväni kuitenkin enemmän minun henkistä porukkaa. Olen harrastanut ratsastusta 8 vuotiaasta asti, aina on perheemme ollut hevospiireissä ja isäni niitä ostaa ja myy, mutta itse en vielä ennen 8 vuotta niistä ollut kiinnostunut.
Matkaa oli enää kilometri ja mahassa väänsi kuin viimeistä päivää. Olin jo etukäteen laittanut tallin pitäjälle viestiä siitä miten Yehuda mahdollisesti tarhattaisiin, missä ja kenen seurassa se tallissa oleilisi. Vielä en kuitenkaan ollut saanut vastausta joten saa nähdä miten se nyt lopulta menee. Ori oli ollut koko matkan yllättävän rauhallinen, olin seurannut sen liikkeitä jatkuvasti autossamme olevasta näytöstä. Mitenköhän se tulee reagoimaan kun kaikki muuttuu paljon vilkkaammaksi, tämä tallihan on ratsastuskoulu. Olisi minulla ollut toinenkin tallipaikka vaihtoehto, tosin paljon kauempaa ja haluan pitää hevoseni kuitenkin lähellä itseäni, mitä jos jotain vaikka sattuu? Haluan olla paikalla nopeasti. Lisäksi tosiaan se, että haluan saada uudelta kylältä kaiken irti, täällä se varmasti onnistuu paremmin kun on paljon talliporukkaa ja tapahtumia.
Olimme tallin pihalla, istuin hetken hiljaa ja katseeni vaelteli pihaa. Paikka oli paljon isompi kuin olin osannut kuvitella. Puitteet näyttivät todella hyviltä ja suuni kääntyi pelokkaasta viivasta hymyksi. Nousin autosta, kuulin hiljaisen haukahduksen tallirakennuksen takaa, pian sieltä juoksikin iloisesti vastaan nuorehko saksanpaimenkoira! Mikä ihanuus. Jäin rapsuttelemaan sitä ja kuikuilemaan ympärilleni josko joku sattuisi olemaan lähistöllä ja voisin esittäytyä. Kopista kuului jo paukahdus, ori olisi saatava pian jaloittelemaan. Koiraa ei hetken päästä minun seurani enää kiinnostanut ja se lähti jatkamaan matkaansa isäni luokse joka oli tuupannut itsensä väkisin mukaan. "Täällähän näyttää siistiltä!" isä tokaisi. "Juu kyllä vaan. Oikein kivan näköistä" vastasin. Isä käveli trailerille ja alkoi laskea luukkua, siinä samaan aikaan minä hyppäsin kopin sivuovesta sisään ja irrotin orin tangosta puristaen huomaamattani riimua rystyset valkeina. Orin pää oli korkealla, se peruutti hätäisesti ulos kopista tanssahdellen pihatiellä. Yehuda hirnahti isosti, jos ei vielä tähän mennessä meitä oltu huomattu niin nyt ainakin oli.
"Hei, lämpimästi tervetuloa Längelmäelle! Heidi tässä, te olettekin ilmeisesti Kylie ja tämä Yehuda, eikö vain?" Kuului takaani, kun yritin itsekkin hieman hermona rauhoitella oriani. Se oli Heidi, tallin omistaja. Tämä näytti todella mukavalta ja hymyili meille leveästi. Se helpottikin jo kummasti jännitystäni. "Juu, tässähän me! täällä näyttää oikein kivalta. Onko okei jos taluttelen oria hieman ennekuin vien sen sisälle? se on seissyt kärryssä nyt aika pitkään." tokaisin heti alkuun. Sanoinkohan liikaa ja liian nopeasti. Olisiko pitänyt vielä keskustella jotain ennekuin menen asiaan. Toivon etten ollut töykeä. "Joo tietysti! minäpä näytän teille missä maneesi on. Siellä on rauhallista ja hiljaista. Näytän teille sen jälkeen vähän paikkoja jos sopii." Heidi vastasi. Ei juku, hän vaikuttaa todella mukavalta ja rennolta ajattelin hiljaa itsekseni. "Kiitos paljon! se kuulostaa todella hyvältä!" vastasin ja lähdin Yehudan kanssa kävelemään Heidin perässä kohti maneesia.
Muutamaa kymmentä kierrosta myöhemmin ori oli jo paljon rauhallisempi. Olin käynyt Heidin kanssa mukavaa hevosiin liittyvää keskustelua koko käveleskelyn ajan. Tuntuu että tulin juuri oikeaan paikkaan. En kuitenkaan voisi jäädä vielä tänään pitkäksi aikaa, sillä uudella kämpällä oli kamat levällään ja pitäisi kasata ainakin sänky nukkumista varten. Huomenna tulisin tallille koko päiväksi. "Yehuda näyttää rauhoittuneen joten sen voisi varmaankin viedä nyt karsinaan lepäilemään, kierrellään me vielä tallia ja saat kertoa minulle kaiken tarvittavan näin alkuun. Tulen huomenna kokopäiväksi tänne pyörimään ja laittelemaan orin kamoja paikoillen, mutta tänään en voi olla pitkään sillä on uudella asunnollani vielä paljon hommia!" naurahdin lauseeni loppuun. "Se sopii oikein hyvin!" Heidi vastasi iloiseen sävyyn. Yehuda vietiin toistaiseksi yhteen karsinaan, sen paikka saattaisi vielä muuttua. Kiertelimme vielä yhdessä tallia ja sen pihaa ympäri. Kuuntelin tarkkaan mitä Heidi kertoi. En todellakaan halua tehdä virheitä vaikka ne olisivat ihan ymmärrettäviä näin alkuun.
|
|
|
Post by Kylie on Aug 8, 2018 17:00:30 GMT
Ensimmäinen kunnollinen tallipäivä. 8.8.2018 - KESKIVIIKKO
Sammutin autoni, olin juuri parkkeerannut tallin pihalle. Kello näytti kahta, tänään olisi tarkoitus mennä Yehudalla muutamia ympyröitä maneesilla. Kevyesti kuitenkin, olihan vasta toinen päivä uudessa kodissa. Tänään oli ensimmäinen koulupäiväni joten olin päässyt jo 12 kotiin, käynyt kotona syömässä ja vaihtamassa ratsastusvarusteet. Nostin takapenkiltä uuden tuoksuisen kypäräni ja lähdin kävelemään kohti tallia. Olin saanut vielä edellisenä iltana Heidiltä viestin että ori tarhattaisiin Magnuksen kanssa, sen vieressä se myös asustaisi tallissa. En tiennyt kyseisestä hevosesta taikka ponista vielä yhtikäs mitään, se kyllä selviäisi pian. Kävelin sisään ja lähdin vaeltelemaan karsinoita, suurin osa tyhjiä. Ori oli siis ulkona. Päätin kuitenkin että alkaisin ensin raahata Yehudan kamoja sisään ja vasta kun kaikki olisi valmista, hakisin sen tarhasta ratsastettavaksi.
Varusteita riitti vaikka millä mitalla, mutta koska talli oli vielä uusi, oli tilaa riittäviin kun sitä, tiesmitä kamaa ei vielä ollut ehtinyt kertyä nurkkiin. Kaikki oli nätisti paikallaan ja kello läheni puolta neljää. Nyt olisi sopiva aika lähteä hakemaan ori. Nappasin nahkariimun orikuolaimella sekä messinkiketjuisen narun käteeni ja lähdin lompsimaan pihalle. Päivä oli puolipilvinen, ei liian kuuma tai kylmä vaan juuri sopiva. En ollut vielä nähnyt ketään mutta tarhoille tullessani minua käveli vastaan Heidi. Tervehdimme ja vaihdoimme pari sanaa, kerroin aikomuksistani ratsastaa ja nainen kertoi tulevansa mielellään katsomaan. Eipä mitään paineta, eka ratsastus uudella tallilla, tästä ei hyvää kuitenkaan seuraa ja saan vieläpä yleisöä.
Ori seisoskeli tarhassa yllättävän rauhallisena, vain muutamia metrejä kauempana tuijotteli vuonohevonen. Tämä se Magnus siis oli! Onpa aivan älyttömän sympaattisen oloinen, täydellistä seuraa villille tekilleni. Heilautin itseni tarhaan ja kävelin orin luokse, onneksi sitä ei sentään tarvi alkaa jahdata tarhassa vaan se antaa helposti kiinni. Orikuolain sulahti suuhun ja leukaremmi kireälle kiinni. Napakka ote narusta ja ulos tarhasta, Magnus ei ollut korvaansa lotkauttanut liikkeistämme, vaikutti hassulta kaverilta. Hyvä juttu myös jos tuo vuonis ei ole sitä tyyppiä että yritetään karata tarhan ovelta kun toista ollaan ottamassa ulos. Niitäkin hevosia nähty aika usein. Taluttaessani Yehudaa kohti tallia marssiaskelin näin vilauksen kaksikosta joka katosi metsään. Solakka pitkä mies ja aika suurikokoisen oloinen punarautias hevonen. Olisi kiva jo jutella jollekin tallilaiselle, mutta kyllähän tässä vielä ehtii. Avoimiin oviin on vielä muutama viikko aikaa mutta niitä odotan innolla! Siellä sitä pääsee kunnolla tutustumaan kaikkiin kun on varmasti ainakin suurin osa yhtä aikaa paikalla.
Ori seisoi nyt käytävällä tiukasti sidottuna molemmin puolin. Jalkoihin tuli tietysti suojat sekä bootsit, väriteemana olisi tänään tumman sininen sillä olin heittänyt aamulla päälleni sen värisen poolopaidan, mustat ratsastushousut sekä samanväriset saappaat. Hevonen oli valmis kun kello näytti viisi.. ehtisin sopivasti mennä noin 45min, laittaa hevosen pois ja alkaa valmistella iltatallia, jonka tekoon olin saanut luvan Heidiltä. Tämä oli myös lupautunut näyttämään, mistä kaikki löytyy ja antamaan neuvoja kunnes lähtisi itse kotiin. Todella ystävällistä. Kaikki oli valmista joten otin orin irti, nappasin ohjasta ja lähdin kohti maneesia. Ovi oli jo valmiiksi auki ja kentällä hääräilikin jo Heidi. "Laitoin sulla muutaman puomisarjan niin voitte mennä vähän niitä, näen tässä samalla miltä tuo teidän meno näyttää. Ihan rauhassa vaan kuitenkin etenet ja teet miten tahdot." Nainen sanoi. Oi miten kilttiä! Puomit sopisivat meille hyvin tämän päivän ohjelmaan. "Kiitos paljon, menemme niitä oikein mielellämme!". Puomit olivat väriltään valkotumman sini raitaisia, mikä oli hassua. Nekin jopa sopivat teemaamme, hymähdin itsekseni.
Hyppäsin ratsaille. Kiristin vielä vyön ja keräsin ohjat, jalustimethan ovat aina valmiiksi sopivat kun ei hevosella kukaan muu minun lisäkseni ratsasta. Käyntiä menin noin 5 kierrosta, menin laskuissa sekaisin koska keskityin samalla arvioimaan maneesia, se oli hieno ja tilava! Kiristin vielä hiukan ohjia, kunnes nostin ravia. Yritin keventää mahdollisimman rauhallisesti jotta saisin orinkin hieman hidastamaan. Se nimittäin painoi ohjalle aika pahasti ja ravi oli tunnetusti liian reipasta. Hevonen on minulle kuitenkin jo tuttu eikä tämä poikkea millään tavalla normaalista, mikä on toisaalta hyvä. Olemmehan uudella tallilla. Ravattuani noin vartin, olin saanut hevosen koottua jo aika nätisti. Yehuda menee hyvin molempiin suuntiin. Tein voltteja ja taivuttelin vielä vähän lisää.
Sitten olisi vuorossa puomit. Käännyin loivalla mutkalla kohti puomeja, suoristaen hevosen niille kuitenkin hyvissä ajoin. Istuin alas ja ori pomputti minua kuin mitäkin perunasäkkiä, se nosteli koipiaan hieman turhan hienosti, jälleen. Perus Yehuda. Käänsin hevosen takaisin uralle, en tiedä hellitinkö ohjasotettani taikka istuntaa mutta sillä sekunnilla Yehuda nosti laukan ja ehdimmekin laukata yli puoli suoraa, ennenkuin sain sen takaisin hallintaani. "Tuo ei tainnut olla osa suunnitelmaasi?" Kuului katsomosta huvittuneen Heidin ääni. "Ei, ei todellakaan ollut, mutta tälläisiä me vähän ollaan, mitä vaan voi tapahtua, milloin vaan" nauroin itsekkin vähän. En laukannut orilla ollenkaan enää, se ei säpsyillyt tai ryöstellyt enää vaan meni lopputunnin.. kuuliaasti. Olin kieltämättä positiivisesti yllättynyt ja ratsastuksesta jäi päällimmäiseksi vain hyviä ajatuksia. Yehuda oli hieman hikinen joten pesin sen nopeasti, kuivasin ja vein karsinaan. Heitin sille vielä loimen. "Kohta saat ruokaa, ihan rauhassa." puhuin sille puoliääneen. Keskustelin vielä hetken Heidin kanssa ratsastuksestani, hänen kehut tuntuivat todella hyvältä, mainitsi hän kuitenkin jotain juttuja joihin kiinnittää huomiota. Toki ymmärrän minäkin että meillä on vielä paljon opeteltavaa joten neuvot ovat enemmän kuin tervetulleita. Helppo tuo hevonen ei todellakaan ollut, eikä mikään pikkulasten ratsu.
|
|
|
Post by Kylie on Aug 9, 2018 12:24:51 GMT
Asialle on tehtävä jotain. 9.8.2018 - TORSTAI
Tänään olisi vuorossa Yehudan juoksutus. En jaksaisi nyt ratsastaa. Olin eilen illalla potenut kovaa päänsärkyä ja tuntui että saattaisin olla tulossa sairaaksi. Kello oli kai jotain kolme? En ollut aivan varma, olin nimittäin lähtenyt vain suoraa koulusta päästyäni ajamaan tallille. Olin ottanut ratsastuskamppeet mukaan autoon. Minulla oli vielä vähän eväitäkin jäljellä, otan nimittäin joskus kouluun eväät. Olen kova syömään. Kävelin sisään talliin, otin päitset sekä narun mukaani ja suuntasin pihalle. Näin jo kaukaa että tarhoilla seisoi kaksi henkilöä. Toisen tunnistin välittömästi Heidiksi, mutta toinen oli joku minulle tuntematon mies. Kävelin ohi moikaten. Käännähdin kuitenkin vielä nopeasti ja esittäydyin ”Hei, sua mä en olekaan vielä tavannut. Mä oon Kylie” pakotin itseni hymyilemään vaikka oikeasti minulla oli todella huono olo, olin nyt varma olevani sairas. Mies esittäytyi Rikuksi. Mukavan oloiselta hän kyllä vaikutti. Muistin samalla nähneeni hänet eilen, tervehti kun tulin tarhoilta. Ori oli pitänyt minut kiireisenä joten en ollut ehtinyt jäädä sen kummemmin tutustumaan. Tervehdin myös Heidiä kunnes lähdin hakemaan oria. Se juoksi pukitellen luokseni, sille oli tullut polveen pieni vekki. Ilmeisesti vetänyt täällä jotain rallia taas ja loukannut itsensä. Siitä olin kiitollinen että tarhan pohja on hyvä, kuiva ja tasainen eikä millään mutavellillä kuten usein tuntuu olevan.
Otin orin ulos tarhasta ja lähdin meidän normaalilla takakeno pikakävely tyylillä kohti tallia. Myönsin itselleni että ori vetää mua käytännössä perässä ja asialle on tehtävä jotain. Mitä jos jonkun muun olisi hoidettava se joskus? En tiedä mitä sitten tapahtuisi, ei mitään hyvää ainakaan. Mitenköhän aamu- ja iltatallia tehneet ovat pärjänneet sen kanssa? Heidänhän on pitänyt se viedä ulos ja takaisin. Kaikki varmaan tunsivat sen hulluna ja varmasti tapeltiin, kuka joutuu sen taluttamaan. Huokaisin. Voisimme harjoitella tänään myös vähän tuota narussa menoa. Mutta ensin olisi todellakin juoksutettava siltä kaikki ylimääräinen energia. Olin päättänyt kärvisteleväni tämän päivän liikutuksen vaikka olo ei ollut ihan parhain, lepäisin sitten kotona.
Tallissa laitoin sen pesupaikalle kiinni, huuhtelin jalassa olevaa haavaa vedellä ja laitoin siihen mömmöjä joita minulle oli aikoinaan annettu ja käsketty käyttää tällaisessa tilanteessa. Ori nosti jalkaa aina kun koskin, mutta ei kuitenkaan ontunut. Se se vasta dramaattista olisi ollut jos ori olisi alkanut esittää rampaa vain pienen vekin takia. Kiedoin ympärille harson ja puhtaan pintelin sen päälle, en halunnut ottaa riskiä että se tulehtuisi. Vaihdoin orin riimun vielä toiseen, jonka ainakin uskoin olevan vahvempaa materiaalia, nappasin liinan ja menimme maneesiin. Ori käveli pää korkealla ja korvat luimussa kohti ovea, se hirnahti kuuluvasti. Mitähän tämä nyt on? Mietin itsekseni. Ovella meitä vastaan käveli se samainen mies ja hevonen jonka olimme eilen nähneet. Yehuda puuskutti, yritin pysähtyä mutta turhaan, sillä se lähti vetämään itseään kovalla voimalla kohti toista kaksikkoa. Mies nosti päänsä, otti aurinkolasit pois ja tuijotti. Kasvoiltani varmasti paistoi häpeä siitä etten saa omaa hevosta pidettyä hallinnassa, vaikka yritinkin peittää sen ja olla tyyni.
Menin puoli juoksua Yehudan perässä miehen ja hevosen luokse. Hevoset haistelivat toisiaan. ”No heeii.. minä olen Kylie ja tämä on Yehuda.” Sanoin yllättävän kovaan ääneen. ”Constantin, hevonen on Aatu” toinen sanoi ja ojensi kätensä. Kättelimme, ja hymyilimme toisillemme hieman. Hän vaikutti kovin, mikä se sana on? Etäiseltä, ei niin innokkaalta tutustumaan kuin muut. Mutta en todellakaan tuomitse sillä olen itse juuri samanlainen, olen vain yrittänyt tsempata itseäni olemaan ystävällisempi ja tekemään aloitteita puhuessa jotta saisin varmasti kavereita. Constantinellä oli siistit vaatteet ja hän oli oikeastaan aaaaiiika kivan näköinen. Jos nyt olisin ollut yksin, olisin lyönyt itseäni poskelle. Hevoset alkoivat hieman kinastella. ”Parempi että me tästä mennään, hyvää illan jatkoa” mies sanoi ja lähti kävelemään. Hevonen seurasi kiltisti perässä.
En jäänyt enempää tilannetta analysoimaan ja kävelin sisään maneesiin. Aloitin suoraa ravilla, sillä ori oli varmasti juossut lenkkiä tarhassa jo ihan tarpeeksi. Se juoksi tanssahdellen ja korvat pyörivät suuntaan ja toiseen. Kun ori oli lämmennyt, pyysin nostamaan laukkaa. Sehän nousi, ori lähti pukittelemaan ja sain pidellä liinaa molemmin käsin. Komensin Yehudaa ja se rauhoittui hieman. Hetken laukattuaan annoin sen vaihtaa käyntiin. Nyt se käveli jo paljon rennommin eikä ollenkaan hätäisesti. Pyysin pysähtymään ja se tuli heti luokseni, ihana. Lähdin kävelemään todella hitaasti uraa pitkin, ori käveli pää vasten selkääni yhtärauhallisesti. Huokaisin syvään, ehkä sillä on vain aivan liikaa virtaa. Auttaisikohan ruoan vaihtaminen johonkin, josta se saisi paljon vähemmän energiaa. Olimme jo aiemmin vaihtaneet, mutta ehkä pitäisi vielä kokeilla jotain toista. Taidan alkaa juoksuttaa orin joka kerta ennen ratsastusta, se voisi olla hyvä.
Olin hämmentynyt siitä että Yehuda käveli takanani koko matkan takaisin talliin. Tosin edelleen pää korkealla ja reippaasti mutta narun ei tarvinnut olla ollenkaan kireällä. Itsekin kävelin nyt hitaammin. Tulimme käytävälle, pesin sen, heitin loimen päälle ja vein takaisin tarhaan. Iltatallia tekevät hakisivat sen kuitenkin tunnin tai parin päästä sisälle. Menin taukotilaan ja kaivoin eväät laukustani. Ei ollut enää pahaolo. Onneksi. Minulla oli mukana kanasalaattia ja 1/4 juotu novelle. Ruoka ei ollut maistunut koulussakaan hyvin. Nyt se meni, nopeasti. Oli aivan kamala nälkä, mutta eikö se vain ole merkki että on tehnyt hommia?
Ennen lähtöäni kävin vielä tarhassa kurkkaamassa orin jalkaa. Kirjoitin muille tallilaisille lapun jossa kerroin haavasta ja että sen voi mielellään pestä jos näyttää likaiselta sekä sen että suojan voi poistaa yöksi ettei se haudu. Lähdin ajamaan kotiin, kohta iltatallilaiset jo varmaan saapuisivatkin. Tuntui että ori on tällä tallilla hyvissä käsissä. Isä oli vielä paikka hakemustani lähettäessä huomauttanut ”muistathan että se on kallis ja hyvä hevonen, älä laita sitä huonolle tallille”. Joopa joo. Täällä meininki olisi varmasti paljon mukavampaa kuin jossain elitisti hötölässä. Sitä paitsi paikka oli ihan uunituore.
KIITOS HEIDI KUN AUTOIT LINEJEN KANSSA
|
|
|
Post by Kylie on Aug 10, 2018 11:53:28 GMT
Rauhallinen päivämaasto 1/2 10.8.2018 - PERJANTAI
Koulusta pääsi tänään aiemmin viikonlopunviettoon. Mikäs siinä, olin ottanut mukaani yhden kirjan koulun kirjastosta jonka lukua olisi tarkoitus tänään aloittaa. Se oli osa tehtäväämme. Autostani jolla normaalisti tallille ajoin, oli eilen kotiinpäin tullessa puhjennut rengas. Sen huomasin kuitenkin vasta kun kotipihassa nousin autosta. Ihmettelinkin viimeisen mutkan outoa ääntä. Mutta enhän minä vielä sitä vaihtoon ehtisi viedä. Omistan tällähetkellä kaksi autoa, jotka toin mukanani muuttaessa. Toinen jota oli tarkoitus käyttää aina, ja toinen joka oli hienostelua varten. Tänään ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hypätä heti aamusta lamborghini huracanin rattiin. Tykkäsin kyllä siitä, se oli lahja, mutta tuntuisi todella kummalliselta ajaa ratsastuskoulun pihalle tuommoisella. Kouluun se vielä meni. Ehkä jättäisin sen jonnekin piiloon tai vähän kauemmas. Täyttäisin pian 19 vuotta, pelkään jo etukäteen mitä vanhempani keksivät tällä kertaa. Onneksi tie tallille oli hyvä ja tasainen jotta matalallakin autolla sinne pääsi. En todellakaan aio olla näkemättä hevostani puhjenneen renkaan takia. Tallin jälkeen ajaisin kaupunkiin etsimään renkaalle vaihtajaa.
Talo jossa asuin ei ollut mikään kallis tai hieno, mutta pidin siitä todella paljon. Siinä oli sitä jotain. Vanhahan se oli myös, mutta hyvässä kunnossa. Olin jo hieman alkanut miettiä sisustusta, en ollut tuonut mukanani kauheasti tavaroita. Minulla oli tällä hetkellä oikeastaan vain sänky, keittiönpöytä sekä tuolit, tv ja sohva. Muutaman sievän itämaisen maton olin bongannut läheiseltä kirpparilta toissa päivänä. Asunto oli siitä kiva, että se oli siltä melkein joka seinästä valkoinen, eikä tapetteja ollut. Voisin siis maalata ja laittaa tapettia miten tahdon, kun kerta on pohjat valmiina. Maisemat täällä olivat kyllä henkeäsalpaavan kauniita. Ihana päästä ratsastamaan näin kauniisiin maisemiin.
Jätin auton hieman kauemmaksi ja lähdin kävelemään tallille. Olin tänään ajatellut lähteä Yehudan kanssa kävelemään metsään. Maisemat olivat vain niin kivat. Siellä ori seisoi tarhassa, korvia höristellen. Kaverinaan tuo ihana vuonohevonen, mahtoikohan sillä olla jo hoitaja? Todennäköisesti kyllä, hevonen näytti niin kiltiltä. Lukko napsahti orikuolaimeen ja sitten mentiin. Nyt yritin pysyä hieman jämympänä enkä antanut sen vetää. Pysähdyin joka kerta kun mentiin liian lujaa. Aina vähän silti hiissauduin soralla perässä. Paremmin se meni kuin viime päivinä, ori oli ollut täällä jotenkin vielä raivompi, mutta uskon että se oli vain innoissaan kaikista uusista hevosista. Sidoin sen ulos kiinni, ainakin toistaiseksi päivä näytti hyvältä eikä ollut kylmä. Kuulin lintujen siritystä, ja nyt kun tarkemmin mietin.. taisi ilmassa tuntua ukkonen. En kuitenkaan kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota. hain sisältä puisen hoitopakin, otin sieltä pehmeän harjan ja aloitin hommat. Selvitin vielä suihkeella ja kammalla orin hännän, harjaahan sillä ei ollut kuin lyhyesti joten se pysyi aina selvänä. Talveksi antaisin sen taas kasvaa, mutta meillä on ollut käytäntönä leikata se lyhyeksi keväällä. Ori nimittäin muuten hankaisi sen itse lähes kokonaan irti kuumuudesta.
Kun kaikki näytti valmiilta otin riimun narun tolpasta ja lähdimme matkaan. En tiennyt reittejä, mutta emme voisi eksyä jos menisimme vain yhtä polkua suoraa niin pitkälle kuin tuntuu ja takasin samaa reittiä. Tallilta lähti varmasti useita polkuja mutta valitsin sen joka sattui ensimmäisenä silmiini. Hyppäsimme yhdessä pienen ojan yli. Onpa täällä kaunista, mietin itsekseni. Ori käveli perässäni kiltisti, koska ei voinut ryntäillä edelle polun kapeuden vuoksi. Ihan hyvä vain. Polun vierellä kulki pieni puro, siitä lähti ihana liplatus. Metsässä oli muutenkin todella levollinen tunnelma. Puut humisivat pienessä tuulenvireessä. Orikin oli rauhoittunut ja kuunteli ympärille. "Täällä on jotenkin liian hiljaista" kuiskasin hiljaa ääneen. Ori hörähti. Huomasin pidättäväni hengitystä. Päästin ilman valumaan hiljaa ulos, minulle oli tullut jotenkin outo olo. Missä kaikki eläimet? Lintujen ääntäkään ei kuulunut enää juuri lainkaan, taivaalla liitelevän kotkan hetkittäisiä rääkäisyjä lukuun ottamatta. Sitten jyrähti, ukkonen oli siis tulossa, pilvet näkyivät kaukana horisontissa. Käännyin hiljaa ja ori seurasi perässä. Matkaa takaisin tallille olisi vielä, ei auttanut kuin toivoa että ehdimme takaisin ennen sadetta. Ori nimittäin pelkäsi, ei pikku ripratuksia mutta kaatosadetta. Se ei todellakaan pysyisi minulla narussa enää siinä vaiheessa. Yritin kävellä kuitenkin rauhallisesti ettei ori alkaisi säikkyä ja luulla että jokin jahtaa meitä, niinhän se toisaalta oli. Nimittäin ukkospilvet.
Matkaa takaisin oli saman verran kuin olimme kävelleetkin, eli noin 5 kilometriä. Jos puhelimeen oli luottaminen. Hetken kuluttua alkoi jo ripsiä vettä. Aloin hiukan panikoida, ja kiristin vauhtia. Kuitenkin hetkeä myöhemmin satoi jo ihan kunnolla. Ensimmäisen lähelle osuneen salaman jälkeen ori löi liinat kiinni ja hyppäsi pystyyn. Olin lieko märkä ja naru alkoi lipsua sormista. Joko päästäisin irti ja se menisi takaisin tallille itse tai hyppäisin selkään ja pääsisin siinä samalla itsekin. Ainut ongelma oli pelkoni tippumisesta ja siitä että jäisin metsään jalka murtuneena kaatosateeseen. Päätös oli kuitenkin tehtävä heti, enkä ollut metsään yksin jäämässä. Heitin narun kaulan yli ja kiinni toiselle puolelle päitsien solkeen. Hyppäsin kiveltä äkkiä selkään ja pidin kiinni. Polku oli onneksi aika suora ja vähä kuoppainen joten ori laukkasi sitä pitkin kotia kohti. Oli todella epätodellinen olo, kaatosade, ratsastan metsässä hevosella täyttälaukkaa. Pitelin vain kiinni, pidin pääni alhaalla jotten saisi vielä kaiken kukkuraksi puhjennutta silmää ja kuuntelin orin laukasta kuuluvaa rummutusta. Välillä jyrähteli ukkonen ja tunsin kuinka vauhti kiihtyi. Mitä helkuttia olin oikein ajatellut kun en katsonut sää tiedotuksia! Maisemat vaihtuivat tiuhaan, mutta matka tuntui ikuisuudelta. Märät vaatteet eivät todellakaan tuntuneet hyvältä. Puristin jalkojani orin ympärille niin kovaa että tunto lähti, en halunnut kiepsahtaa pusikkoon. Käteni olivat jo todella värittömät. Sitten tuli hyppy, se samainen oja. Pysyin kyydissä mutta päässä alkoi heittää. Ehdin nähdä tallin ovella seisovan hahmon kunnes hyppäsin kyydistä polvilleni maahan, taisin pyörtyä...
jatkuu..
|
|
|
Post by Kylie on Aug 10, 2018 17:15:39 GMT
Rauhallinen päivämaasto 2/2 10.8.18 - PERJANTAI
Räpyttelin silmiäni ja lopulta sain ne avatuksi kokonaan. Tajusin heti olevani tallintaukotilan sohvalla. Jalkoihin koski, varmasti siitä alastulosta. Nousin hitaasti istumaan. "Hei, onko kaikki ihan hyvin?" joku kysyi. Se oli toisella tuolilla istuva nainen. Olin varmasti tavannut hänet aiemmin, mutta todella nopeasti. Tummat hiukset ja ystävällinen kysyvä ilme. "Joo kyllä mie uskon että kaikki ok" sanoin hieman huvittuneena. Olin niin pölmistynyt tapahtuneesta. "Onko hevosella kaikki ok?" kysyin melkein heti perään. Nainen hymyili ystävällisesti ja vastasi "Kyllä, kuivasin sen, laitoin loimen ja vein karsinaan, kaikki ok!" Muistin yhtäkkiä naisen nimen. "Olet Ellen eikö vain? vai muistelenko väärin että tapasimme tässä taukohuoneella kun olin syömässä?" mumisin. "Joo kyllä vain, minähän se. Olin juuri lähdössä kun te kiiditte pihalle. Toin sut sitten tänne enkä voinut jättää yksin." Ellen vastasi.
Voi ei! Tuntuu että annan kaikille jotenkin huonon kuvan itsestäni. "Anteeksi kauheasti, me lähdettiin talutusreissulle kauan ennen kuin alkoi sataa, mutta takaisin ei ihan ehditty. Ori pelkää kaatosadetta ihan sikana." tuijotin lattiaa. "En tosiaan tiedä miksi pyörryin, ehkä pelosta ja jotenkin siitä tilanteesta." jatkoin vielä. Nainen hymyili "Kaikille sattuu, usko pois.. minä tiedän. Sun ei tarvi olla pahoillas eikä tuommoiseen voi oikein varautua.. sitä tekee sitten mitä pystyy. Tärkeintä että molemmat kunnossa, eikö niin?" Eikä, todella mukavan oloinen nainen. Hymyilin takaisin "Aivan! mun on kyllä nyt ihan pakko lähteä katsomaan Yehudaa. Kiitos avusta, tuu heti kysymään tai sanomaan jos tarvit apua! pitäähän mun jotenkin tää hyvittää. "Selvä, minäkin tästä lähden kotiapäin hei vaan! Nähdään taas". Lähdimme molemmat sen jälkeen vastakkaisiin suuntiin.
Olipa mukava ihminen. Tiesin, että meistä tulisi vielä hyviä ystävyksiä. Hänelle oli helppo puhua. Tuntuu hyvältä että täysin tuntematon ihminen auttaa ja välittää tuolla tavalla. Yehuda oli tyynen rauhallisena karsinassaan. Jalassa oleva haava oli jo melkein umpeutunut. Katsoin kelloa. En ollut onneksi kauaa poissa tajuistani, enintään 10 minuuttia. Ulkona vielä satoi, joten päätin jäädä tallille odottamaan sen loppumista. Kävelin vessaan ja aloin rutistella vettä pois vaatteistani. Sukat ja päällysvaatteet vein kuivaushuoneeseen loimien viereen. Josko ehtisivät vähän kuivaa. Aloin ajankuluksi putsata Yehudan nahkaisia varusteita vahalla. Yhtäkkiä Konsta käveli suoraa sisään varustehuoneen ovesta. Siinä minä istuin, jakkaralla säikähtänyt ilme kasvoillani, yltä päältä kuraisena, ilman sukkia, pelkät märät legginsit ja t-paita päällä. Näytin varmasti ihan kodittomalta kerjäläiseltä sillä hetkellä. Konsta nappasi yhdestä pakista todella äkkiä jotain ja tervehti samalla kun käveli jo pois huoneesta. Minä en saanut sanaa suustani. Keräsin kamppeeni täydessä hiljaisuudessa, menin istumaan autooni ja aloin nauraa niin että vesi valui silmistä. "Vitsi nää niin aattelee et oon sekasin!" Enhän mä tiennyt etten ollutkaan tallilla yksin. Olin ajatellut että kaikki varmasti lähteneet ukonilman takia. Autoa ei sentään oltu varastettu, jotain positiivista.
|
|
|
Post by Kylie on Aug 11, 2018 17:19:00 GMT
Uusi ystävä 11.08.2018 - LAUANTAI
En ollut aamulla varma lähtisinkö tänään tallille ollenkaan. Tuntui että olin täällä joka päivä, mutta eikö oma hevonen kuulukkin hoitaa päivittäin? Uutta porukkaa oli ilmestynyt, mikä oli tietysti hieno homma. Antaisin Yehudan kuitenkin levätä tänään, enkä liikuttaisi ollenkaan. Puunaisin vain. Kävin pyörimässä ensin kaapeilla, sillä olin tuonut aivan ihanan valokuvan Yehudasta mukanani ja olisi tarkoitus laittaa kuva kaappiini. Vilkaisin vielä ilmoitustaululle, uittomaasto! Oi että, kirjoitin heti nimeni listalle. Päätin osallistua myös ensi keskiviikon yleistunnille. Kiva että tulee näinkin pian jotain isommalla porukalla tehtävää. Mitähän eväitä sitä huomenna ottaisi..
Lähdin hakemaan oria tarhasta. Siellä se seisoskeli, mutta tällä kertaa yksin. Magnuksella siis oli hoitaja. Ori antoi kiinni helpolla ja tallille kävellessäni minua tuli vastaan nainen. "Moi, sä oot ilmeisesti Kylie? Heidi mainitsi aiemmin tänään tarhoilla Yehudan omistajasta, kun haettiin Magnusta ja oletan että hevonen on sinun kun talutat sitä" tyttö sanoi loppuun naurahtaen. Taas lisää mukavia tallilaisia! "Kyllä vain, minähän se. Se Magnus on kyllä sympaattisen oloinen." vastasin hymyillen. Rupattelimme niitä näitä hevosista hetken aikaa kunnes nainen kysyi tarvinko apua, mikäs siinä. Lähdimme yhdessä sisälle.
Laitoin orin pesupaikalle kiinni. "Tämä sitten saattaa joskus potkia ja purra, joten ole varovainen. Varoittaa se tietysti aina ensin jos ei tykkää jostain mitä tekee, mutta sanonpahan vain että aina se ei ole pelkkää uhoa vaan sieltä voi oikeasti tulla osumaa." kerroin nauraen. Nainen naurahti takaisin ja siitä lähti toinen hevosaiheinen keskustelu. Kerroin miten olin Yehudan saanut ja millainen se oli. Ei helppo, ja että välillä tuntuu että sitä katsotaan vinoon. Vielä nyt kun tulin sen kanssa ratsastuskouluun jossa hevoset on yleensä, no tiedätte millaisia. Niiden täytyy olla todella kilttejä ja 100% turvallisia. Joten erotumme varmasti joukosta. Mutta turha miettiä sitä liikaa, hevonen on vielä nuori ja aion kouluttaa sitä, tietysti. Nainen vaikutti todella ymmärtäväiseltä ja välillä kuuntelin hänen tarinoitaan ja nauroimme yhdessä. Hyvä että päätin tulla kuitenkin tallille tänään, oli niin mukavaa.
Kun olimme harjanneet Yehudan ja pesseet hännän ihan shampoolla, aloimme lopetella. Nainen, joka oli esitellyt itsensä aiemmin nimellä Titta, letitti vielä orin hännän ihan sairaan kauniille letille. Olin itse todella tyytyväinen myös siihen että Yehuda oli käyttäytynyt koko ajan todella hyvin ja ollut jopa puoliunessa ajoittain. Se nautti hoitamisesta, kelpaisi itsellekin. Minulla oli ollut jo aiemmin tarkoituksena etsiä lähistöltä jonkin sortin kauneushoitoja taikka hieroja. Kaupungista varmasti löytyisi. Oli nimittäin muuton, kaikkien laatikoiden nostelun sekä kantelun jäljiltä niin nuhjuinen olo. Ainiin, ja se "rauhallinen" eilinen maasto. Pudistelin päätä itsekseni, kun yhtäkkiä muistin jotain todella kiusallista siitä päivästä. Olin jonkinlaisen hoitamisen tarpeessa siis jo itsekin. Aika Titan kanssa oli mennyt kuin siivillä ja kello näytti jo aika myöhää. Olin saanut onneksi aamulla vakio autoni alle, siellä se seisoi pihalla. Kaupungilla oleva korjaamo oli todella hyvän oloinen ja kävi meille.
Istuimme vielä kaakaolle ennen kotimatkaa. Annoin Titalle numeroni jotta voisimme jutella tarvittaessa tai muuten vaan myös viestitse. Olisi mahtavaa saada täältä kavereita joiden kanssa voisi viettää aikaa myös tallin ulkopuolella ja käydä kylässä. Siinä me juttelimme kaikessa rauhassa ja kello meni kovaa vauhtia täysin huomaamatta. "Ulkona on jo aika pimeää" Titta sanoi ja katsahti minuun. Nauroimme hetken. "Ehkä me nyt lähdemme oikeasti kotiin!" vastasin. Kävelimme ulos yhtä matkaa, edelleen jutellen kuin mitkäkin vanhat tuttavat. "Oletko tulossa huomiselle uittoretkelle?" tyttö kysyi vielä kun seisoimme autoni vieressä. "Joo kyllä olisi tarkoitus." vastasin, ja kysyin oliko hänkin tulossa. Titta vastasi myöntävästi ja sitten juttua lensi vielä siitäkin, noin 5 minuutin ajan. Lopulta pääsin autoon istumaan ja kotia kohti. Hymyilin koko loppu illan.
|
|
|
Post by Kylie on Aug 14, 2018 13:41:10 GMT
Uittomaasto 14.08.2018 - TIISTAI
Tänään olisi luvassa jännittävä päivä. Olin pakannut reppuuni kasan eväitä sekä pyyhkeen. Uimapuvun olin pukenut vaatteiden alle. Se oli musta, yläosasta olkaimeton ja alaosasta korkea vyötäröinen. Todella nätti mielestäni. Olin käynyt juoksuttamassa Yehudan aamulla henkihieveriin, käynyt hakemassa kamat retkeä varten ja tullut takaisin tallille. Juoksutus siksi ettei se riehuisi sitten maastossa tai rannalla. Olin väkertänyt hiukseni kahdelle ranskanletille, ja vielä niin että alkavat ihan päänpäältä, ei niskasta. Yllättävän hyvin onnistuin, eikä irtonaisia hiuksia leijailut joka puolella. Jännitti todella paljon tuleva päivä, meitä oli ilmoitustaulun mukaan tulossa Heidin lisäksi 7 ratsukkoa! Entuudestaan tiesin jo ainakin, Konstan, Ellenin ja Titan. Olin myös pistänyt merkille ettei Riku ollut tulossa mukaan, miksiköhän? Olisi hauska jos koko poppoo olisi ollut yhdessä viettämässä aikaa, heti alkuun.
Hoidimme kaikki hevosia valmiiksi ja tallissa kävi outo hälinä. Sellaista ei ennen ole ollut. Käytävillä seisoi peräkanaa hevosia ja ihmiset menivät ristiin rastiin, hakien tavaroita ja varusteita. Tänään mentäisiin tosin ilman satulaa. Sehän kyllä passaisi vallan mainiosti. Ulkona oli suhteellisen lämmintä, aurinko paistoi hieman pilviseltä taivaalta. Tuuli heilutti puita hiljaa ja lintujen sirkutus sekoittui hevosten hörähdyksiin ja kavioiden kopseeseen. Olimme pian kaikki jo ulkona. Seisoin Yehudan vierellä pitäen kiinni suitsista. Katseeni vaelteli eri hevosissa ja heidän ratsastajissaan. Heidillä oli kaunis hevonen, Kuu. Se vaikutti oikein kivalta ratsulta. Konsta seisoi keskittyneen näköisenä, kädet puuskassa hevosensa edessä, Aatun pää roikkui alempana pojan jaloissa. Tirppa hirnahti, joten käännähdin katsomaan sitä ja Elleniä, he olivat kyllä aika täydellisen näköinen pari. Kuten me kaikki. Emilia, joka oli minulle uusi tuttavuus, rapsutteli ratsuaan aivan meidän vieressä. Häneen täytyisi tutustua, emme ole sattuneet tallille vielä kertaakaan yhtäaikaa. Moa kiristi vielä Spectren leukaremmiä, Heidin jakaessa ohjeita tulevaa reissua varten. Tuo kaksikkö sopi jotenkin kummasti myös todella hyvin yhteen. Tyttö, jonka nimi paljastui Mandiksi, heitti juuri kypärän päähän. Tällä oli ratsuna Bella. Taisi olla oma hevonen.
Lähdimme matkaan, edellämme keikkui vuonohevosen pyöreä peppu. Onneksi saimme eteemme kävelemään Yehudan tarhakaverin. Matka meni todella rauhallisesti, välillä kärjestä kuului Heidin huuto "Siirrytään raviin!" tai "Käyntiin!" Ori pysyi koko matkan rauhallisena ja joka askel meni samaan koloon Magnuksen kanssa. Yehuda selkeästi seurasi tätä, eikä ollut aikeissa lähteä minnekään. Perää pitelivät Konsta ja Aatu. Titta pyörähti välillä ympäri ja juttelimme jotain. Hän oli kyllä mukava. Niin oli varmasti Konstakin, mutta hänelle en uskaltanut alkaa heittään mitään juttua ainakaan vielä. Pelkään että siitä tulisi vain kiusallista tai jotain. Sitten muistinkin missä merkeissä viimeksi tapasimme. Kun olimme melkein perillä, käännyin kuitenkin katsomaan taakseni. Olimme ehkä puolikkaan sekunnin jonkinlaisessa katsekontaktissa kunnes käänsin äkkiä pääni pois. "Niin?" kuului takaani. Outs! nyt mun on äkkiä keksittävä jotain sanottavaa. En voi sanoa että ei mitään, koska sitten vaikuttaisin kyttääjältä. "Tarkistin vain että olette vielä mukava" vastasin.. olinpä tylsä. "Täällä me ollaan, pakko sanoa että jos jotain tästä porukasta täytyy pitää silmällä, niin teitä" kuului loppua kohti hiljenevä vastaus. Käänsin nopeasti pääni ja nyrpistin hänelle nenää. Konsta hymyili ja katsoi sivulle.
Ranta näkyi jo. Uskomattoman kaunista, rantaviiva jatkui loputtomiin ja vesi oli kauniin sinistä. Hyppäsimme satulasta ja kun kaikki olivat uikkareissa niin takaisin selkään. Osa lähti hevosta taluttaen veteen, mutta minä menin ratsain. Olen jo aiemmin käynyt orin kanssa uimassa ja tiedän ettei se (ihme kyllä) pelkää vettä. Vitsailimme, pelleilimme, nauroimme ja muutama pörähti myös laukasta hiekalle. En muista milloin viimeksi olisi ollut näin hauskaa. Kun oli kirmailtu tarpeeksi, kaivettiin eväät esille ja syötiin. Keskustelun aiheet olivat todella mielenkiintoisia, en hirveästi osallistunut mutta kuuntelin tarkkaan. Siinä hiljaa istuessani mietin oikeastaan vain sitä kuinka hyvä porukka miellä jo onkaan. Kaikki vaikuttavat ystävällisiltä ja fiksuilta. Vaikkakin osalla oli keskenään aika suuri ikäero. Joku huomautti tummista pilvistä taivaalla, joten päätimme lähteä kohti kotia, mielestäni erittäin hyvä ajatus. "Älä pyörry tällä kertaa Kylie, jos alkaakin sataa!" kuului tuttu ääni, se oli Ellen. Hän sai kaikki kikattamaan. Pyöräytin silmiäni ja hymyilin.
Matkalla kotiin alkoi jo ripsiä vettä. Ori pysyi kuitenkin yhtä rauhallisena, johtui kai muista hevosista. Olin iloinen siitä ettemme olleet aiheuttaneet minkäänlaista kohtausta rannalla, olin kuvitellut jo kaikki pahimmat skenaariot. Huokaisin ja hengitin syvään. "Kellä oli hauskaa!" kuului Heidin kirkas huuto. Hän sai vastaukseksi iloisia ja nauravia lausahduksia. Tämä päivä jäisi varmasti jokaiselle mieleen, tästä kaikki vasta alkaisi. Saavuimme tallille, hevoset kuivattiin ja vietiin karsinoihin. Siivosimme yhdessä vielä tallin. Juttua riitti vielä silloinkin ja sain nauraa välillä maha kippuralla. En voinut olla muuta kuin onnellinen siitä että olen nyt Längelmäellä ja vieläpä juuri näiden ihmisten kanssa. Halasimme ja heitimme hepat, sinä yönä nukuin hyvin.
|
|
|
Post by Kylie on Aug 15, 2018 16:56:15 GMT
Yleistunti 15.08.2018 - KESKIVIIKKO
Jännitin kovasti päivän ratsastusta. Olen harrastanut tätä lajia jo yli kymmenen vuotta, perustaidot eli istunta, kädet, kokoaminen ja niin edelleen, ainakin pitäisi olla kunnossa. Kymmenen vuotta hevosen parissa on mielestäni pitkä aika. Juurikin sen takia kun en ole vielä löytänyt sitä kaikkein mielekkäintä lajia, olen vain hionut perustaitoja timanttisemmiksi. Olin jo tallilla, hoitamassa Spectreä tuntia varten valmiiksi. Tulin tänään ajoissa, koska hevonen oli outo ja ajattelin varata enemmän aikaa. Kaikki ei kuitenkaan menisi yhtä sukkelaa kuin Yehudan kanssa. Spectre on mustakimo enkkutäykkäri tamma. Mielestäni hyvin kaunis hevonen. Tähän asti se on käyttäytynyt todella hienosti. Muut tuntilaiset olivat myös jo ilmestyneet hääräämään talliin. Harjasin ja puhdistin tamman hyvin, selvitin harjan kauniiksi ja tarkistin kaviot. Joku lähti jo hakemaan varusteita, joten painelin perään. Nappasin Spectren suitset ja satulan, jotka vein ensin odottamaan karsinalle, ennekuin lähdin hakemaan pinteleitä. Minulla oli ylläni vartalonmyötäinen sinapinkeltainen ja korkea kauluksinen neulepusero. Olin ihmeissäni kun löysin kaapistani jotain niin värikästä. Puin sen kuitenkin tyytyväisenä ylleni, se oli nimittäin lämmin ja ulkona oli jo viileämpää. Tammalle valkkasin tietysti pintelit samaan sävyyn.
Varusteiden laitossa ei mennyt kauaa ja sain kaikki hoidettua. Hetken päästä lähdimme jonossa kohti maneesia, siellä meitä odotti selkeästi ainakin jonkin sortin puomitehtävät. Hyppäsin selkään, kun satula oli kiristetty. Vedin sitä vielä hiukan satulasta käsin. Menimme hetken aikaa alkukäyntejä ja pystyin jo siinä vaiheessa kertomaan ettei meitä oltu tarkoitettu toisillemme. En pystynyt istumaan rentona ja hevonen liikkui tottumuksiini nähden aivan oudosti. Olen ratsastanut nyt vuoden Yehudalla ja sitä ennen ainakin kolmisen vuotta isäni akhal-tekellä joka käytännössä liikkui suht samalla tavalla kuin Yehuda. Havahduin siis siihen, miten outoa on mennä yhtäkkiä näin erilaisella hevosella. Nostimme ravin ja lähdimme tekemään puomitehtävää Heidin ohjeiden mukaan. Olin suoraan sanottuna paniikissa, yritin kuitenkin pysyä rauhallisena. En pystynyt istumaan alas juuri ollenkaan vaan asentoni oli jäykkä ja epämukava. Käteni ja jalkani pyörivät ties missä asennossa kun yritin löytää sitä sopivaa. "Kylie nyrkit pystyyn ja korjaa ryhti, jotta pääset istumaan suoraa Spectren liikkeiden päälle ja mukautumaan sen liikkeisiin. Nyt häiritset lähinnä vaan sen tasapainoa." Kuului ensimmäisen tehtävän jälkeen.
Tuntui pahalta tamman puolesta. Keskitin kuitenkin ajatukseni täysillä siihen että saisin tämän jotenkin toimimaan. Kun menimme tehtävää uudelleen ja uudelleen, alkoi se pikkuhiljaa mennä paremmin. En löytänyt meille oikeaa rytmiä ja tuntui ettemme tehneet täysillä yhteistyötä. Yritin vetristää tammaa hiukan, se oli aika jäykkä. Tiesin sen johtuvan osittain myös minusta. Teimme muutamia voltteja toisessa päädyssä ja se alkoi asettua, minun oli myös helpompi istua. Käänsin Spectren seuraavaksi takaisin uralle ja se meni jo kivan pyöreänä. Tulimme tehtävälle. Heidi seurasi meitä katseellaan ja sanoi: "Spectre menee tosi kivasti Kylie, se nostelee hyvin jalkojaan." sillä hetkellä ajattelin vain että jes. Meno oli selvästi parempaa kuin alussa. Mutta en siltikään istunut rennosti, itse asiassa tunsin kuinka alaselkääni alkoi pistää. Toiseen suuntaan sama homma, tamma teki hienosti. Se kuunteli kyllä ehdottomasti ohjeitani ja vastasi niihin heti parhaansa mukaan. Pidimme taukoa ja minä yritin venytellä kipeää selkääni. Olin aivan liian tottunut tekkiini. Kuitenkin takaraivossa kopsutteli myös pieni pettymys, odotin itseltäni hieman enemmän. Oudolla hevosella meneminen on hyvä asia, tietenkin. Siinä oppii, mutta se ei mieltäni kohottanut, ainakaan juuri nyt.
Seuraavaksi tekisimme tehtäviä myös laukassa. Spectre oli onneksi hyvin kiltti ja rauhallinen hevonen, joten minun ei tarvinnut keskittyä mihinkään muuhun kuin itse tehtävään ja omaan kroppaani. Katselin kun muut tekivät tehtävää edelläni, kaikilla meni mielestäni hyvin, siihen nähden että hevoset olivat heille tuntemattomia. Tuli meidän vuoromme, ravissa ensin punavalkeille puomeille ja siitä laukan noston kautta sinivalkoisille. Keskityin, siirsin jalkani nostoa varten valmiiksi, istuin alas. Ja ristilaukka. "No nyt ei kyllä Spectre taivu rehellisesti kaarteen mukana laukassa, korjaappas tuo ristilaukka pois Kylie" kuului palaute. Tunsin kuinka selkääni vihloi. Olin todennäköisesti liian jännittynyt koko hommaan. Minä tarvitsin ilmeisesti enemmän aikaa harjoitella uudella hevosella kuin muut. Se tuntui kieltämättä hieman pahalta. Mutta pidin pääni korkealla ja yritin vain parantaa. Ei muu auttaisi. Tulimme tehtävää uudelleen ja uudelleen, kyllä minulla kunto kesti, sentään. Yehuda pitää siitä huolen. Kuitenkin olin tällä hetkellä niin väsynyt jatkuvasta ponnistelustani mukautua hevoseen. Tunsin kuinka hikipisara vierähti otsalta. Loppukäynnit. Hyppäsin ratsailta ja irvistin selkääni. En kuitenkaan ole sellainen että valittaisin, en kertoisi kenellekään.
Kävelin spectren vierellä loppukäyntejä, pidin hevosesta, ongelmat olivat minussa. Kun ajattelin tuntia päässäni kokonaisuutena, oli siinä enemmän korjattavaa kuin hyvää. Mutta noh, kyllä tämä tästä. Jos jatkan tunneilla käyntiä, totun varmasti jossain vaiheessa erilaisiin hevosiin ja nämä ongelmat helpottavat. Lähdimme pian yhdessä talliin. Pesin tamman hikiset kohdat, kuivasin ne hyvin ja vein sen karsinaan. Päätin vielä viedä sille ämpärillisen melassia hyvästä työstä ja minun kestämisestäni. Hevonen joi kaiken hetkessä ja nuolaisi sitten kättäni. Siihen jäi kaunis märkä läntti. "Kiitos pususta höpsö.." kuiskasin hiljaa ja rapsutin sille heipat. Olisin halunnut jäädä tallille keskustelemaan vielä mahdollisesti Heidin ja muiden tuntilaisten kanssa, mutta olin niin hikinen että oli pakko lähteä peseytymään.
|
|
|
Post by Kylie on Aug 18, 2018 11:45:22 GMT
Minun hevoseni
18.08.2018 - LAUANTAI
Heräsin, silmät painuivat kokoajan uudestaan kiinni. Olin vaipunut uneen aivan liian myöhään illalla. Kello näytti kahdeksaa. Huokaan syvään, sillä tajusin juuri että minun pitäisi olla jo koululla. Nousen hiljaa ja alan laitella kamppeita. Ajoin matkan silmät raollaan, vaarallista, tiedän. Olin niin uupunut. Päivän päätyttyä tajusin että minun oli turha mennä koululle ollenkaan, kaikki tieto oli valunut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ajoin suoraa kaupan kautta kotiin, söin ostamani ruoat ja nukuin kaksi tuntia! Onneksi oli perjantai. Haluan vielä lähteä tallille. Sen ratsastustunnin jälkeen selkäni oli ollut niin kipeä että olin antanut Yehudalle vielä vapaata ratsastuksesta. Nyt se olisi kuitenkin liikutettava, saa nähdä kuinka paljon virtaa se on ehtinyt kerätä. En siis ole ratsastanut sen päivän jälkeen kun tulin ratsastus tunnille. Otin laukkuuni pullon kylmää vettä, vaihdoin ylleni harmaan fleecen ja tumman ruskeat ratsastushousut. Jalkaan menivät uudet ratsastus saappat, joissa oli timantteja! Seisoskelin eteisessä, vanhan kokovartalopeilin edessä ja tein itselleni kaksi pampuraa. Näytin ihan minni hiireltä. Huomasin kyllä korvissa roikkuvat timantit, mutta päätin jättää ne. Sopivat saappaisiini. Kun kaikki oli valmista, lähdin kohti längelmäkeä. Astellessani kohti tallirakennusta kuulin kuinka puhelimeni kilahti. Aloin kaivaa sitä laukustani. [Äiti] Hei rakas! Onko kaikki hyvin. Olen tulossa sunnuntaina käymään. Tuon samalla syntymäpäivä lahjasi! Isä ei pääse töiden vuoksi. Että muistappa ostaa minulle jotain tarjoiltavaa. Haluan myös nähdä Yehudan, joten käymme siellä tallilla! Isäsi vain mumisi jotain että se vaikutti ihan hyvältä paikalta. [Minä] Juu, hyvä muuten että ilmoitit.. pitääpä siivota heti huomenna kämppä heh heh. Kauhea ikävä! Kirjoitin vastauksen nopeasti ja jatkoin matkaa. Vai että oli äiti tulossa meitä katsomaan. Todella ihana että hän tulee, olen nimittäin ikävöinyt kotia hieman. Olisin halunnut nähdä isääkin, mutta hän ei ehdi ja on tainnut vain laittaa jonkun kalliin lahjan menemään äidin mukana. Huokasin syvään ja avasi tallin oven. Muutamia ihmisiä siellä täällä. Käveleskelin hetken ristiin rastiin ja mietin mille sitä alkaisi. Siivosin nopeasti orin karsinan ja vein hieman lisää puruja. En ole tyytymätön, karsina kyllä aina siivotaan hyvin mutta nyt sinne oli jäänyt hieman. Sittenpä ei ollut muutakaan tekemistä kuin lähteä hakemaan oria sisälle. Päivä oli pilvinen, mutta lämmin. Täytyisi nauttia vielä hyvistä ilmoista kun voi. Toisaalta pidän syksystä myös todella paljon. Talvesta en pidä niinkään, eikä keväänkään alku ole mieleeni kun on märkää ja likaisia lumikasoja siellä täällä. Syksy sen sijaan on kaunis. Se hetki kun kaikki on keltaisen ja oranssin väreissä, on ihmeellinen. Pidän kyllä tosin lumisateesta, siinä on jotain kaunista. Se kylmyys on se mistä en pidä, tai siitä jos lunta on liian vähän. Jos tulee lunta niin sitä pitää tulla sitten kunnolla. Onneksi sitä ongelmaa ei täällä norjassa varmasti olekaan. Yehuda käveli yllättävän nätisti vierelläni, ottaen huomioon etten ole ratsastanut sillä nyt muutamaan päivään. Kiinnitin sen käytävällä ja hain puisen hoitopakin. Nappasin harjan käteeni ja aloin harjata, käyden läpi jokaisen paikan. Kun karva näytti siistiltä, otin kamman ja aloin selvittää orin häntää. Harja sillä oli jo vähän kasvanutkin. Sitä en enää leikkaisi, ensikesänä sitten. Nyt sitä oli noin 5 senttiä ja se alkoi jo kallistua toiselle puolelle. Otsaharja meni jo nätisti alas. Orilla on todella vahva ja hyvä laatuinen harja. Kaivoinkin pakista kiillotus kiiltosuihketta ja laitoin sitä niin harjaan kuin häntäänkin. Oi että se näytti taas hienolta. Kavioihin vielä öljyä joka sisältää laakeriöljyä, aloe veraa ja lanoliinia. Se suojaa, hoitaa, uudistaa sekä vahvistaa kavion kasvua, joten mikä ettei. En todellakaan tee tätä kaikkea aina, mutta öljyä tulee laitettua viikoittain. Haluan pitää kaiken siistinä, puhtaana ja hyvinvoivana. Sen näköinen hevonen nyt oli. Kiepsautin kypärän päähäni, otin koukusta juoksutus liinamme ja irrotin orin käytävältä. Hetken päästä kävelimme maneesia ympäri. Pidin liinaa löysällä ja ori käveli takanani kivasti. Naru ei missään vaiheessa käynyt kireällä. Ehkä poika oli oikeasti rauhoittumassa. Maneesin pohja oli vasta ajettu ja siisti. Sehän sopisi meille. Kun olimme kävelleet noin kymmenisen minuuttia, pyysin oria ympyrälle raviin. Se nosteli jalkojaan kauniisti, piti päänsä alhaalla ja venytti itsensä pitkäksi. Kaunista katseltavaa, liikkuminen näytti niin lennokkaalta ja vaivattomalta, kuten aina. Toiset kymmenen minuuttia ja pyysin sen takaisin käyntiin ja annoin levähtää. Käynti näytti hyvältä ja tasaiselta. Pysäytin orin hetkeksi ja kävin rapsuttelemassa sitä. Minun on edelleen ajoittain vaikea uskoa että omistan näin hienon hevosen. Suomessa rotua on vain muutama yksilö. Norjasta en tiedä, mutta luultavasti samaa luokkaa. Ahalteket ovat yleisratsuja, niitä ei ole jalostettu tarkoituksella mihinkään yksittäiseen lajiin. Mikä on mielestäni hyvä juttu. Mielessäni on kuitenkin pyörinyt mahdollinen esteille valmentautuminen ja siinä lajissa kilpaileminen. Laukkakilpailuissa ne ovat tiedettävästi hitaampia kuin englannintäysiveriset ja nopeampia kuin arabianhevoset. Olenkin netissä rousta tietoa etsiessäni törmännyt moniin videoihin joissa kyseistä rotua käytetään laukka kilpailuissa. Yehuda tulee hyvästä suvusta. Se on nuorempana, ennen minulle tuloa palkittu ties millä palkinnoilla. Isäni toi sen minulle venäjältä. Koko maailmassahan näitä on tällä hetkellä vain noin 3500. Hullua. Jalostus on tietysti myös todella tarkkaa. Pyysin orin jälleen käytiin, ja siitä laukalle. Tuijotin sitä keskittyneesti. Kun hevonen oli selkeästi hyvin lämmennyt, kävin hakemassa sen estesatulan maneesin laidalta. Ajattelin laittaa tänään meille pieniä esteitä. Mutta vain hieman irti maasta. Voisin alkaa opetella askelten laskemista ja esteille lähestymistä. Hain muutamat tolpat ja kokosin niistä kolme estettä eri puolille maneesin toista päätä. Ori käveli perässäni rauhallisena. Kun kaikki oli valmista, nousin ratsaille. Kiristin vielä hieman vyötä ja sitten mentiin. Ravasin vielä hetken, ori kokosi itsenä nätisti ja helposti. Tuntuipa hyvältä olla oman hevosen selässä, nyt toisella hevosella ratsastettuaan eron huomaa. Otin ohjat tuntumalle ja ravasimme ensin koko kolmen esteen radan läpi. Yehuda nosteli jalkojaan kauniisti, esteet eivät olleet niin korkealla vielä että sen olisi tarvinnut hypätä. Hetken rataa jankattuamme, nostin laukan. Ori lähti lennokkaasti eteenpäin, pää korkealla ja korvat kääntyneenä kohti minua. Ohjasin sen ensimmäiselle "esteelle". Hevonen ylitti sen vaivatta. Nojasin ylävartalollani vain hiukan eteen. Askeleet osuivat kohdilleen täydellisesti. Laskeudun vielä nostamaan puomeja hieman. Nyt orin täytyisi irrota pieneen hyppyyn. Hyvin pieneen sellaiseen. Avoimet ovet lähestyivät ja meidän olisi siellä kuitenkin ratsastettava rata. Nyt olisi hyvä vielä harjoitella. Yehuda on hypännyt irtohypytyksessä lennokkaasti 160cm. Mutta siitä minä itse olen vielä kaukana. Korkeus oli tällä hetkellä 40 - 50cm luokkaa. Tulimme rataa laukassa niin kauan että askel alkoi taas osua täydellisesti kohdalleen. Kun rata meni kerran täydellisesti, päätin siirtää orin heti käyntiin. Tähän olisi hyvä lopettaa. Siinä loppukäyntejä kävellessä olin tyytyväinen. Todella tyytyväinen oikeastaan. Ori oli tietysti nakellut hieman päätään ja muutama sivupotku laukassa oli hankaloittanut ohjaustani, mutta näin kokonaisuutena ratsastus meni todella hyvin. Taputin ja halasin Yehudaa. Se oli hikinen ja hengästynyt, mutta hetken käveltyämme hengitys oli jo tasaantunut. Hyppäsin selästä ja aloin kantaa puomeja ja tolppia pois. Ori kävellen tietysti kokoajan ohjien päässä perässäni. Tällä hetkellä olin onnellinen, olo tulevaisuutta ajatellen oli toiveikkaampi. Tuntui oikeastaan siltä että voisimme saavuttaa jotain suurtakin jos vain jaksamme harjoitella. Maneesi oli siivottu ja kävelimme kohti tallia. Aurinko paistoi nyt kokonaan ja lämmitti mukavasti. Hymyilin itsekseni. Tulimme pian talliin ja pyöräytin orin pesupaikalle. Vein varusteet ja pesin hien huolellisesti pois. Selvitin vielä jouhet ja vein orin karsinaan, ohut fleece loimi päällä. Tein päivän päätteeksi sille vielä melassin. Jäin siivoilemaan tallia, lakaisin käytävän ja vein tavaroita paikoilleen. Tervehdin muutamaa tuttua ja jäin rupattelemaan. Siinä vierähti nopeasti tunteroinen, voisin nyt viedä orin ulos illaksi.
|
|
|
Post by Kylie on Aug 19, 2018 10:22:02 GMT
19 vuotta. 19.08.2018 - SUNNUNTAI
Koko eilisen illan olin siivonnut. Taloani siis, vaikka sen aika siistinä yleensä pidänkin. Äiti olisi nimittäin tulossa tänään käymään, myöhemmin menisimme myös tallille ja äiti seuraisi Yehudan liikutuksen. Oli todella mukavaa nähdä äitiä pitkästä aikaa. Vanhempani asuvat Helsingissä. En oikeastaan edes tiedä mitä kaikkea isä tekee työkseen. Ainakin hän on mukana jonkinlaisessa kilpahevos kasvatuksessa. Hän ostaa ja myy hevosia myöskin. Sitten on vähän kaikkea muutakin, josta en ole niin varma. Yehudan hän otti siis mukaansa venäjän reissultaan ja toi minulle lahjaksi. Näin myöhemmin kuvia tallista josta ori ostettiin, en tiedä olenko koskaan nähnyt niin siistiä tallia. Paikka näytti kuninkaalliselta ja siellä oli majoittunut ja majoittuu edelleen monia kuuluisia hevosia. Muistan vieläkin sen päivän kun isä tuli takaisin reissusta hevoskärry perässään. En meinannut millään ensin uskoa että Yehuda oli minulle. Ja kun tajusin, iski todellisuus vasten kasvoja: minun oli huolehdittava siitä ja se oli täysin omalla vastuullani. Ori oli siis 18 vuotis syntymäpäivä lahjani.
Kävin suihkussa heti herättyäni, olin kihartanut hiuksiani hieman ja päälläni oli nyt jotain mitä en normaalisti pue. Versacen kuviollinen kauluspaita ja saman kuosin hieman polven yläpuolelle loppuva hame. Kuosissa oli sähkön sinistä ja mustaa. Menisimme syömään jonnekkin ja äiti oli laittanut vielä eilen illalla viestiä: "Laitat sitten parasta päälle!" no tämä on sitä. En halua edes ajatella kuinka monen kuukauden palkat minulla on ylläni. Jalkaani laitoin viime jouluna saadut Eden hell punpit värissä petrol blue mirror. Korkojen väri sopi hyvin vaatteisiini. Asusteet haluan pitää yksin kertaisena joten laitoin korviini kirpputorilta löytämäni valkeat helmikorvakorut ja samaan sarjaan kuuluvan kultaisella ketjulla olevan helmi kaulakorun jossa roikkui yksi helmi. Nämä olin löytänyt yhtä aikaa mattojen kanssa, samalta kirpputorilta. En koskaan kiellä että perheeni on rikas ja että olen heiltä paljon rahaa saanut. Mutta kuitenkaan en sitä tahdo yleensä näyttää. Haluan vain pukeutua siististi. Nyt kun seisoin peilin edessä, oli olo todella kummallinen. En näytä itseltäni, mutta näytän kuitenkin sairaan hyvältä.
Omistan paljon merkkituotteita, todella kalliita sellaisia. Mutta suurin osa niistä on saatu lahjana joko jouluna, synttäreillä taikka muuten vaan yllätyksenä. Isä varsinkin tekee sitä paljon. Olenkin sanonut etten pidä siitä että aamulla avaan oven ja siihen on tuotu cuccin kassi ja kirje jossa lukee: "minun piti lähteä aikaisemmin työreissulleni, tässä sinulle jotain kivaa. Olet rakas". Vaan että hän voi jättää vain kirjeen. En tarvitse lahjuksia. En myöskään kiellä etten pitäisi mistään kalliista. Se ei pidä paikkaansa, usein ne kyllä minuakin vetävät puoleensa ja ovat kauniita. Mutta syy miksen halua ostaa tai käyttää sellaisia liikaa on se etten halua ihmisten ajattelevan että olen ylimielinen, luulen olevani muita parempi koska minulla on varaa tai jotain muuta mitä en ole. En myöskään nauti siitä huomiosta jota kalliit autot, tavarat ja vaatteet saavat muilta ihmisiltä, eli siitä että minua tuijotetaan. Suurin osa vaatteistani on kuitenkin normaalia kalliimpaa koska haluan ostaa vain hyvä laatuisia. Se on mielestäni järkevääkin. Äitini koputti ovelle. Halasimme ovella, hain takkini sekä laukun ja lähdimme syömään. Juttelimme ravintolassa hevosista ja siitä millainen Yehuda on, miten miellä menee, mitä haluan tulevaisuudessa sen kanssa tehdä ja niin edelleen.
Minä: Soitin itse asiassa yhdelle valmentajalle tuossa yhtenä päivänä.
Äiti: Aijaa! no, sovitteko mitään?
Minä: Emme vielä mitään tarkkaa päivämäärää ensimmäiselle valmennukselle, mutta hän lupasi ilmoittaa sitten kun tietää tarkemmin milloin se voisi sopia. Vaikutti todella mukavalta mieheltä. Aika ystävällistäkin tarjoutua tulemaan suomesta tänne norjaan asti vain valmentamaan meitä muutaman kerran kuukaudessa.
Äiti: Kuulostaa kyllä hyvältä, minkä niminen?
Minä: Anton Koskinen. Semmoinen yli kolmekymppinen, kilpaillut ennen sm tasolla esteillä ja nyt tarjoaa valmennuksia muille. Mielestäni vaikutti juuri sopivalta meille. Jos haluan joskus vielä päästä Yehudan kanssa kilpailemaan ihan oikeasti, niin valmentaja on tarpeen.
Äiti: Niin justiin, kyllä. Ilmoitappa sitten minullekkin kun saat tietää tarkemmin. Olisi kiva kuulla.
Keskustelimme vielä hetken hevosista kunnes päätimme lähteä ajamaan kotiini. Olisi tarkoituksena vielä mennä tallille yhdessä. Äitini, joka oli jo vaihtanut talli kamppeet ylle, kierteli ympäri asuntoani arvosteleva ilme kasvoillaan, kun minä etsin mielekkäitä ratsastushousuja. Kun olin valmis, lähdettiin kohti Längelmäkeä. Äiti ihasteli maisemia matkalla ja lauloimme muutamat laulut radiosta tulleen musiikin mukana. Rakastan äitiäni, hän on niin rento ja hauska. Olemme aina tulleet hyvin toimeen ja meillä on todella samanlainen ajatus maailma. Ihanaa että hän on täällä.
Äiti seurasi liikkeitäni tallissa tarkkaan, esittelin paikkoja ja hevosia ennen kuin lähtisimme hakemaan Yehudaa. Onnistuin löytämään Heidinkin taukohuoneesta ja esittelin äitini hänelle. Naiset tulivat hyvin juttuun ja jäivät juttelemaan siksi aikaa kun hain orin päitset. Kun sain äidin revittyä taas matkaani Heidin luota, pääsimme vihdoin hakemaan Yehudaa. Hänen mielestä paikka näytti kodikkaalta ja mukavalta, ja uutuutensa vuoksi siistiltä. Ori oli hyvässä kunnossa ja hyvin hoidetun näköinen. Olin jotenkin todella ylpeä äidin kehuista. Olen siis pitänyt siitä hyvää huolta. Aika kului todella nopeasti, kun hoidimme oria yhdessä käytävällä. Nauroin taas pitkästä aikaa oikein kunnolla. Kerroin äidille kaikista uusista tuttavista joihin olin tallilla tutustunut.
"Päivää" kuului takaamme. Se oli Konsta. Vastasimme molemmat heti tervehdyksellä ja kun poika oli kadonnut kulman taakse, äiti alkoi mulkoilla minua oudosti. "Mitä!" kihisin vaikka tiesin mitä hän ajatteli. "Tunnetko tuon pojan? Onko hän mukava? Saisiko hänestä poikaystävää? Aika kivan näk.." heitin äitiä pesusienellä. "Ei me olla juuri juteltu. Mitä nyt sanotaan terve silloin tällöin." Äiti virnisteli ensin hetken mutta vakavoitui sitten. "Onko tällä hetkellä ketään johon olisit ihastunut? tai mistä minä tiedän vaikka jo seurustelisitkin" äiti höpötti. "En seurustele, enkä ole ihastunut keneenkään" miksi tämä keskustelu täytyi jostain syystä joka kerta käydä ja aina se oli kiusallista. Hymyilimme molemmat. Kuitenkin ajattelin vielä itsekseni kuinka kiva olisi oikeasti löytää joku. En ole kiireiltäni juuri asiaa ajatellut.
Lähdimme maneesille. Äiti seurasi katsomosta alku lämmittelyä. Olin juoksuttanut orin enne ratsaille menoa, joten kaikki meni rauhallisissa merkeissä. Hyppäsimme hieman eilisestä erilaista rataa harjoituksen vuoksi. Esteet olivat samaa luokkaa, eli noin 40-50cm. Ori kielsi kerran, mutta se syy oli minun liian uhkarohkea lähestyminen. Ratsastus sujui tänäänkin. Otimme myös pieniä puomiharjoituksia, äidin auttaessa niiden kantelussa ja siirtelyssä. Tarkoituksena oli saada askel sopimaan erinlaisille väleille. Äiti kehui minua jatkuvasti. Olen kuulemma kehittynyt ratsastajana viime aikoina todella paljon. Sanoin sen olevan vain ja ainoastaan Yehudan ansiota. Myös äiti kävi ratsailla. Hänellä meni todella hyvin. En muistakaan milloin viimeksi olisin nähnyt hänen ratsastavan. Mutta kyllä hän on ratsastanut, paljon. Kilpaillutkin, mutta ei enää. Nykyään hän työskentele asianajajana ja se vie suurimman osan ajasta, sillä äiti tuntuu tekevän töitä myös työajan ulkopuolella. Kuitenkin hänellä on aina ollut myös minulle paljon aikaa.
Kävelimme yhdessä Yehudan vierellä loppukäyntejä. Äiti kertoi omista kilpailuistaan ja antoi hyviä vinkkejä tulevaisuutta ajatellen. Äiti kehui myös Längelmäkeä, sen puitteita ja kaunista ympäröivää luontoa. Olin täysin samaa mieltä kaikesta. Hän jäisi yhdeksi yöksi ja lähtisi huomenna. Voi olla että tulisimme vielä tallille yhdessä uudelleen tai sitten tulisin yksin. Pyysin äitiä tulemaan useammin käymään ja että isänkin olisi tultava. Siistimme orin ja veimme sen takaisin tarhaan. Aikaa oli kulunut kaksi kertaa niin kauan kuin normaalisti yksin tallilla käydessäni, meillä oli kuitenkin todella hauskaa. Kuulin myös että yksi koulun hevosista oli varsonut. Sitä täytyisi ehdottomasti tulla huomenna paremmalla ajalla katsomaan!
Matkalla kotiin päädyimme juttelemaan noloista ja oudoista tilanteista. Jotenkin ajauduin kertoamaan äidille päivästä jolloin pyörryin tallilla ja Konsta näki minut kyseenalaisena varustehuoneen jakkaralla. Äiti nauroi niin että silmät kostuivat. Mutta kuitenkin käski minua olemaan varovaisempi, sillä olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Tiedän, olihan se aika moinen päivä, sanotaanko näin. Kotona iltapalalla äiti oli vielä käynyt kaivamassa autosta hänen ja isän lahjat. Äiti antoi minulle lahjakortin hevosvarusteliikkeeseen. Voisin käyd ostamassa itselleni uuden asun! Sekä kauniit korvakorut. Isä oli ostanut minulle kellon, kalliin sellaisen. Minun ei varmaankaan edes tarvitse mainita minkä merkkisen. Kiitin häntä ja soitin vielä isällekin. Menimme aika myöhään nukkumaan sillä juttua vain riitti.
|
|
|
Post by Kylie on Aug 20, 2018 16:08:01 GMT
Tallihommia. 20.08.2018 - MAANANTAI
Äiti ei sittenkään jäänyt niin pitkäksi aikaa, että olisi ehtinyt tänään käväistä vielä kanssani tallilla. Lähdin siis heti hänen lähdettyään. Tänään olisin koko päivän hoitamassa tallihommia. Kello näytti jo kolmea, kun olin saanut päivätallin loppuun. Kieltämättähän tuo on aika rankkaa tehdä yksin, onneksi tarhoilla minua tuli auttamaan Hannah. Heidi oli sen sijaan todella kiireinen, eikä ehtinyt auttaa. Ymmärrän hyvin, apuni tuli siis hyvään paikkaan. Hain orin ulkoa sisälle ja pyöräytin tällä kertaa pesupaikalle. Polle oli sotkenut jalkansa ulkona, joten ne oli ehdottomasti puhdistettava ennen kuin lika ehtisi jäädä pahasti kiinni. Lähdin hakemaan kaapistani joka ikisen shampoon ja puhdistus aineen jonka omistin.
Taukohuoneessa istui Konsta. Myönnetään, olen kyllä jostain syystä käyttäytynyt hänen seurassa kummallisesti joten päätin vaihtaa pari sanaa. Kun olimme käyneet läpi sen normaalin keskustelun alun, tokaisin "Haluaisitko mahdollisesti lähtä joskus yhdessä vaikka maastoon?" heti lauseen jälkeen tajusin että tuo oli aika iso harppaus, emme nimittäin olleet hirmuisesti jutelleet. Mutta en todellakaan enää sanoisi, että unohda koko homma. Olisi mukavaa jos kiusallinen tunnelma väliltämme katkeaisi ja voisimme kaverustua. Mies vastasi tasaisella äänellä että kaippa tuo käy, kun ehtii. Miten niin ehtii? Eikö hän halunnut lähteä kanssani minnekään? Kyllähän tunniksi aina jostain repii aikaa, kai. Vastasin nopeasti että kiva kuulla ja lähdin äkkiä takaisin Yehudan luo. Jäin kuitenkin vielä miettimään, miten tuon vastauksen oikein tulkitsisi.
Hannah oli jo sillä välin selvittänyt hännän, se näytti oikein hyvältä. Aloimme yhdessä puhdistaa orin jalkoja. Viemäriin valui ruskeaa vaahtoista vettä. Ihme kyllä jalat tulivat kuin tulivatkin mömmöilläni puhtaiksi. Oikeastaan näytti siltä että jalat hohtivat, muuta kroppaa enemmän ja teki mieli pestä koko hevonen. Siihen ei kuitenkaan olis nyt aikaa, joten kuivasimme jalat ja haimme juoksutusvyön. Kokeilisin sitä tällä kertaa. Josko auttaisi saamaan loputkin pukittelut ja riehumiset matkasta. Kiristin vyön ja pyysin orin ympyrälle. Hannah seisoi reunalla seuraamassa silmät pyöreinä. Annoin Yehudan kävellä ensin tarpeeksi pitkään, ennenkuin pyysin sitä rauhalliseen raviin. Se ei juurikaan välittänyt apuohjista, ihme kyllä. Oikeastaan se meni niiden kanssa paljon paremmin. Otimme vielä pätkän laukkaa, kunnes otin vyön pois ja annoin orin laukata vapaana ilman sitä. Kun ori näytti jo vetristyneen ja meno oli tasaisen rauhallista, annoin Hannahin kokeilla juoksutusta. Seurasin kuitenkin reunalta tarkkana. Kaikki meni kuitenkin todella hyvin ja tyttö sai orin pysähtymään ja tulemaan luokse oikein nätisti.
Oli kuitenkin pian lähdettävä valmistautumaan iltatallia varten, olimme myös menossa seuraamaan illan ratsastustuntia. Putsasimme orin ja veimme loimen kanssa karsinaan. Sitten olikin jo lähdettävä nopeasti hakemaan hevosia sisälle. Mielenkiinnosta jäisin seuraamana vielä illan tuntia Hannahin kanssa. Päivä oli mennyt todella nopeasti, enkä todellakaan katunut sen viettämistä kokonaan tallilla. Tunti oli mielenkiintoinen, voisin oikeastaan tulla useammin vain kuuntelu oppilaaksi. Siitäkin on jo apua jota voi hyödyntää kun itsekseen ratsastaa. Loppu ilta meni ruokia jakaessa ja heidin kanssa jutustellessa. Mikään ei ole parempaa kuin hiljainen talli jossa kuuluu vain hevosten rouskutus. Kävimme vielä yhdesä enne lähtöäni katsomassa Lounan varsaa, en muista milloin viimeksi olisin nähnyt noin nuoren varsan. Uskomattoman kaunis ja suloinen. Rapsuttelin sitä hiukan, mutta suurimman osan ajasta seisoin kauempana ihasteleva ilme kasvoillani.
tästä pääset halutessasi lukemaan samaisen päivän päivä- ja iltatallista tarkemmin.
|
|
|
Post by Kylie on Aug 24, 2018 13:11:44 GMT
Mistä näitä miehiä oikein ilmestyy? 24.08.2018 - PERJANTAI
Tämä viikko tuntui menneen kuin lentäen. Yhtäkkiä sitä olikin jo taas viikonloppu. En käynyt tallilla eilen, mutta tänään olisi tarkoitus mennä liikuttamaan Yehuda. Syy miksen eilen tullut tallille voi yllättää, minulla on nimittäin nyt kissa. Kyllä, kuulit oikein. Löysin sen kuistiltani toissa päivänä ja vein lähimmälle löytöeläinkodille, siellä sanottiin että omistajaa on mahdoton löytää ja että kyseinen kissa on kuljeskellut kaduilla jo pitkään mutta sitä ei ole saatu kiinni. Lopetettavaksi se siis olisi mennyt ellen olisi ottanut koko kissaa itselleni. Niinhän siinä sitten kävi, tulimme yhdessä takaisinkin. Sille annettiin vain tarvittavat rokotteet ja todettiin terveeksi. Väriltään se oli vaalean ruskea, kaulassa oli valkea laikku, joka yletti leuan alle asti. Silmät olivat todella kirkkaan vihreät. (kuva) Kissan nimeksi tuli Aura. Olin heti eilen käynyt ostamassa sille pienen nahkaisen kaulapannan sekä ruokaa ja muita tarvittavaa. Äiti oli yllättynyt mutta iloinen kun soitin hänelle asiasta. Isähän ei luonnollisestikaan vastannut puhelimeen. Aura on heti alusta alkaen ollut minua kohtaan todella ystävällinen ja kiltti. En olisi koskaan voinut ajatella ottavani kissaa, mutta en sitä kyllä vielä yhtään kadukaan.
Vedin uudet vaalean beiget ratsastushousut jalkaani. Olin käyttänyt syntymäpäivä lahjaksi saamani lahjakortin jo samana päivänä ja vetelin vaatteita pusseista. Rakastan merkkiä nimeltä Vestrum, se on italialainen. Suijautin ylleni mustan polo t-paidan ja kurkkasin itseäni peilistä, ai että näytin kieltämättä hyvältä. Housujen kanssa samaa väriä oleva tuulitakki tuntui laadukkaalta, hypistelin sitä ensin sormissani, ennekuin sujautin ylleni. Olin ostanut myös liivin sekä lämmittelytakin mutta tänään käyttäisin tuulitakkia. Kenkiä en tarvinnut, niitä minulla oli jo ennestään useammat parit. Laitoin jalkaani tumman ruskeat, koska ne sopivat hyvin koko asuun. Korviini sujautin pienet kultaiset pyöreät korvakorut ja kaulaan vakio kaulakoruni joka oli samaa sarjaa korvakorujen kanssa. Kaulakorun sain isoisältäni vain päivää ennen hänen kuolemaa. Siitä oli nyt kolme vuotta, tuntui pahalta ajatella asiaa vieläkin, olimme todella läheisiä ja ratsastimme paljon yhdessä. Korvakorut sain isältäni vuotta myöhemmin.
Lukitsin oven perässäni. Sinne Aura ja napostelemaan ruokaansa. Toivottavasti se ei tekisi tuhojaan talossa, sillä välin kun olisin tallilla. Tänään menisin tallille jälleen Lamborghinilläni, joku oli nimittäin etsinyt hienompaa autoa jonkin moisiin kuvauksiin, aivan tässä lähellä. Soitin heti hänelle ja sovimme tapaamisen, mies kiitteli kovasti. Katsotaan mitä siitäkin tulee, mutta autan mielelläni, sillä eihän näitä ole helppo varmasti löytää. Sovittu aika olisi sopivasti siihen aikaan että ehdin liikuttaa ensin hevoseni. Tällä kertaa ajoin ronskisti suoraa pihalle, sillä olin varma kaikkien jo tietävän autosta. Mieleeni muistui jälleen se päivä kun kaikki meni pieleen. Hymähdin itsekseni ja nousin autosta. Ilma oli vilpoisa mutta aurinko paistoi todella kirkaasti. Aurinkolasit silmille ja sassiin, vielä ehtisi niitäkin pitää ennekuin tulee talvi ja pimeys. Nappasin nopeasti tallista päitset ja narun ja sitten lähdin kohti tarhoja. Katselin ympärilleni ja huokasin syvään, olen ollut todella stressaantunut koulusta viime aikoina. Aiheet ovat kai ihan mielenkiintoisia mutta pidän rimaa itselleni todella korkealla. Haluan vain erinomaisia numeroita, se jos mikä aiheuttaa harmaita hiuksia.
Siellä ori seisoi tarhassaan, mutta tällä kertaa yksin. Se tuli portille heti ravilla ja sain helposti päitset päähän. "Oliko sinulla jo ikävä?" kuiskin hiljaa. En ollut tallilla päivään, ja Yehuda jo kaipaili. Se olikin tällä hetkellä ainut poika, jolla tuli minua ikävä. "Rakas mussukka, mitä me tänään keksittäisiin?" jatkoin ja lähdin taluttamaan oria kohti tallia. Kun pääsimme talliin, oli minun aivan pakko pysähtyä yhden karsinan kohdalla. Siellä nimittäin seisoi joku minulle outo hevonen. Hetken hevosta ihailtuani joku tuli viereeni. "Se on Kerttu" toinen sanoi ja tämä toinen oli mies. Minua jonkin verran vanhempi, mutta ei kovin paljoa, kai. Ikää oli vaikea arvioida, sillä mies oli todella siisti ja laittautunut. "Sinun hevonen?" kysyin heti perään. Tähän mies nyökkäsi ja hymyili. "Älyttömän kaunis" kuiskasin hiljaa. "Niinhän se on" kuului myös hiljainen vastaus. Nojasimme molemmat oveen ja tuijotimme hänen hevostaan. "Hei, mä oon muuten Kylie ja tämä tässä takana on Yehuda" hymähdin ja käännyin osoittamaan narun nokassa tuijottelevaa oria. "Tobias" mies sanoi ja kättelimme. Mies kehui hevostani ja juttelimme hetken siitä, miten olimme omamme saaneet. Minä jos kuka, kiinnitin heti huomiota hyvään pukeutumis tyyliin. Tunnistin jopa osan merkeistä, ne olivat kalliita ja olin itsekkin niitä joskus käyttänyt. Pistin myös merkille että toinen hymyili kokoajan enkä tiedä miksen voinut olla hymyilemättä takaisin. Juttelimme hetken kunnes erkaannuimme omiin hommiin. Hän vaikutti erittäin mukavalta.
Yehuda kuopsutti betonilattiaa käytävällä, kun yritin epätoivoisesti kietoa sille pinteleitä, beigen värisiä tietysti. Yhtäkkiä takaani ilmestyi joku toinen mies ja alkoi auttamaan heti. "Mistä näitä miehiä oikein ilmestyy?" mietin mielessäni. "Moi, mä oon Ruuben. Voin auttaa sua näiden kanssa jos sopii." mies sanoi iloisena. "Joo siis toki! Mä en oo sua tainnutkaan ennen nähdä?" sanoin ja kerroin heti perään nimeni. Aloimme heti jutella todella sujuvasti. Jäin tuijottamaan miehen korvassa olevaa lävistystä kunnes havahduin puhelimeni kilahdukseen. Se oli Titta, olimme viime aikoina jutelleet aika paljon whatsapissa. Naurahdin itsekseni viestille, vastasin ja pistin puhelimen takaisin taskuun. "Poikaystävä?" sanoi Ruuben kysyvä ilme kasvoillaan ja hymyili. "Oliski, ei mulla semmosta oo. Kaveri vain" Nauroin ja jatkoimme keskustelua. Toinen vaikutti erittäin mukavalta. Tuntui hyvältä olla tallilla juttelemassa taas ihmisille. Paljon uutta porukkaa oli saapunut, mutta se oli vain hyvä. En tiedä mitä tekisin ilman tätä paikkaa ja hevostani, istuisin illat yksin koneella?
Päivän ratsastus sujui paremmin kuin koskaan. Olin todella ylpeä edistyksestämme, eikä huominen 80cm rata jännittänyt enää juuri ollenkaan. Olimme harjoitelleet paljon ja se myös näkyi. Nämä kilpailut tulisivat olemaan meidän ensimmäiset. Huomenna olisi siis avoimet ovet. Tarkoituksenani olisi tulla heti aivan aamusta tallille hoitelemaan asioita ja mahdollisesti vielä hieman hyppäämään ennen varsinaista rataa iltapäivällä. Toivon että kaikki tulevat paikalle, meitä on jo aika iso porukka! Koko huominen päivä oli siis pyhitetty Längelmäelle.
|
|
|
Post by Kylie on Sept 2, 2018 9:26:51 GMT
Edistymistä. 2.9.2018 - SUNNUNTAI
Aura hyppäsi jalkopäästä lattialle pyörimään. Olin juuri herännyt ja noussut sänkyni laidalle istumaan. Hieroin kasvojani, oli nukkunut yllättävän hyvin viime aikoina. Oikeastaan heti Auran tultua olen nukkunut paremmin. Ehkä ei ole niin yksinäinen olo? Olin käynyt tallilla ahkerasti ja olin huomannut jo nyt kehitystä Yehudassa. Tänään voitaisiin hypätä vähän isompaa rataa. Nousin ja lähdin laahustamaan kohti keittiötä. Kaadoin Auran kippoon raksuja ja aloitin oman aamupalan teon. Siinä syödessä tekstailin Titan kanssa, josko lähtisimme yhdessä joku päivä vaikka maastoon? Jäin odottamaan vastausta tekstiini, mutta nainen oli jo ehtinyt lähteä keskustelusta. Katsahdin ulos ikkunasta, päivä oli aika pilvinen ja syksy oli selvästi tulossa. Puiden lehdet olivat alkaneet kellastumaan hyvää vauhtia ja tuuli pyöritti jo mahaan pudonneita lehtiä. Havahduin ajatuksistani ja söin aamupalani nopeasti loppuun. Harjasin hiukset ja laitoin ne siistille niskaponnarille. Tänään tuntui siltä että voisin laittaa hieman ruskeaa luomiväriä, mutta hyvin kevyesti. Lisäsin vielä nudea matta huulipunaa.
Kävelin vaatekaapilleni, valitsin tänään väreiksi beigen ja mustan. Vedin jalkaani uudet kalliit beiget ratsastushousut ja tismalleen saman värisen pitkähihaisen. Lisäsin housuihin vielä ohuen cuccin vyön. Jalkaan eilen illalla puhdistetut ratsastussaappaat, ja päälle täydellisesti istuva liivi, molemmat mustan värisiä. Kello käteen ja matkaan. Mietiskelin taas kaikenlaista, elämääni oli muuttunut täysin muuton jälkeen. Olin vaihtanut luksus talosta ja tallista, normaalin palkan tasolle. Kuitenkaan se ei haitannut minua, Yehuda viihtyi Längelmäellä ja sillä oli vihdoin kaveri. Niin viihdyin minäkin ja minulla oli nyt enemmän ystäviä kuin koskaan aiemmin. Jarrutin pihaan ja ajoin jo vakio paikaksi muodostuneeseen kohtaan. Nousin autosta ja lähdin kohti tallia, olisi haettava päitset ja naru, jotta voisin hakea orin tarhasta.
Siellä se seisoi, ylväänä paljon pienemmän ja pyöreämmän bestiksensä vieressä. Kaksikko seisoi ison tarhan keskellä täysin vierivieressä. Hymyilin, ne todellakin pitivät toisistaan. Ori tuli vihellyksestä portille vastaan ja laski vielä päätään jotta sain päitset helpommin päälle, se oli kai minua jo odottanutkin. Lähdimme kävelemään ovelle, Ori käveli reippaasti ja arvokkaasti kuten aina, mutta se oli nyt lopettanut narussa vetämisen. Olin muutama päivä sitten ottanut jopa orikuolaimen irti päitsistä ja nykyään mentiin ilman sitä. Katsahdin Yehudaan, se näytti hyvältä uusissa nahka päitsissä, joihin oli varta vasten lisätty kultaiset nimikyltit molemmille puolille.
Betoni lattia kopisi kavioiden alla tiuhaan tahtiin, kun suunnistimme kohti pojan karsinaa. Ovella pysähdyin nopeasti, kun huomasin siellä seisovan tytön, joka nakkeli kikkareita kärryyn. "Hei, mäpä jätän tän tähän käytävälle, jos sulla on vielä kesken" sanoin ja pyöräytin orin ympäri. Tyttö vastasi olevansa pian valmis. "Sua mä en olekkaan täällä ennen nähnyt, ootko uusi hoitaja?" Kysyin mahdollisimman tuttavallisen kuuloisesti, vaikka tyttö katsoi minua ja Yehudaa erittäin arvostelevin silmin päästä varpaisiin. Se häiritsi minua hiukan. "Juu, Laraa aloin hoitaa. Onko tuo sun hoidokki?" tyttö vastasi, kuitenkin aidosti kiinnostuneen oloisena. Hymyilin hieman ja vastasin "Lara vaikuttaa oikein kivalta, mukavaa että sekin sai hoitajan. Ja tämä tässä on ihan oma hevonen, 4 vuotias akhal-teke nimeltä Yehuda" Esittelin perään myös itseni ja saman teki toinenkin tyttö. "Henrietta, mutta sano Henri"..
Tuon jälkeen laskeutui hiljaisuus ja keskityin taas täysillä orin varustukseen. Harjasin suurin liikkein ja kävin joka paikan tarkkaan läpi. Selvitin hännän ja harjan. Suihkutin häntään hieman selvitys suihketta, joka sai sen kiiltämään kauniisti. Valitsin beigen satulahuovan ja pintelit. Kaikki sopi täydellisesti yhteen. Letitin orin hännän yläosan kauniisti ja kiinnitin pienellä kirkkaalla kuminauhaponnarilla. Pesin kaviot ja lisäsin hiukan öljyä. Kun varusteet oli päällä, hain kypäräni ja lähdimme maneesille. Heidi käveli minua vastaan ja sanoi voivansa tulla auttamaan puomien kannossa. Kiittelin häntä ja matka jatkui kahdestaan.
Tovi siinä vierähti mutta pian oli saatu kasaan 5 esteen rata. Kaikki olivat pystyjä, koska nyt ei olisi aikaa alkaa rakentelemaan mitään sen kummempaa. Korkeudet vaihtelivat 80-100cm välillä. Ensin lämmittelin noin vartin verran ja sitten otettiin pariin otteeseen harjoitus hyppyä. Ori tuntui hyvältä ja oli lämmennyt, joten etenimme menemään koko rataa. Heidi jäi hetkeksi katsomaan ja antoi välillä hyviä neuvoja. Istuntani oli kuulemma parantunut hurjasti ja huomasin sen itsekkin. Yehuda pukitteli välillä, mutta ei mitään sen kummempaa. Esteet sopivat energiselle ja vauhtia kaipaavalle orille hyvin. Se laukkasi pää korkealla kohti jokaista estettä, ja ponnisti hyvästä kohtaa. Kieltoja ei tänään tullut ja olin todella tyytyväinen. Tuntui niin hyvältä huomata, että uramme esteillä eteni oikeasti! Olin jo miettinyt ilmoittautumista kilpailuihin, jotta saisimme lisää harjoitusta. Valmentajasta ei ollut vielä kuulunut mitään, mutta sekin varmasti saataisiin järjestettyä..
|
|
|
Post by Kylie on Sept 4, 2018 15:37:45 GMT
Tulevaisuuden suunnitelmia. 04.09.2018 - TIISTAI
Tulin tallille tänään aikaisemmin, hevoset ovat alkaneet viedä kokoajan enemmän ja enemmän kiinnostustani. Olin tänäänkin lähtenyt kolme tuntia etuajassa, koska opiskeluni eivät kiinnostaneet. Halusin päästä hyppäämään Yehudalla. Olin jo miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että yrittäisin käydä koulunu nopeammin loppuun ja sitten siirtyä pelkästään hevosten pariin sekä keskittyä kilpailemiseen. Napatessani tehtäviä koulusta kotiin, mietin sitä jo todella vakavasti. Minun olisi paiskittava hommia todella kovasti. Kävin ennen lähtöä juttelemassa opo:lleni, joka kertoi auttavansa mielellään asioiden järjestelyllä, jos tulisin siihen päätökseen että haluan nopeuttaa opintojani. Käärin pinteleitä orin jalkoihin, kun puhelimeni kilahti. Se oli näköjään tallentamattomasta numerosta. 「044 5873..」Hei, Miten ois jos pidettäs ensimmäinen valmennus sunnuntaina 9.9? Terveisin, Anton Koskinen「Kylie」Hei, Se sopii oikein hyvin!
Vastasin heti hymyillen. Asiat olivat järjestymässä oikein hyvin, tulevana sunnuntaina meillä olisi siis ensimmäinen valmennus. Jatkoin pintelin käärimistä vauhdilla, ori nimittäin alkoi jo kuopimaan tylsistyneenä. Kuulin hetken päästä takaani kavion kopsetta. Titta tuli sisälle Magnuksen kanssa, tervehdin heti. "Mitä jos vaihdettaisiin hevosten karsinat keskenään? Ori pääsisi tuohon reuna karsinaan ja Magnus olisi ainut vierus toveri. Sitä kun ei tiedä milloin tuohon tuodaan joku hevonen." Titta kysyi. "Joo, kuulostaa ihan järkevältä. Sen verran on suuri todennäköisyys ettei Yehuda tule toimeen sen kanssa kuitenkaan." vastasin. Se oli sitten sillä sovittu. Olimme jo aiemmin viime viikolla sopineet yhteisestä este tunnista Titan kanssa. Ajatuksena olisi rakentaa molemmille, Magnukselle sekä Yehudalle sopiva rata. Sitä voitaisiin sitten yhdessä hypätä.
Viime viikolla oli tapahtunut hieman kaikenlaista. Tuntilaiselta oli Magnusta viedessä päässyt Yehuda karkuun. Luojan lykky että Titta oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Luulen että se nainen on ainoa jonka ori antaa ottaa kiinni noin vaan. Kuitenkin jäin asiaa myöhemmin miettimään ja tulin siihen tulokseen että portille olisi saatava jonkinlainen lappu. Ainakin kaikki Magnusta hakevat tietäisivät sitten katsoa ettei ori tule perässä. Se kun tykkää Magnuksesta niin vietävästi.. heh. Kävinkin heti samaisena päivänä koululla tekemässä lapun, jonka laminoin ettei se menisi sateessa pilalle. Siinä luki: "Tarkkana ettei toinen hevonen pujahda ulos tarhasta kun Magnusta haetaan tai tuodaan. Heiluttakaa vaikka riimunnarun päätä, niin se luikkii kauemmas. Kiitos!" Olimme olleet Titan kanssa nyt paljon yhdessä tallilla. Hänestä on tullut minulle jo tärkeä ystävä.
Rata alkoi jo olla valmis, joten hyppäsimme Titan kanssa ratsaille. Aloittelimme tietysti lämmittelyllä ja taivuttelimme hevosia ympyröille. Yehuda tuntui hyvältä ja niin Titan mukaan myös Magnus. Aloittelimme pientä kolmen peräkkäisen pystyn sarjaa. Korkeudet kaikissa 50cm. Kun askeleet alkoivat sopia täydellisesti, jatkoimme pystysarjalta seuraaville kahdelle esteelle ja teimme sitten sitä. Ori ponnisti tarmokkasti, vaikka korkeutta ei tosiaankaan ollut paljon. Magnus sai hieman raippaa, mutta ylitti kaikki mutkitta. Lopuksi menimme koko rataa niin, että toinen pari seisoi keskellä katsomassa. Yehuda kielsi kerran, vauhtia oli ehtinyt tulla liikaa ja panikoin. Jäin kuitenkin orin niskaan roikkumaan niin, että sain itseni vielä kömyttyä takaisin satulaan, ilman kosketusta maankamaraan. Titta nauroi hervottomasti ja niin nauroin myös minä.
Kun oltiin saatu hevoset vietyä vielä hetkeksi tarhaan, menimme taukohuoneelle istuskelemaan. Siinä pyörähti naama, jos toinenkin. Kerroin Titalle valmentajastani ja suunnitelmistani tulevaisuutta ajatellen. Sain naiselta hyviä neuvoja ja mietin niitä edelleen. Istun jo autossa. Nyt en olekkaan enää täysin varma mitä tehdä. En halua että teen virheen. Onko kilpaura minulle liikaa? Mitä jos en pystykkään siihen?.. vedin kuitenkin nuo ajatukset pois mielestäni aika nopeasti. "Pystymme siihen!" huusin itselleni.
Kuva labcoloring // väritys: Kylie Anton Koskinen: pirttivaaran. weebly. com
|
|
|
Post by Kylie on Sept 10, 2018 10:48:20 GMT
Hääkuvaukset 10.09.2018 - MAANANTAI (Kirjoitettu yhdessä Titan kanssa)
Titta kirjoittaa... Heräsin puhelimen pirinään. Tänään on vapaa päivä ja ajatus lähteä vasta iltapäivällä tallille. Kylien kanssa oltiin vähän sovittu jos osuisi aikataulut yhteen niin käytäisiin vähän maastoilemassa. Kuitenkin se puhelin herätti ja näytöllä komeili Magnuksen pääkuva, eli toisin sanoen ruunan omistaja Heidi soittaa. "Huomenta, nyt on kriisi. Mä unohdin kertoa sulle että Magnusta on pyydetty kuvauksiin. Siis minun tuttavan veli menee naimisiin TÄNÄÄN ja olen luvannut että morsian saa ratsastaa hääkuvassa Magnuksella, mutta piti totuttaa Kuu tai joku muu ruunan seuraan. Eihän me nyt enään ehditä mitään. Se on pihalla ja ihan kamalassa kurassa koko hevonen. Voitko sä auttaa?" hieman hengästyneen ja pelästyneen kuuloinen hevosen omistaja papatti korvaani ilman että sain edes vastata huomenta toivotukseen. Alkumonologin aikana olin jo ehtinyt katsahtaa kellooni, se oli varttia vaille seitsemän.
"No huomenta vain. Ensinnäkin voitko hengittää ja tiivistää kriisejäsi", vastasin unenpöpperöissäni. "Siis Magnus ja joku muu pitäisi saada HÄÄKUVIIN tänään klo 13.30 rannalle ja en tiedä kuka se joku muu on ja ehdinkö minä edes", ajoittain äänensävyään nostava nainen hihkui. "No jos tehdään niin että minä lähden tulemaan kun päästän koirat ulos ja vaihdan vaatteet. Hoidan Magnuksen kuvauskuntoon ja soitan jos vaikka Kylie voisi tulla Yehudan kanssa mukaan. Se on käyttäytynyt nyt kuluvalla viikolla hyvin", vastasin rauhoitellen ja nousten lämpöisten vällyjen välistä. Puhelimesta kuului vain helpottunut kiitos, jonka jälkeen vain tuut tuut...
Avasin takaoven ja päästin koirat tarhaan, niille jää kulku kodinhoitohuoneeseen ja saunan tiloihin, joten pärjäävät kyllä ja isossa sekä pienessä kupissa on raikasta vettä. Vedin mustat ratsastushousut jalkaan, musta toppi päälle, hiusten harjaus ja pikaisesti letille solmiminen, oranssi huppari naulakosta niskaan ja vielä tuulipuvun takki päälle, kumisaappaaat jalkaan ja hanskat käteen ja näin olin valmis hyökkäämään autoon. Pyöräytin kuulokkeet korviin ja nappasin puhelimeen kiinni. Puhelin, lompakko ja avaimet kantoon ja autoon mars. Auton käynnistyttä soitinkin jo Kylielle. "Hyvää huomenta, anteeksi jos herätän, mutta rouva tallinomistaja herätti minut ja ennen kuin panikoit niin ei Yehudalla ei ole mitään hätää. Kuitenkin tarvittaisiin Magnus ja Yehuda tiimiä hääkuvauksiin jotka olisivat tänään hiekka rannalla kello 13.30. Olisiko mahdollisuus osallistua, niin ei tarvisi ottaa Magnukselle vierasta kaveria, kun morsiammen mielestä vuonohepat on maailman söpöimpiä ja onhan ne. Sulhanen muuten osaa ratsastaa ja on ihan oikeastaan ammattiratsastaja, mutta häät ovat täällä morsiammen kotipaikka kunnalla ja miehen omat hevoset ovat Oulussa, niin ei raahannut niitä mukaan. Miehen nimi taisi olla Kristo Vares joku kouluratsastaja se on ja morsian ei osaa ratsastaa niin sen vuoksi Magnus on paras vaihtoehto", pohjustin huomattavasti rauhallisemmin juuri herätetylle Kylielle.
Kylie kirjoittaa.. Avasin silmäni, jossain pirisi puhelin. Nousin pöllistyneenä vastaamaan. "Kylie." vastasin ja tajusin samalla, etten ollut edes vilkaissut kuka toisessa päässä oikein oli. Kuuntelin hiljaa kun Titta kertoi tilanteestaan. Kyllä, olin tunnistanut äänen välittömästi ja kun kuulin nimen Magnus, sain vahvistuksen. Minulla meni hetki miettiä asiaa kunnes sain soperrettua vastauksen "Selvä homma. Eiköhän se onnistu, ei auta muu kuin pelastaa päivä" Ihmettelin kuitenkin hiukan miten tämä voi tulla näin lyhyellä varoitus ajalla. Mikä siinä, skippaisin mielelläni tylsän maanantain koulusta. Ymmärrän kuitenkin miten vaikeassa tilanteessa Heidi oli, ja halusin auttaa. Puin samalla vaatteita vaivaanloisesti ylleni kun vastailin myhäytellen Titalle. Kun puhelu loppui, lähdin syöksymään keittiöön, nappasin kulhosta banaanin ja omenan. Voisin hyvin syödä matkalla. Pulloon vettä ja äkkiä ulkovaatteet päälle. Auralle kippoon ruokaa ja vettä ja matkaan.
Matkalla kohti tallia mietin kuvauksia, kuinka ihanaa että Yehuda pääsisi jonkun hääkuviin! Olin oikeastaan todella innoissani, vaikkakin kello oli vasta jotain seitsemän aamulla ja olin ihan pöllähtänyt. Olin vetänyt ylleni ensimmäiset ratsastus housut jotka sattuivat silmiini. Tumman siniset sellaiset. Takki samaan väriin ja pitkähihainen harmaa paita sinne alle. Jalassa minulla oli mustat ratsastussaappaat. Matkaa ei olisi enää kuin minuutti, olinkin jo syönyt omenan. Aloin etsiä banaania laukustani toisella kädellä.
Titta kirjoittaa... "No hei, nyt voit jo hengittää molemmat olemme jo matkalla ja kyllä molemmat hevoset ja ihmiset ovat klo 12 valmiita lähtemään rannalle", sanoin lempeästi puhelimeen, jonka toisessa päässä hevosenomistaja kuului pyörittävän jonkinlaista hurrikaania. Tallin liukuovet kolahtelivat ja hevosia käveli tallin käytävällä. Heidi ei vastannut mitään, mutta sainpahan tätä hieman rauhoittumaan.
Saavuimme yhtä aikaa tallille, kun minulla on vähän pidempi matka. Tajusin pihassa etten muistanut syödä, mutta onneksi minulla on ainakin piltti purkki kaapissani. Suuntasimme suoraan tarhoille, mutta Magnuksen ja Yehudan tarha oli tyhjillään. Vilkaisimme toisiamme ja lähdimme tallia tarkastamaan. Pesukarsinasta kuului jo hirmuista kuuraamista ja veden lorinaa. Kävin kurkkaamassa ja siellähän oli Magnus jo oli vaahdotettuna ja Heidi lähes yhtä märkänä. Taputin ruunaa kaulalle ja nappasin vesiämpärin, johon lorautin saippuaa ja täytin miellyttävän lämpöisellä vedellä. Upotin ruunan hännän ämpäriin ja aloin kuuraamaan sitä. Heidi pesi ruunan jalat ja sitten huuhdeltiin. Heidin kuivatessa levitin hoitoainetta melkein pullollisen ruunan häntään, jonka jälkeen osallistuin jalkojen kuivaukseen. Hännän huuhtelun jälkeen laitoimme Magnukselle loimen päälle ja menemme ulos kävelemään, jotta ruuna kuivuu nopeammin.
"Lähdettekö juoksemaan kentälle. Me mennään kävelylle ja syömään, niin että kuivuttaisiin nopeammin", huhuilin pesukarsinasta Yehudan karsinan suuntaan. Lähdin taluttamaan Magnusta jo pihalle päin ja nappasin samalla pitkältä penkiltä hiusharjan ja show shine putelin. Ulkona ruunan evästäessä olisi hyvin aikaa selvitellä häntää ja kuorruttaa ruuna shinellä. Onneksi aamu aurinko vielä lämmittää vaikka onkin jo syyskuu.
Kylie kirjoittaa.. Ajoin pihalle tismalleen samaan aikaan, kuin Tittakin. Tervehdimme nopeasti ja lähdimme suoraa kohti tarhoja. Ne kuitenkin ammottivat tyhjyyttään. Tajusin samalla, että Heidi oli ne varmasti jo hakenut sisälle. Juoksun kanssa äkkiä sisälle talliin. Titta alkoi heti auttaa Heidiä Magnuksen kanssa, joka jo seisoikin pesupaikalla puunattavana. Sidoin orin nopeasti kiinni ja aloin harjata sitä suurin pyörivin liikkein. Onneksi pidin sitä aina todella puhtaana, joten tekemistä ei oikeastaan ollut paljoa.
Kävin hakemassa ämpärin, johon valutin lämmintä vettä. Lorautin sekaan shampoota ja aloin pestä orin häntää. Sen karva kiilsi jo valmiiksi joten siihen en koskenut. Kuivamiseen menisi vain aikaa, jota meillä ei todellakaan nyt ollut. Selvitin myös orin olemattoman harjan ja leikkasin sitä vain hiukan jotta se oli siistin tasainen. Käytin lämpöistä vettä ja puhdistusainetta orin sieraimiin ja silmän ympäryksiin jotta kaikki räkä ja rähmä lähti pois. Kavioihin öljyä ja volaa. Äkkiä riimupäähän ja maneesille juoksuttamaan. Titta meille jo jotain huutelikin.
Juoksutin orin nopeasti, mutta en niin ettei se alkaisi hikoilemaan. Se vaikutti olevan tänään aika rauhallisella tuulella. Onneksi. Solmin orin kaulaan vielä kauniin valkea timanttisen korun, se sopisi varmasti morsiamen mekkoon. Ne olivat akhal-teken hevosilla yleisiä. Titta pyöri pihalla Magnuksen kanssa jotta se kuivaisi. Kävelin pihalle, sillä olimme nyt valmiita. Huidoin pihan toisella puolella olevalle Titalle, että kaikki oli nyt valmista.
Titta kirjoittaa... Heidin kanssa teimme kaikkemme että ruuna kuivuisi ja saisimme sen edustavaksi. Kylie solmi Yehudan kaulaan akhal-tekeille ominaiset korut ja Magnukselle oli tulossa paikan päällä kaulaan jonkinlainen seppele viritelmä. Ruunan selkään levitettiin ohut valkoinen lakana, jotta morsiamen mekko ei vaan sotkeudu. Toinen kuviollisempi kangas viikattiin kauniisti reppuuni, jotta saan sen satulan päälle. Satulahuopana meillä oli vaalean harmaa huopa, joka ei kyllä näkynyt lakanan alta. Lakana saatiin kiinni huovan remmeillä ja rintaremmiin solmittuna. Rintaremmiä ruuna ei muuten tarvisi, mutta saadaan seppele kiinni niin se ei luiskahda pois.
Suisina Magnukselle laitettiin kankisuitset, jossa oli kultaiset kanget ja yksityiskohdat. Heidi sanoi että vie myös Kylielle testiin kävisikö saman laiset myös Yehudalle. Suitset ovat Kriston lähettämät ja ne oli aamulla toimitettu Heidille ja tässä hevosenomistaja oli vasta muistanut hevoslupaukset. Sain Magnuksen kuntoon ja letitin löyhän ranskiksen ruunan otsatukkaan ja häntään näimme hieman enemmän vaivaa yhdessä Heidin kanssa, kun letitimme kukkia häntään kiinni. Kukat olivat hyvin aidon näköisiä, mutta muovisia ja niihin oli laitettu osaan lenkit ja osaan pinnit valmiiksi, niin niiden kiinnittäminen lettiin oli suht vaivatonta. Onneksi ahne ruuna söi tyytyväisenä letitys projektin ajan. Helge asenteli kanget Magnuksen päähän, jonka jälkeen jäi pitämään sitä ylhäällä. Suitset pysyvät kyllä päässä, mutta eivät ole täysin sopivat Magnukselle. Kenties sopivat paremmin sirolle Yehudalle, mutta Magnuksen leveä ja lyhyt pää näytti hieman hassulle. Kuitenkin kun suitset asetteli nätisti, niin ne näytti ihan hyvälle ja Heidi korosti että ne on pakko laittaa nätisti aina kun liikutetaan hevosta.
"Välipala aika", yllätyksekseni huomasin että Konsta kantoi meille ruokakassia. Mies tarjoili smoothiet ja välipala leivät kaikille. Samalla vaihdoin ratsastussaappaat ja vedin kypärää päähäni. "Hei ihan mahtavaa kun pääsit kiitos paljon", Heidi totesi pojalle, jonka oli siis hälyttänyt kauppa reissulle. "Me ollaan valmiita", totesin heilautettuani itseni ruunan selkään ja Heidi ojensi repun minulle. Lähdimme kentän suuntaan katsomaan onko Yehuda, Kylie ja Konsta jo valmiita. Konsta ainakin poistui parivaljakon suuntaan välipalojen kanssa noin vartti sitten. Kaikki on nyt kunnossa aurinko paistaa ja kaikkien varusteiden pitäisi olla mukana vai jäikö jotain?
Kylie kirjoittaa.. Lähdin vielä äkkiä hakemaan orille jotain mistä kyytiläinen voisi pitää kiinni. Olin ostanut Yehudalle puolivuotta sitten, unkarilaiset suitset ja niissä oli kuolaimena kauniit kultaiset barokkikanget. Minulle keikutettiin ehdolle kyllä myös toiset kanget mutta kieltäydyin kohteliaasti, nämä olisivat todennäköisesti turvallisemmat, koska niitä on käytetty orilla ennenkin ja sehän on tunnetusti herkkä. En halua ottaa riskiä että se hermostuu kuvauksissa jos kuolaimet eivät sovikkaan täydellisesti. Kävin hakemassa mukaan myös barokki teemaisen satulan, joka olin tietysti ostanut samalla kertaa. Nämä ovatkin vain erityis tilaisuuksia varten. Harjan ajattelin jättää avonaiseksi, se oli muutenkin niin onnettoman lyhyt ettei mikään voisi näyttää paremmalta.
"Täällä olis sullekkin aamupalaa." kuului Konstan ääni ovelta. Ehkä hetken olin hiljaa koska en tajunnut hänen puhuvan minulle, mutta sitten kiekaisin äkkiä "Mitä sä tiesit että mulla on nälkä ja olen tallilla tähän aikaan aamusta?" vitsailin tietysti. Nostin pääni nopeasti ja katsoin mikä mahtoi olla reaktio "Heidi soitti." jaa a.. vai että Heidi soitti. Lyhyen ja ytimekkään vastauksen jälkeen poika tunki käteeni smoothien ja leivän. Lähti sitten kävelemään poispäin. "Kiitos Konsta!" huusin perään jotenkin huvittuneena tilanteen outoudesta, jälleen kerran. Tykkäsin hänestä, mielenkiintoinen persoona.
Seisoin nyt orin kanssa kentällä, kaikki valmiina lähtöön. Ei mennyt minuuttia kauemmin, kun näin Titan ja Magnuksen tulevan meitä kohti, tyttö oli hevosen selässä. Päästäisiinköhän nyt lähtemään? Jännitti todella paljon. En tiennyt paljonko kello oli tai kuinka kauan meillä menee kuvaus paikalle. Menemmekö ratsain? Jotenkin olin olettanut että hevoset kärryyn etteivät likaannu ja autolla matkaan. Tai no mitäpä minä vielä arvuuttelen..
Titta kirjoittaa.. "No niin oletteko valmiita? Voisitte ratsastaa nyt hetken niin että saadaan avut läpi ja hevoset kuulolle. Minä käyn hakemassa auton ja kopin. 20 minuutin päästä lastataan. Konsta kiltti hakisitko molemmille riimut ja narut tallista ja satuloiden päälle suojat. Kylie, tarvitseeko se jonkun loimen matkalle? Paluu matkalle molemmille otetaan kuivat loimet jos haluatte käydä uimassa", Heidi ohjeisti. Vai uimassa, eihän mulle tullut uikkareita mukaan, mutta toisaalta kaapissa on vaihtovaatteet, joten kaipa sitä voi kahlaamassa ainakin käydä. No ratsastin Magnuksen kentälle, joka oli oikeastaan täydellinen koulu treeniin. Sade oli kastellut sitä sopivasti ja Helge oli lanannut sen varmaan jo eilen illalla. Tein ihan perus siirtymisiä hakien ruunaa vain nivel kuolaimen tuntumalle ja tein paljon pysähdyksiä. Magnus onneksi seisoo hyvin ryhdissä, kun pitää vain ohjia tuntumalla. Se ei nykyisin hirveästi tuppaa nykimään, joten sen kanssa työskentely on mukavaa puuhaa ja uskoisin sen selviytyvän hienosti myös varsinaisesta koetuksesta eli poseeraamisesta kameran edessä.
Kun Magnus kulki kuuliaisesti annoin sen vain kävellä ja välillä pysähdyimme ja jäimme vuoroin tuntumalle ja vuoroin vapain ohjin seisoskelemaan. Yehuda oli kerrassaan upea näky barokki henkisissä varusteissaan. Molemmat ratsukot olivat siis oikein tyylikkäinä ja valmiina lähtöön seesteisissä tunnelmissaan, silti minua alkoi naurattamaan, kun Konsta ja Helge saapuivat kentän laidalle lakanoihin kääriytyneenä. "Heidi pyysi testaamaan mitä ne sanoo lepattavista hameista, mutta ei nyt sattunut pitkää hametta mukaan", Konsta ilveili ja keikutteli lanteitaan. Magnus seurasi mielenkiinnolla parivaljakon lähestymistä Yehudan seisoessa ruunan rinnalla. "No ne onkin vähän avoimemmat häät, kun kaksi morsianta ja toinen on vielä transu", naurahdin viitaten Kristo nimeen jonka olin kuullut. "Hei ei pidä ajatella noin suppeasti", Helge sanoi ja pyörähti isoksi mieheksi hyvin ketterästi. Joko tuo on saanut hulluuskohtauksen tai sitten roolileikit sopii miehelle tai kolmas vaihtoehto on että seura tekee kaltaisekseen.
Hevoset suhtautuivat hyvin lepattaviin "helmoihin" joten oli aika siirtyä lastauspaikalle. Laitoin Magnukselle riimun suitsien päälle ja ohjat kiedoin tarkasti poskihihnan alle ja loppu osa vielä varmuuden vuoksi rintaremmiin kiinni. Naru paikoilleen ja jäin odottelemaan ohjeita. "Kylie onko väliä kumpi menee ensin? Magnus menee ekana tai tokana yhtä hyvin eli sen puolesta ei ole väliä", Heidi tiedusteli riimua askartelevalta komistuksen omistajalta.
Kylie kirjoittaa.. Heidi pyysi meitä vielä heittämään kierrosta kentällä, joten miksen tekisi niin. Hän puhui myös jotain uimisesta kuvausten jälkeen, katsoo nyt, lähdenkö siihen. Uimapukua minulla ei ainakaan ollut, olin myös todella väsynyt aikaisesta herätyksestä. Neuvoin vielä Heidille minkä loimen hän voisi käydä jo hakemassa kyytiin. Kenttä oli vasta ajettu ja sateen jäljiltä hyvällä mallilla. Nostin Yehudalla ravin, menimme rennosti vielä muutaman kierroksen. Ori tuntui hyvältä, sillä ei ollut liikaa energiaa joten kaikki menisi varmasti oikein hyvin. Aina hevosten kanssa voi kuitenkin sattua kaikenlaista. Molemmat hevoset näyttivät extra hyvältä. Jännityksen oikein tunsi ilmassa, olihan meillä kuitenkin aika kiire, enkä minäkään ollut vielä ehtinyt kunnolla edes ajatella koko hommaa. Mihin sitä oltiin oikein lähdössä?
Konsta sekä Helge tulivat heiluttelemaan lakanoita kentänlaidalle, testatakseen reagoivatko hevoset mitenkään. Magnus ei korvaansa lotkauttaut joten se sai ensin korviaan pyöräytelleen Yehudankin rauhalliseksi. Nämä kaksi hevosta sopivat yhteen oikein hyvin, ruuna rauhoitti nuorta oria. Titta heitti jotain juttua, johon Helge vastasi. Olin omissa ajatuksissani, ja havahduin Titan nauruun. Hymähdin hieman mukana.
Lähdimme hetken kuluttua kohti lastauspaikkaa. Siellä kärry jo odottelikin avattuna. Laitoin päitset suitsien päälle sopivan tiukalle ja tarkistin ettei mikään ollut epämukavasti. Heidi kysyi kumpi menisi kärryyn ensin. Kävellessäni traileriin Yehuda perässäni vastasin että me. Muut hymyilivät ja Titta tuli heti perässä Magnuksen kanssa. Mielessäni pyöri hieman tuleva matka, toivottavasti löytäisimme perille helposti. "Kuinkakohan kauan matka kestää?" tiedustelin yleisesti kaikilta, samalla kun kiinnitin orin kärryyn ja hyppäsin pihalle. "Yehuda on onneksi rento matkustaja, ruuna tosin rauhoittaa sitä vieläkin enemmän." jatkoin melkein perään, sillä en ollut varma kuuliko kukaan..
Titta kirjoittaa... Yehuda käveli Kylien perässä kuuliaisesti autoon ja Magnus odotti yllättävän kärsimättömästi mukaan lähtöä. Rauhallinen ruuna todellakin halusi kaverinsa mukaan. Molemmat hörisivät toisilleen, kun Magnus asteli Yehudan viereen. Kiinnitin ruunan kun puomi oli takaa kiinni. Heidi kietoi vielä jotain kangasta pussimaisesti ruunan häntään, jotta hätä säilyisi mahdollisimman ehjänä. Olihan se todella hieno, pakko myöntää etten olisi itsekään uskonut sen onnistuvan noin hyvin.
"Matkaa meillä ei tule autolla kuin reilu 10 minuuttia ja pääsemme hyvin lähelle rantaa. Meillä on hyvin aikaa, koska kuvaukset alkavat 13.30 ja kello on vasta 12.15. Eli ehdimme hyvin lastata hevoset ulos ja vielä hetken kävellä niiden kanssa. Kuvausväkeä alkaa saapumaan klo 13 paikalle virittelemään kameroitaan", Heidi julisti etupenkiltä. Konsta oli asettunut hänen viereensä ja me Kylien kanssa notkeina takapenkille loimien viereen. Pakko myöntää että nyt alkoi vähän jännittämään, mutta uskon että Magnus ja Yehuda ovat lyömätön tiimi.
Matka sujui vaivatta, vaikka loppu matka oli hieman töyssyinen. Minua jännitti kuinka ruunan häntä kestää tämmöisen hölskytyksen, jos se on nojautunut takapuomiin. Heidi ajoi kuitenkin hyvin rauhallisesti ja varovaisesti, kuten ammattilaisen olettaakin ajavan. Lisäksi uudehko vetokalusto antaa siihen myös oman säväyksen ja tasaisuuden. Lastauspaikalla vedimme hieman happea ja annoimme kopissakin ilman vaihtua. Nyt kun on aikaa niin ei haluta kiirehtiä liikaa ja hätäillä sen vuoksi. Aloittelimme ulos lastauksen noin 12.40 ajatuksena että vartin verran ehditään kävelemään ilman häiriötekijöitä.
Kylie kirjoittaa.. Meillä oli ilmeisesti aivan hyvin aikaa, aamulla kaikki oli tuntunut vielä mahdottomalta. Hyppäsin takapenkille ja Titta teki samoin. Konsta istui jo etupenkillä Heidin vieressä. Ja matka alkoi, hieman pomputti, mutta onneksi matka oli lyhyt. Pidemmällä ajolla olisi minua alkanut yökkäyttää. Olen todella herkkä sen suhteen ja siksi istunkin yleensä edessä jotta näen horisonttiin. Nyt en asiasta viitsinyt sanoa.. 10 minuuttia se vain oli. Titta näytti hieman hermostuneelta tai mietteliäältä ainakin, itse olin jo aika rentoutunut ja vakuuttunut siitä että tästä tulisi oikein kivaa.
Hyppäsin autosta ulos ja nostin takkini kaulusta. Aurinko lasit päähän ja hevosta hakemaan. Konsta laski takaoven ja me Titan kanssa irrotimme hevoset. Magnus tuli ulos hitaasti ja rauhallisesti. Mutta kuten aina, ori syöksyi täydellä pakkivaihteella taakseppäin. Juoksin perässä ja näin kuinka Konsta ehti juuri ja juuri hypätä pois alta. Hän katsoi minua hetken hieman tympääntyneesti, mutta tuli sitten auttamaan orin rauhoittelussa. Magnus oli nyt ulkona ja Titta tuli sen kanssa meidän luokse. Ori rauhoittui heti ystävänsä nähtyään. Yehuda on herkkä uusille paikoille ja on yleensä hetken hermostunut. Nyt huomasin Magnuksen rauhoittavan sitä todella paljon.
Hetken kuluttua lähdimme hevosten kanssa kävelemään. Odotin oikeastaan todella kovasti hääparin näkemistä, millainenhan mekko morsiammella on? En itse ole hääfani enkä välttämättä halua itselleni mitään kovin isoja, josko ollenkaan, mutta muiden häihin on kiva tulla ja olla vaikka tällä tavalla osallisena..
Titta kirjoittaa... Teki mieli huutaa onnesta, nimittäin Magnus oli tasapainoillut kopissa niin että häntä oli täydellinen, kun vain vähän paria kukkaa korjasi harson poiston jälkeen. Lähdettiin kävelyttämään hevosia rannalle ja suuntasimme rannan keskiosaan, jossa oli tarkoitus kuvatkin ottaa. Käveltiin hiekka dyynien reunaa ja pyrittiin pitää ranta keskeltä mahdollisimman koskemattomana, jos se vaikka häiritsisi kuvaa. Voi vitsi tuolta tulee jo ensimmäinen auto, nimittäin kuvaajien valkoinen volvo, josta nousi kolme henkilöä heti ulos ja tervehtivät meitä. Heidi suuntasi heidän luokse ja me jäimme seisomaan ja odottamaan ohjeita. "Jännittääkö sua yhtään", kuiskasin Kylielle ja ennen kuin nainen ehti vastata jatkoin: "Mua vähän jännittää mitä mieltä morsian on Magnuksesta, eikä niinkään se että kuinka hevoset käyttäytyy" ja taputin ruunan rentoa kaulaa.
Kylie kirjoittaa.. Kuljeskelimme rannalla ristiin rastiin, poristen välillä jotain. Kuitenkin olimme kumpikin aika hiljaisia ja ajatuksissamme. Kuulimme auton renkaiden rapisevan tiellä ja käännyimme molemmat tismalleen samalla sekunnilla katsomaan äänen suuntaan. Sieltä tuli ensimmäinen auto josta nousi ilmeisestikkin kuvaajia. Niskaani kiristi, olin kai niin hermostunut.
Pyöräyttelin hartioitani ja yritin rentouttaa itseäni, kun Titta kumartui hieman puoleeni, kysyen jännittikö minua ja mitä jos morsian ei pidäkkään Magnuksesta. Näin ainakin luin rivien välistä. "Magnushan on kunnon hurmuri, hyvin se menee. Toki mua hieman jännittää, koska aina on mahdollisuus että jotain sattuu. Hevoset saattaa säikkyä yms" siinä kuunnellessani Titan vastausta huomasin jo toisen auton ajavan rannalle, olikohan tuo se, jossa istui pariskunta. Pahin mahdollinen olisi kai se että jompikumpi parista tippuisi kyydistä ja satuttaisi itsensä. Meidänhän on mentävä sivummalle katsomaan eikä voi olla pitämässä kiinni, jos toinen säikähtää ja lähtee pinkomaan, niin se on vissi että toinen lähtee perään. Siinäpä sitten juokset perässä..
Titta kirjoittaa... Heidi neuvotteli kuvaajien kanssa ja meitä lähestyi hyvin siististi pukeutunut mies. "Hei olen sulhanen Kristo. Teresa morsiammeni tulee ihan kohta, mutta ajattelin tulla ensin tervehtimään. Onpahan sitten edes toinen henkilö jo tutumpi kuin valkoinen mekko saapuu. Mitä luulette pelkääkö ne mekkoja", mies esittäytyi ja tervehti ensin Magnusta. Selkeästi mies osasi lukea hyvin hevosia ja huomasi Yehudan pienen epäröinnin sen pyöritellessä korviaan. Kuitenkin supervuonis näytti esimerkkiä ja orikin tuntui rennolta. "Moi, olen Titta ja tämä on Magnus. Kaveriksi otettiin tarhakaveri Yehuda ja tässä on orin omistaja Kylie", esittelin pikaisesti meidät välttääkseni kiusallisen hiljaisuuden. "Eikä ne ainakaan tallilla lakanaan reagoinnut. Tulee vaan rohkeasti ja omana itsenään", jatkoin. Morsian saapui rannalle ja pakko myöntää että olipahan upea näky. Vielä jos joskus itse saisi samanlaisen prinsessa päivän viettää.
Kylie kirjoittaa.. Sulhanen tuli esittäytymään, vaikutti oikein mukavalta. Tervehdin miestä, kun Titta esitteli meidät. Yehuda seisoi pää korkealla, ja näytti hienolta. Ratsukaksikko näytti kieltämättä hieman hauskalta, mutta kuitenkin hyvältä yhdessä. Olihan ne aika eri muotoisia ja kokoisia. Tilanne oli hieman outo ja kiusallinen, mutta onneksi Titta osasi paikata hiljaisuutta. Minulta ei sellainen luonnistu.
Morsian seisoi nyt hiekalla, erittäin kauniina. Pari näytti niin hyvältä yhdessä. Minä forever aloner katsoin siinä vieressä, enkä tiedä mitä sitä pitäisi ajatella. Olin onnellinen heidän puolesta, mutta samalla tämä muistutti siitä kuinka yksin itse olin. Hymyilin morsiamelle, joka käveli nyt kohti meitä, tervehdin ja puristin yehudan ohjaa. Nainen tuli hiljaa Yehudan vierelle ja silitti varovasti kaulaa. Onneksi ori käyttäytyi todella rauhallisesti ja seisoi paikallaan. Hieman se päättään kallisteli, mutta ei sen kummempaa. Teresa siirtyi Magnuksen luo ja alkoi jutella Titalle, siitä miten tässä nyt edettäisiin. Magnus ei korvaansa lotkauttanut koko mekosta, vaan haisteli morsiamen kättä herkkujen toivossa.
Yhtäkkiä huomasin että Kristo taisi odottaa minulta jonkinlaista neuvontaa. Hetkenpäästä mies istui ratsailla ja morsianta autettiin mekon kanssa. Neuvoin Kristolle hieman miten oria ohjattiin ja miten se reagoi mihinkin. Yehuda on siis todella herkkä avuille, eikä mitään tarvitse tehdä isosti. Pieni hipaisu kylkeen ja se menee kiitokäyntiä. Itse olin jo tottunut siihen ja tein kaiken automaattisesti pienin liikkein ja painoin. Mutta Kristolle se voisi olla uutta. Hän vaikutti ymmärtävän ohjeeni ja lähti Yehudan kanssa kävelemään ympyrää Magnuksen ympärille. Siellä Morsian taisi jo melkein olla päässyt ratsaille, mekko taisi aiheuttaa pientä ongelmaa...
Titta kirjoittaa... Magnuksen mielestä mekon kanssa toimiminen oli liian hidasta. Se ei pelännyt mekkoa, mutta alkoi kyllästyä asetteluun ja venkoiluun mekon luomien ongelmien vuoksi. Olin peittänyt ruunan satulan ohjeiden mukaan vaalealla kankaalla ja nyt asettelin sen suitsia nätimmin. Kun touhusin jotain muuta kuin mekkoa, niin Magnus seisoi kiltisti paikallaan, joten annoin kaasojen ja Heidin asetella mekkoa ja keskityin ruunaan. Varsinaisten kuvauksien aikana minä talutin ja käänsin aina Magnuksen oikein päin kuvaajan ohjeiden mukaan ja Yehuda asettui kuin itsestään aina Magnuksen viereen tai siis ryntään mitan edemmäs, kuten muutoinkin suojellessaan "alamaisiaan", vaikken ole yhtään varma kumpi on pomo ja miten niiden välit muuten menee. No Magnus ei juuri väistä oria, mutta ei se sitä mitenkään haastakaan. Kuvaus aika oli vain parikymmentä minuuttia kokonaiskestoltaan ja suurin osa ajasta meni mekon korjailuun ja Magnuksen suitsien asetteluun. Ainankin pariskunta tuntui olevan tyytyväinen lähtiessään kohti autoa. Viimeisenä kuvana otettiin vielä kepeitä tanssiaskeleita. "Huh se on ohi", huokaisin. "Käydäänkö kahlaamassa vielä ja lähdetään pois täältä", jatkoin.
Kylie kirjoittaa.. Kuvaukset suijuivat hyvin, en millään malttaisi odottaa näkeväni kuvat. Meille oli tietysti luvattu lähettää ainakin yksi niistä. Jututin vielä pariskuntaa jälkeenpäin ja kuulin ihania kehuja hienosta hevosestani. Auto kaartoi kuitenkin pian pihasta, heillä oli ymmärrettävästi kiire jo seuraavaan paikkaan. Lähdimme vielä Titan kanssa ratsastamaan rantaviivaa pitkin. Oli todella ihana sää, kuvat onnistuisivat varmasti. Sillä välin Konsta auttoi Heidiä kasaamaan kaikki kamppeet autoon. Ratsastimme ilman satulaa ja otimme vielä pientä ravi ja laukkapätkää.
Tovi vierähti ja lastasimme hevoset kyytiin. Olisi aika lähteä kotiin. Tällä kertaa juoksin äkkiä etupenkille. Titta istuutui takapenkille ja käännyin juttelemaan hännelle. Nainen vaikutti myös tyytyväiseltä reissuun ja tarjosin ylävitosta. Matka takaisin tallille meni hetkessä, aika tuntui puolittuneen. Loppu iltapäivä menisikin sitten auton tyhjennyksessä..
Titta kirjoittaa.. Ai miten ihanaa se on ohi ja jännitys purkaantui melkein lamaantumisella. Konsta nappasi Magnuksen satulan pois ja punttasi minut selkään ennen kuin olin ihan sisäistänyt kaikkea. Kävimme Kylien kanssa vähän hölkkimässä rantaviivalla ja kastelemassa hevosten jalat. Kuitenkin auto oli hetkessä pakattu taas ja palasin takaisin tähän maailmaan vasta istuessani Konstan vieressä takapenkillä ja Kylien kutsuessa minua. Tästä se taas lähtee ja uutta energiaa pönttöön, olin pääättänyt pitää vapaa päivän omista töistä ja keskittyä ihan vain hevosiin. Loppu päivä menikin purkaessa varusteita, hevoset olivat onneksi nopeasti hoidettu ja viety tarhaan. Mutta esim Kriston kankia kiillotin ja puhdistin ainakin puoli ikuisuutta. Reissu oli kiva ja onnistunut, mutta eipä tuollaista ihan heti tee mieli uusia..
♥ Kiitos Titta, tätä oli kiva kirjoittaa!
|
|
|
Post by Kylie on Sept 10, 2018 13:25:52 GMT
Yehudan silmä 10.09.2018 - MAANANTAI
|
|
|
Post by Kylie on Sept 15, 2018 13:19:19 GMT
Sitä perus talliarkea. 15.09.2018 - LAUANTAI Torstai Olin varannut maanantaina lentoliput Tyroniin, USA:an. Suuntana siis ratsastuksen maailmanmestaruuskilpailut. Tällä kertaa seuraisin vain este osuudet ja lähtisin kotiin. Kotonahan minua odottaisi oma hevonen. Olin palkannut Yehudalle liikuttajan niiksi päiviksi kun olin poissa. Isäni tuttu Kim, joka on kokenut esteratsastaja, sanoi tulevansa mielellään ratsastamaan oria siksi aikaa, hän majoittuisi kotiini. Tunsin naisen hyvin, joten se ei ollut mikään ongelma, luotan häneen täysin. Lentoni lähtisi tiistaina, niin että olisin illalla 12 aikaan paikallista aikaa siellä. Esteiden avaus päivä on keskiviikko, joten se sopi hyvin.
Vielä siihen asti kuitenkin liikuttaisin hevoseni itse ja tekisin töitä esteillä, haluaisin saada aika nopeasti selville, onko Yehuda oikeasti soveltuva isoille kentille vai onko minun mietittävä uraani ja jopa hevosen vaihtamista. Se tuntui hirveältä, mutta toisaalta Yehuda voisi aina mennä isäni tallille ja sillä ratsastettaisiin ja kilpailtaisiin sen omalla tasolla. Minä kuitenkin haluan tähdätä sinne huipulle, ja jos Yehuda ei siihen sovellu, on minun joko luovuttava unelmasta tai ostettava se toinen hevonen ja jättää tekki ori vähemmälle huomiolle. Mutta katsotaan mitä aika tuo tullessaan.
Olin aiemmin jutellut Kim:in kanssa ja hän oli sanonut aika suoraa että epäilee orin kykyjä ja luonnetta, vaikka sillä kapasiteettia onkin. Ymmärsin hyvin hänen pointtinsa. Kim sanoi myös ettei ole varma kuinka pitkälle voin valmentautua Längelmäellä, vai onko kenties joskus tulevaisuudessa mietittävä korkeamman tason tiloja ja eri kaupunkia jotta saan valmennuksesta kaiken irti. Mutta sitä ei kuulemma tarvitse vielä miettiä, varsinkaan jos päädyn hevosen vaihtoon. Meidän olisi tutustuttava ensin toisiimme.
Tänään olin käynyt vain liikuttamassa Yehudan ja hyppäämässä pientä rataa. Katsotaan nyt mitä mieltä mahdollinen tuleva valmentajamme on hevosesta mieltä. Isä oli jo minulle vihjaillut toisesta hevosesta jonka voisin ottaa USA:sta mukaani. Empä tiedä, olen todella tarkka hevosten suhteen. Jos sen täytyisi olla huippu luokkaa ja tuntua erittäin hyvältä.
Perjantai Istunta kuntoon. Niin oli lukenut aiemmin ilmoitustaululla ja olin tietysti rustannut meidät tunnille mukaan. Venyttely ennen tuntia oli tehnyt terää ja pienestä selän rusahduksesta ei ollutkaan haittaa vaan olo oikeastaan parani. En muista milloin viimeksi olin taiteillut jumppapallon päällä näin, varmaankin yläasteella. Hetkeä myöhemmin olinkin jo varustanut Yehudan ja samoten toinen kaksikko, Jennifer ja Viivi. Muita tunnille ei tulisikaan, mikä tarkoittaa sitä että saadaan enemmän opetuksesta irti.
Tunti pyörähti rennosti käyntiin, ilman jalustimia ja alettiin hakea keskitettyä istuntaa. Tiesin orin olevan herkkä, mutta nyt löysin siitä uusia puolia. Pystyin helposti lähteä jopa kääntämään oria pelkällä istunnalla, aiemmin olin aina näyttänyt ohjalla tietä aika näyttävästi. Titta huomautti katseestani ja pienestä eteenpäin nojaamisesta. En ollut itse ajatellut asiaa ollenkaan, mutta tiedän sen tulevan siksi, että olen aina valmiina pukkilaukkaan ja kiinnipitämiseen. Nojaudun siis automaattisesti pienesti eteen. Katseeni ajautuu niskaan, koska tarkkailen orin korvia ja ilmeitä jatkuvasti. Siitäkin olisi hyvä päästä eroon, ja pystyä viemään katse pidemmälle eteen. Titta oli rauhallinen ja hyvä opettaja, tykkäsin hänen tyylistään todella paljon.
Lähdin asettamaan ja taivuttamaan oria. Sen se osaa jo todella hyvin, eikä minun tarvitse juuri tehdäkkään. Olettaen että alla on hyvä lämmittely, kuten nyt on. Kokosin Yehudaa myös hieman alle, ennekuin lähdimme raville ja laukalle. Se olisi paremmalla tuntumalla ja pysyisi todennäköisesti helpommin hallinnassa. Titan ohjeet istunnan kanssa helpottivat jo huomattavasti menoa, ne olisi painettava nyt tarkasti mieleen ja jatkettava harjoittelua itsenäisesti. Kuumahan siinä tuli, olin kai laittanut liikaa vaatetta. Ulkona oli kylmä ja niin oli maneesissakin aluksi. Nyt kuitenkin oli lämpö noussut sen verran että kuumotti. Kävin nakkaamassa liivini maneesin reunalle ja heti helpotti.
"Muista rentoutua, vahinko ei tule kello kaulassa, vaikka tiedän hevosesi olevan hyvinkin reaktiivinen." kuuntelin tarkkaan naisen palautetta loppu käynneillä. Olin todella tyytyväinen tämän päiväiseen enkä voinut olla hymyilemättä. Ori oli mennyt niin uskomattoman hienosti ja jaksanut vääntää pitkäänkin samaa tehtävää. Titta kehui ohjasotettani ja tuntumaa joka mukautuu hevoseen. Olen huomannut että jos oria pitää vähänkään kovemmalla tuntumalla tai pidättää liian pitkään, se alkaa vastustella ja purra kuolainta, jolloin yhteys katkeaa kokonaan. Niimpä, jo entuudestaan pehmeästä kädestäni, on tullut entistäkin pehmeämpi.
Lauantai Se olisi syysmaaston aika. Olin pukeutunut erittäin lämpimästi. Haluan nauttia kauniista syksyisestä ilmasta, enkä keskittyä tärisemään. Ilma tuntui todella kostealta, joten olin pistänyt vedenpitävän ratsastusasun, takki sekä housut. Lämmin pipo, hansikkaat, kaulahuivi ja villasukat ratsastussaappaisiin, kyllä, olen vilukissa. Alle olin tunkenut villa paidan ja housut, olo oli lämmin.
"Toivottavasti kaikilla on tarpeeksi vaatetta päällä, sillä tänään on kylmä ja tuulinen päivä, niin kuin olettekin varmaan jo huomanneet" Kailotti Heidi hevosensa selästä tallipihalla, jossa me kaikki nyt seisoimme. "Kuurosateitakin on vissiin luvattu, että varautukaa myös siihen, ettette välttämättä selviä kuivina takaisin tallille" Jatkoi nainen, kuultuaan ensin vastauksia aiempaan. Kaikki näyttivät pukeutuneen sään mukaisesti, joten lähdettiin matkaan Heidin huutaessa "Valmista?" ja kaikkien huutavan kuorossa "Joo" katsoen toisiaan hymyillen.
Alku matka meni rennosti käveleskellen ja maisemia ihastellen. Pistin jo siinä merkille, että ori aisti tulevan sateen ja alkoi mennä ohjasta kireälle. Otimme ravia ja laukkaa, ne sujuivat hyvin. Ainakin meidän mittapuulla.. mitä nyt muutama pään heilautus ja sivu potku. Meitä tuli vastaan lauma poroja, katselin niitä ihastellen ja ori korviaan pyöräytellen. Se ei onneksi tunnu koskaan säikkyvän pahasti muita eläimiä taikka ihmisiä. Jossain vaiheessa matkaa, alkoi sade ropista harmaalta taivaalta. Kukaan ei kuitenkaan ollut moksiskaan, lukuunottamatta Yehudaa jonka korvat olivat liimautuneet niskaan ja suu pyöritteli kuolainta hermostuneesti. Onneksi meidän edellä käveli jälleen tuttu ja turvallinen Magnus. Jostain kumman syystä ruuna kuitenkin hetkeä myöhemmin pomppasi sekunnissa tien toiselle puolelle, ja loikkasi komeasti vielä ojan yli. Enkä minä tietenkään ehtinyt silmiä räpäyttää kun Yeuhuda lähti koikkaroimaan ruunan perään, minä kallistuin rajusti vastakkaiseen suuntaan, mutta pysyin pelissä mukana ja sain orin pysäytettyä keskelle tietä. Siihen me jäimme toljottamaan ja katsomaan ojasta konttaavaa Tittaa. Minulla kirrasi hieman toisessa kyljessä tuo raju nytkähdys, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna miltä Titasta näytti tuntuvan. Hän oli ottanut osumaa puun karahkasta ja oli nyt tosiaan tuolla pientareella. Heidi toi Magnuksen takaisin ratsastajalleen ja pääsimme kaikki onneksi ehjänä kotiin. Titan Kylki näytti ilkeältä, mutta ei mitenkään vakavalta, onneksi.
|
|
|
Post by Kylie on Sept 19, 2018 16:45:36 GMT
Tyron, USA KESKIVIIKKO - 19.09.2018 Tiistai Olin tehnyt hurjasti kouluhommia koko alku viikon, sillä tänään illalla lähtisi lento kohti USA:a ja Tyronia. Tittaakin olin lupautunut vielä eilen päivällä avustamaan myyntihommien kanssa, vaikken ollut varma olisiko minulla ollut siihen aikaa. Olin siis menossa katsomaan esteratsastuksen maailmanmestaruuskilpailuja ja ehkä katsomaan itselleni uutta hevosta. Voi olla, että vaikka hevosen päädyn mukanani tuomaan, vien sen silti jollekin toiselle tallille. Tästä olin puhunut isäni kanssa. Näin Yehuda saisi jäädä Längelmäkeen, mutta pääsisin kilpailemaankin kunnolla siihen sopivammalla toisellakin hevosella. Kaikki oli vielä hieman auki ja hevosen löytämisen mahdollisuus todella pieni. Olin miettinyt jo sitäkin vaihtoehtoa että kilpailisin useammalla hevosella. Mutta saapa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Isän mukaan mikään suunnitelmistani ei ole mahdotonta.
Ennen lähtöä kävisin Kim:in kanssa vielä tallilla ja kävisimme läpi Yehudan hoitoon ja liikutukseen liittyvät asiat. Olin juuri pakkaamassa viimeisiä tavaroita ja istuin makuuhuoneen lattialla ulkovaatteet päällä. Sitten Kim soitti olevansa hetken päästä Längelmäellä, joten lähdin äkkiä ajamaan itsekin. Nainen ehti ennen minua paikalle, mutta se oli vain hyvä, sillä minulla ei ollut aikaa jäädä odottelemaan. Kiersimme tallia ja esittelin Kim:in Heidille. Kun kaikki sanottava oli sanottu, hyppäsin autoon ja lähdin kohti lentokenttää, kaikki tavarat oli jo pakattu autoon ja Kim jäisi liikuttamaan ja hoitamaan Yehudan. Nainen oli kysellyt saako orilla hypätä ja testata vähän miten kulkee, olin vastannut että erittäin mielellään kiitos! Kunhan raportoi minulle heti miten meni ja mitä mieltä hän on. Nainen on ammattilainen, joten kaikki apu on tarpeen.
Kone nousi korkealle ilmaan ja minä upposin pehmeään istuimeeni. Olin varannut lennon suoraa 1 luokkaan jo ihan sekin vuoksi, että lento on niin pitkä. Haluan olla sen mukavasti. Monesti menen ihan tavalliseen luokkaan lyhyemmillä lennoilla. Heräsin lentoemännän koskettaessa minua kevyesti olkapäähän ja ilmoittavan että kohta laskeuduttaisiin. Nostin ikkunan ylös ja ihastelin kauniita kaupungin valoja. Kello oli jo sen verran että Tyronissa oli pilkkopimeää. Menin taksilla suoraa hotellille nukkumaan, huomenna olisi herättävä aikaisin ja lähdettävä kisapaikalle pyörimään. Ehtisin hyvin kierrellä myös hieman kauppoja.
Keskiviikko Heräilin kahdeksan aikaan, puin ylleni ja lähdin kaupungille aamupalalle. Ajattelin etsiä jonkun kivan kahvilan ja niin teinkin. Siinä nurkkapöydässä istuskellessani ja kuumaa kaakaota hörppiessä laitoin Titalle viestiä että täällä ollaan. Siinä hieman viestittelimme ennen kuin jatkoin matkaani hevosliikkeisiin. Titasta oli tullut minulle jo todella läheinen ystävä, se tuntui erittäin hyvältä, eipä minulla tällä hetkellä muita oikein ollutkaan. Talliporukka on toki talliporukka ja tunnen kuuluvani siihen, mutta Titta on ainut, jonka kanssa tulee juteltua paljon myös vapaa-ajalla.
Pyörin hetken hevosvarusteliikkeissä ja tuli aika kasa tavaraa ostettuakin. Heitin kassit äkkiä hotelli huoneelleni ja lähdin kohti esteareenaa. Tunti olisi vielä aikaa ensimmäisen ratsastajan starttiin, joten käväisin ostamassa kioskilta juoman ja lähdin etsimään hyvää istuma paikkaa. Löysin tieni varjoisalle paikalle, hieman vanhempien ihmisten seuraan. He vaikuttivat aika hienostuneilta ja huomasin sen vaatetuksesta. Mahdollisesti hevosen omistajia tai kasvattajia? Noh, siihen minä peppuni laskin ja jäin odottamaan äksöniä.
Vartti siinä vierähti kun ensimmäinen upea pari laukkasi kentälle, olin niin innoissani! Näitä kisoja oli odotettu monta vuotta ja nyt olin vihdoin täällä. Paljon ehti tapahtua ensimmäisen puoliskon aikana, kieltäytymisiä ja jopa yksi tippuminen. Siinä limua siemaillessani vieressäni oleva vanhempi nainen kääntyi puoleeni ja tokaisi "Hey! Where are you from? are you a rider? You look like one" hymyilin ja hetken päästä vastasin mahdollisimman ystävällisesti "Yes, Im from Finland and I do ride. Actually I come here, not only see this competition, but also to look new horse for my self, I would like to start show jumping" se tuli ulos suustani aika helposti ja oikeastaan aivan huomaamattani ajauduin naisen kanssa pitkään ja mielenkiintoiseen keskusteluun. Hän toden totta kasvatti ja omisti kärki kastin estehevosia. Tunnin keskustelun jälkeen hän sanoi "I think I may have a horse for you, if you have time to come and take a look him tommorow morning." ja naurahti loppuun iloisesti. Hymyilin ja vastasin että tulen mielelläni. Tätä juuri kaipasinkin.
Katsoimme sen päivän kilpailut yhdessä loppuun, oli kieltämättä mukavaa hieman arvostella ratsukkoja ja kuunnella naisen neuvoja ja korjauksia jotka hän osoitti kilpailijoille, mutta jotka minä pistin talteen jonnekin aivojeni syövereihin heti. Olin aivan poikki kuuman päivän jäljiltä, kun laahustin huoneeni sängylle makaamaan ja siihen minä nukahdin, heti.
|
|
|
Post by Kylie on Oct 14, 2018 18:12:53 GMT
VIIKOT OVAT VIERINEET S U N N U N T A I
Istuin olohuoneen suuren ikkunan edessä ja katselin putoilevia lehtiä. Kädessäni pidin höyryävää kaakaomukia. Niin paljon oli tapahtunut. Olin saanut soiton usassa ollessani viikkoja sitten, kun olin siellä katsomassa esteratsastusta. Yehuda oli kuulemma syönyt huonosti ja kuljeskellut tarhassa allapäin. Lopulta tulin Kim:in puheista niin huolestuneeksi että lensin heti seuraavana aamuna takaisin suomeen katsomaan sitä. Lentokentältä oli lähtenyt viesti naiselle, joka hevostaan minulle oli kaupannut. En ehtisi sinne nyt, en tällä reissulla. Ehdin vielä saman päivän iltana tallille. Ori piristyi kuin sormia napsauttamalla minut nähtyään. "Sillä taisi olla sua kova ikävä" Kim oli todennut. Vietin monta tuntia istuen orin karsinassa, silitellen sen päätä. Siinä se makoili tyytyväisen näköisenä. Sinä iltana olin tajunnut, etten tarvitse yhtäkään toista hevosta. Yehuda tulisi riittämään minulle paremmin kuin hyvin.
Nostin muin taas huulilleni, hörpätäkseni kaakaota, mutta se olikin jo loppunut. Tuijotin hetken pohjaa, kunnes havahduin ja nousin. Nämä viikot reissun jälkeen olin ollut todella väsynyt, koska en tiennyt mitä haluan. Haluanko opiskella vielä kyseisessä koulussa? Miten edetä Yehudan kanssa ja haluanko edetä esteille? Haluanko vielä asua tässä talossa, joka nyt oli alkanut tuntumaan joltain muulta kuin omalta? Ajatukset pyörivät päässäni ristiin rastiin, enkä osannut keskittyä vain yhteen kovin kauaa. Puin talli kamppeet päälle ja istahdin autooni. Längelmäkeen oli tullut ainakin yhdet uudet kasvot ja niin moni asia tuntui muuttuneen. Pihaan oli noussut aika suuri yksityistalli, joka jo kuhisi porukkaa. En tiedä, mutta henkilökohtaisesti olin pitänyt enemmän alkuajoista, kun porukkaa oli vähemmän, eikä joka paikassa ollut hälinää. Nyt en enää jaksanut edes tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa, Titta joka oli ainut johon olen tutustunut paremmin, saisi riittää.
Olin tykännyt ajatuksesta viedä Yehuda ratsastuskoululle, pienempään paikkaan jossa olisi se pieni talliporukka. Nyt asiat olivat muuttuneet, ei talli toki vielä mikää valtava ollut, mutta huomasin kuitenkin että porukkaa riitti ja moni karsina ammotti edelleen tyhjyyttään. Se tarkoitti että porukkaa olisi todennäköisesti tulossa vielä lisää. Sana Längelmäestä oli jo kiirinyt kauas. Kyllä minä tähän varmasti tottuisin, kunhan Yehuda saa olla rauhassa eikä meno mene liian hektiseksi. Olin muutenkin todella stressaantunut ja omissa ajatuksissani että olin tallin pihalla tokaissut Konstallekkin jotain ikävää ja hän jäi tuijottamaan vihaisena perääni. Tajusin sen vasta myöhemmin. Nyt ei olisi kuitenkaan aikaa pyydellä anteeksi. Ori oli haettava tarhasta ratsastettavaksi.
Siellä se seisoi, jälleen tarhan perällä. Magnus ihan pepussa kiinni. Olihan ne söpöjä kaveruksia. Heitin orille nahkapäitset päähän, ne uuden tuoksuiset jotka olin Tyronista mukaani ottanut. Uusi oli narukin, ne näyttivät oikein hyvältä. Ori käveli yllättävän nätisti perässäni talliin. Ensimmäisenä nakkasin kuraisen loimen kuivaushuoneeseen ja nappasin harjapakin viereisestä huoneesta. Nämä viimeiset viikot olin ollut ahkera ja todella motivoitunut usa reissun jälkeen harjoittelemaan orin kanssa. Nyt kuitenkin oli taas kai hiljaisempi hetki, kun esteisiin ei jaksanut edes vilkaista. Muutamia puomeja olin eilenkin kentälle nakellut ja niihin sovittanut askeleita. Valmentajasta ei ollut kuulunut kirjaimellisesti mitään, vaikka valmennuksista sovimme. Enkä minä ole sellainen joka kyselee jatkuvasti perään. Pitäisi varmaan kysellä Heidiltä neuvoja. Ei me tästä oikein edetä ellei joku auta.
Harjasin Yehudaa rauhallisesti, minulla ei ollut mihinkään kiire. Olin nimittäin sanonut opettajalleni etten tulisi huomenna kouluun, joten voisin vanua tallilla niin pitkään kuin siltä tuntui. Ei tuntunut siltä että pystyisin menemään, olin niin väsynyt. Äiti oli tulossa käymään ensiviikolla koska hänkin oli jo huolissaan. Yehuda hirnahti hiljaa toiselle hevoselle, joka nyt vietiin karsinaansa. En tunnistanut heitä, joten keskityin hevoseeni. Rappasin harjaa selväksi, yleensä orin harja pysyy siistinä, mutta nyt kova tuuli ja jokin ihme oli sen saanut pahoille takuille. Teki mieli vetää sitä taas lyhemmäksi, mutta en voisi. Se oli vihdoin kasvanut pitkäksi. Vedin ohuen tuulitakin ylleni ja lähdin kohti maneesia. Sanoin matkalla ajattelematta ääneen sanat "Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.."
|
|
|
Post by Kylie on Oct 22, 2018 10:38:47 GMT
SYKSYINEN TALLIPÄIVÄ M A A N A N T A I Haukotus. Olin juuri herännyt ja noussut istumaan. Venyttelin hetken ja menin sitten avaamaan huoneeni verhot. Ulkona oli kaunis ilma, aurinko paistoi taivaalta, jossa vaelteli vain muutamia pilviä. Puissa oli enää vain muutamia lehtiä, suurin osa oli jo tippunut maahan. Pian olisi halloween ja sitä oli tarkoitus juhlia myös tallilla, olin asiasta kovin innoissani. Hiivin vaatekaapilleni ja leväytin sen auki, onneksi olen siisti ihminen ja kaikki on aina nätisti paikallaan. Vaatteet lajilteltu jopa värien mukaan, ei minun kaapissa toisaalta montaa väriä ollut, sellaista seesteistä ruskeaa, sinistä, harmaata, valkoista, beigeä ja mustaa. Vedin ylleni ruskean vartalonmyötäisen fleece pitkähihaisen ja lähdin kaivamaan pesukoneesta pestyjä ratsastushousuja. Siellä ne olivat kuivurissa oikein siistinä. Nuo ruskeat ratsastushousut olivat yhdet niistä monista kymmenistä ratsastus vaatteista, jotka toin usa:sta mukanani. Lisäsin asuuni vielä ohuehkon siistin guccin vyön, kunnes lähdin aamupalalle.
Nappasin kaapista mysliä, jonka sekoitin maustamattomaan jugurttiin. Lisäsin vielä pakastimesta hieman mustikoita ja pari isoa mansikkaa. Annos näytti kivalta. Menin syötyäni vielä vessaan pesemään kasvot ja laittamaan hieman meikkiä. Luomille syksy teemalla ruskeaa ja keskelle blendasin hieman oranssia. Rajasin kulmat ja lisäsin vakkari tekoripset, joita käytän päivittäin. Tosin nämä vedin uudesta pakkauksesta. En yleensä käytä minkäänlaisia peitevoiteita, koska pidän oman ihon hyvässä kunnossa. Takki naulakosta niskaan ja menoksi.
Kaarsin pihaan ja nousin autosta. Ulkona paistoi nyt aurinko oikein kunnolla, joten sain vetää vielä viimeistä kertaa aurinkolasit päähän. Hain tallista riimun ja narun, moikaten samalla kaikkia ohikulkijoita. Ori ravasi portille vastaan siistin näköisenä, hyvä niin. Kävelimme tallille vierekkäin yhtä reippaasti kuin aina ennenkin. Olin piristynyt nyt jostain syystä, ehkä se että olin ottanut itselleni vielä normaalia pidemmän syysloman ja olin nukkunut univelat pois. Äiti tuli eilen aamulla ja lähti nyt aamukoneella. Minä olin jäänyt vielä nukkumaan. Oli mukavaa nähdä häntäkin pitkästä aikaa, juttelemme lähes päivittäin viesteillä ja puhelussa, isä soittaa kun ehtii.
Ori seisoi nyt kiinnitettynä käytävän molemmin puolin. Otin loimen pois ja viikkasin sen heti siististi takaisin omalle paikalle. Harjasin Yehudan läpikotaisin, puhdistin kaviot ja selvitin hännän ja harjan. Se näytti kyllä erityisen hyvältä. Ensimmäisenä hain orin omalta paikalta ruskeat suojat sekä samanvärisen satulahuovan sekä korvahupun. Huppu sen takia, että tänään hyppäisin sen kanssa ulkokentällä. Oltiin nyt menty niin paljon maneesilla ja vielä ehtii käyttää ulkokenttää hyvin ennen lumentuloa. Ori seurasi perässäni kun kantelin esteitä kentälle, menihän siinä tovi, mutta sitten vihdoin kaikki oli valmista. Radalla oli nyt 6 estettä, joista kaikki olivat pystyjä. En yksikseni ala vääntämään sen kummempia. Korkeutta esteillä oli 100-130cm. Olimme edistyneet mielestäni todella paljon ja estekorkeutta pystyi jo nostamaan ihan reippaasti.
Yehuda tuntui hyvältä koko tunnin ajan, se kuunteli ohjeita. Minulla oli hieman kuuma, mutta ulkona käyvä erittäin viileä tuuli piti huolen ettemme hikoilisi liikaa. Muutama tallilainen jota en ollut ennen nähnyt, oli käynyt kentän laidalla katselemassa menoa hetken aikaa ja lähtenyt sitten. Hyppäsin alas satulasta, löysäsin vyötä ja lähdimme takaisin talliin. Yksäritallissa kävi pienehkö vilinä, moni tallilainen oli paikalla hoitamassa hevosiaan. Onneksi Yehudan karsina oli kuitenkin reunimmaisin ja edes hiukan syrjemmässä. Hoidin orin pois ja annoin sille vielä melassia.
Istahdin tuntitallin tuvan penkille auttamaan kurpitsojen kaiverruksessa. Hetkeä myöhemmin myös Titan naama kurkisteli ovelta. Huikkasin naiselle tervehyksen ja kehotin tulemaan apuun. Siinä hetken juoruiltuamme tupaan saapui myös minulle tuntematon tyttö, joka näytti ihan tavalliselta mukavalta tallitytöltä. Esittäydyimme ja jäin sitten kuuntelemaan Titan ja Filleksi paljastuneen tytön keskustelua. Jonkin ajan kuluttua lähdin vielä kiertelemään talliin ja seuraamaan mitä siellä mahtaa tapahtua. Konsta harjasi Aatua hiljaisella käytävällä, ilmeisesti porukkaa oli maneesissa tunnilla tai sitä katsomassa. Olin aluksi halunnut kovasti tutustua Konstaan, mutta kun en mitään vastakaikua kunnolla saanut, olin ottanut takapakkia ja käytännössä luovuttanut. Hän vaikutti jotenkin todella samanhenkiseltä, kuin minä. Mutta kun molemmat ollaan hieman vetäytyviä, ei juttu lähde koskaan kunnolla luistamaan. Sanoin tälle tervehdyksen ja kerroin jotain päivän ratsastuksesta. Juttelimme enintään minuutin ajan, kunnes joku tallitytöistä tuli pyytämään minulta apua, lähdin hänen kanssaan katsomaan ongelmaa ja jätin Konstan rauhaan.
|
|
|
Post by Kylie on Oct 29, 2018 19:44:32 GMT
KOLME KUUMAA KAAKAOTA M A A N A N T A I
Olin katsonut kauhuelokuvaa myöhään yöhön, joten heräsin vasta yhdeltätoista. Olin päättänyt jättää opiskelut sikseen, ala ei kai lopulta kiinnostanutkaan, haluan jotain muuta. En voi kuitenkaan jäädä pelkästään tallihommien ja hevosenhoidon varaan, tarvitsen jotain muutakin tekemistä. Vaikka rahasta ei pulaa olekkaan ja voisin hyvin olla tekemättä töitä ollenkaan. Senpä takia olin viime perjantaina soittanut läheiseen kahvilaan, olin ajanut sen ohi lukuisat kerrat ja piipahtanutkin silloin tällöin.
Tänään minun pitäisi mennä käymään siellä, ehkä saisin jonkinlaista rentoa työtä. Mutta siihen tapaamiseen oli vielä sopivasti aikaa, joten ehtisin hyvin laittautua ja syödä. Peseydyin ripeästi, laitoin hiukseni ja aloin miettiä mitä teen naamalleni. Vetäisin kulmakarvat siistiksi kynällä ja kevyesti poskipunaa, luomille ja huulille samansävyn ruskeaa. Valmista. Sitten vielä asu, joten hiivin nopeasti kaapilleni. Aika oli sittenkin käymässä vähiin.
Puin ylleni luonnonvalkean korkeakauluksisen pitkähihaisen ja kauniin ruskean sävyisen vartalonmyötäisen hameen, joka ylsi juuri ja juuri polven yläpuolelle. Alle tietysti sukkahousut ja kaulaan kultainen vakio koruni. Muuta en tarvinnut, joten lähdin äkkiä melkein juosten matkaan. Tapasin kahvilan omistajan nopeasti ja sain työpaikan! Sisällä oli niin ihana tunnelma, että olisin voinut jäädä sinne pidemmäksikin aikaa. Ikkunaan oli ripustettu kauniita keijuvaloja ja joka pöytää koristi kynttilä. Valot eivät olleet päällä, joten ilmapiiri oli taianomainen. Ovella kilahti kello, joten päätin jättää omistajan tekemään työtään ja suunnata tallille.
Ajoin hiljaa tallin pihalle, nappasin auton takaa kassin, jossa oli ratsastuskamppeet. Kävelin sisään talliin ja yritin luikkia mahdollisimman nopeasti tallitupaan vaihtamaan, ettei kukaan ehtisi nähdä minua näin pänttäytyneenä. En usko että kukaan näki, en tosin ole varma. Kävelin suoraa penkille istumaan ja nappasin ensimmäisenä kengät jalasta. Silloin tupaan asteli kaksikko. Ensimmäisenä käveli lyhyt oranssi hiuksinen lettipää ja hänen perässään Ruuben. Tervehdin molempia huvittuneena, kunnes vetäydyin vessaan vaihtamaan loput.
Tulin ulos täysissä tallikamppeissa ja työnsin toiset vaatteet pussissa penkin alle odottamaan. Istahdin pöytään kaksikon kanssa. Ruuben kaatoi meille kaikille kuumaa kaakaota. Kiittelimme toisen tytön kanssa häntä, kunnes käännähdin ja kysyin "Olet ilmeisesti uusi täällä? Mun nimi on Kylie ja omistan sen hopeanharmaan tekin yksityispuolelta" hymyilin mahdollisimman ystävällisesti, sillä uudet kaverit eivät todellakaan olisi pahitteeksi.
Ruuben kuunteli hiljaa kun tyttö vastasi ja aloimme jutella. Ensin Simonaksi selkiytynyt tyttö oli hieman ujo, mutta sitten keskustelu alkoi sujua ja nauroimme muutaman kerran. Keskustelu siirtyi ensin korvakoruihin, minun mainitessa että haluaisin ottaa toiset reiät näiden nykyisten taakse ja siitä sitten lävistyksiin. "Mutta en mä tiedä, näiden otto ainakin kirpas ja tulehtuivatkin pari kertaa" kerroin hiljaisella äänellä. "Ehkä Ruuben voi lahjoittaa mulle pari reikää kun sillä niitä on" sanoin ja taputin poikaa tuttavallisesti olalle. Repesimme kaikki hiljaa höröttämään ja Simona vetäisi kaakaot väärään kurkkuun. Hetken yskittyään nauru jatkui. Ajattelin sillä hetkellä vain, että kuinka mukavia ihmisiä täällä pyöriikään ja vasta nyt uskaltaudun tekemään tuttavuutta paremmin, oikeasti oleilemaan tuvalla ja vain juttelemaan.
Yhtäkkiä käytävältä kuului voimakasta kavioiden kopsetta, johon Ruuben sanoi että, hänen olisi mentävä hoitamaan tunnilta tulevia hevosia apuna pois. Nyökkäsin ja katsoin kun tämä käveli pois. Saman teki myös Simona, joka vielä ovella kääntyi kysymään tarvinko apua tiskauksessa tai muussa. Kieltäydyin avusta ja käskin mennä. Hoidin tiskit ja menin vielä nopeasti hoitamaan orini, huomenna olisi taas tarkoituksena harjoitella rataa tai mennä taivutuksia sileällä. Sen näkee sitten, että miltä sitä oikein tuntuu.
|
|
|
Post by Kylie on Dec 8, 2018 12:15:18 GMT
Syksy meni menojaan ja niin myös Yehuda
Istuin tallituvan penkillä, join sitä perus kaakaota ja muistelin viime kuukauden tapahtumia. Oli niin mahtavaa käydä Saariselässä Titan ja hänen miehensä kanssa. He olivat lainanneet minulle niin hienon puvunkin. Mukavia ihmisiä molemmat. Olin ottanut matkalta paljon kuvia muistoksi ja lähetellyt niitä sitten vanhemmilleni. Pian olisi jo jouluaattokin! Ajatus lämmitti sieluani, kunnes kuulin ovelta tömistelyä. Se oli Helge, tallimestari. Olemme nähneet usein, mutta emme juuri juttele. Tervehdimme toisiamme, hörppäsin loput kaakaot ja lähdin pihalle. Olin tehnyt hiljattaen suuren päätöksen, aion myydä Yehudan ja ottaa sopivamman tilalle. Tekki ori lähtisi viikonloppuna kohti isäntallia ja samalla kärryllä saattaisi mahdollisesti olla tulossa myös uusi hevoseni.
Hoidin Yehudan siltä päivältä, kävin pyörittelemässä sitä vähän liinassa maneesilla. Se kulki hyvin ja sulavasti, ei merkkejä mistään epätavallisesta. Juttelin myös hetken aikaa Titan kanssa, joka sattui taas tallille samaan aikaan. Kerroin hänelle päätöksestäni Yehudan suhteen ja hän vaikutti olevan sitä mieltä että teen oikean päätöksen, ori ei ehkä sovi minulle ja voi saada paremman kodin. Eikä sitä välttämättä edes myytäisi, se vain jäisi isälleni, hän voisi etsiä sille oman ratsastajan joka pääsee kilpailemaan sen kanssa. Kävelin vielä lopuksi varustehuoneelle pakkailemaan Yehudan kamoja, piti päättää mitä voisin käyttää uudella hevosella ja mikä lähtisi Yehudan matkaan kotiin. Pakkasin lähes kaiken, jäljelle jäivät vain muutamat uudet suojat, pintelit ja satulahuovat. Harjoista jäljelle jätin vain parhaimmassa kunnossa olevat. Istuin vielä hetken varustehuoneen penkillä ja tungin sitten kaksi isoa ikean kassillista Yehudan tavaroita hyllyjen alle, sieltä ne voisi helposti käydä nappaamassa.
|
|
|
Post by Kylie on Dec 12, 2018 9:38:58 GMT
Titta ja Yehuda ne yhteen soppii
Olin noussut aamulla aikaisin, jotta ehtisin vielä ratsastaa Yehudan. Tämä saattaisi olla viimeinen kerta, kun sen teen, ainakaan Längelmäellä. Titta oli tullut maneesin katsomoon istuskelemaan ja juomaan kuumaa kaakaota. Juttelin hänen kanssa, samalla kun lämmittelin oria. "Hoitaisitko sä mun kanssa tänään Magnusta?" Titta huikkasi rykäisten kurkkuaan. "Joo, ei mulla tässä oo liikutuksen jälkeen muuta." vastasin puoli huutamalla, koska en ollut varma kuinka pitkälle ääneni Yehudan pärskinnän alta kuului. Kävin kaikki askellajit läpi ja ori tuntui erittäin vetreältä. Se kulki kauniisti pää kaarella, nostellen jalkoja korkelle ilmaan. Joka askeleella, se venytti pidemmälle ja matkaa taittui aina vaan enemmän. Vaivuin hetkeksi ajatuksiini, ori todella olisi lähdössä. "Hyvältä näyttää!" Titta huudahti hetken kuluttua, palauttaen minut maanpinnalle. "Siltä tää tuntuukin ja sä tuut seuraavaksi selkään." vastasin naiselle. Toinen katsoi minua hetken hieman pöllähtäneenä, mutta nousi sitten ja haki oman kypärän sekä saappaat. Kun Titta palasi, seisoin keskellä maneesia, ori vierelläni. Punttasin naisen selkään. "Hui kamala kun on korkealla." kuului ensimmäisenä, mutta niinhän se aina on. Titan oma hevonen Tonttu, on komea pohjoisruotsinhevos ruuna ja takulla ihan eri mallia kuin tekki orini. Naisen hoitsu Magnus, on vielä vähemmän.
Titta otti alkuun vain ravia ja minä menin vuorostaan istuskelemaan katsomoon. Huomasin että naisella meni hetki tottua liikkeiden muutokseen. Yehuda liikkui niin kepeästi ja liitäen eteenpäin. Askellajit ovat kuitenkin niin pehmeän tasaiset ettei siellä pomputtanut ainakaan. "Yehudahan on aivan ihana." Titta kehui. Tuntui kivalta, että sen uskalsi nyt antaa jo muillekin ratsastettavaksi. Kaksikon meno näytti kauniilta ja Titasta huomasi että hän oli todella taitava hevosten käsittelijä ja ratsastaja. "Se on todella herkkä vastaamaan pohkeisiin, eikä ohjia juuri tarvi käyttää. Kunhan ne ei roiku kaulalla, koska siitä ori hermostuu." sepostin naiselle, joka nyt jo nosti laukkaa. Ori alkuun hieman testasi ja potkaisi normaaliin tapaansa sivulle, nostaen päätä ylös. Mutta Titta oli tomera muija ja käski heti uudelleen, silloin nousi oikein nätti laukka. "Kylläpä tuntuu menevän kovaa, vaikka tämä vauhti ei Yehudalle taida olla juuri mitään." ratsailta kuului. Se on totta, laukka oli aika tiheää, mutta nätisti koossa, joten en alkanut sen enempää neuvomaan. Loppu käyntien jälkeen laitoimme orin yhdessä pois ja lähdimme hakemaan Magnusta.
Takaisin tullessa meitä huikkasi minulle hieman tuntemattomampi tyttö. Nyökkäsin vain hieman, mutta Titta moikkasi normaaliin reippaaseen tapaansa. Näimme myöhemmin vielä tallissa, hän on siis Tillyn hoitaja, siitä päätellen että poni oli parkkeerattu käytävälle puunattavaksi. Pyysin vielä ennen tämän lähtöä, josko haluaisi tulla minun ja Titan kanssa syömään tallitupaan, mutta toisella oli kiire. Hän vaikutti kuitenkin todella otetulta ja sanoi että joku toinen päivä ehdottomasti.
|
|
|
Post by Kylie on Dec 14, 2018 20:27:07 GMT
Pupun ruokaa
Eilinen oli ihana päivä, oli jäänyt niin mukava fiilis yhdessä vietetystä ajasta. Titta, josta oli selvästi tullut paras ystäväni Nuorgamissa, oli pyytänyt minua vikeltämään ja seuraamme liittyi myöhemmin myös Konsta ja Tobias, joista kumpaakaan en ollut nähnyt aikoihin. En muista milloin viimeksi olisin nauranut niin makeasti, kuin katsellessa Konstan venytyksiä ja Tobiaksen epäilevää tuijotusta. Sen jälkeen tuntui että jalat olivat makaronia, enkä pääsisi selkään ollenkaan. Teimme ensin Titan kanssa liikkeitä yhdessä ja sen jälkeen yksitellen. Minäkin uskaltauduin kolmikon kannustuksella ylittämään omat odotukseni ja tekemään hurjia liikkeitä. Titta otti minusta muutaman kuvankin. Vaivaannuin ensin, mutta muistojahan ne vain olisivat ja kun näin muiden hymyilevän kameran ruudulle, en viitsinyt valittaa. Saimme muutamia haasteitakin ja pidätin naurua huomatessani että olin kuin rautakanki verrattuna Konstaan, joka suoritti tehtävät muitta mutkitta. Taputin Tittaa lopulta olalle ja sanoin: "Kiva että pyysit muakin mukaan, tiedän että oon joskus aika hiljainen ja vetäytyvä, mutta mulla oli tosi hauskaa.". Sain vastaukseksi lämpimän hymyn ja pitkän saarnan siitä että mun seurassa kyllä viihtyy, turha huoli ja kuinka minä olen hänen hyvä ystävä.
Tulimme hiljaiseen talliin, jossa kuului vain hevosten pärskintä ja heinän rouskutus. Heidi kävi pyörähtämässä ja tarkistamassa menikö kaikki ok, kunnes jäimme kaksin. Pojat olivat jääneet lanaamaan maneesia. Kävimme hieman haikeaa keskustelua siitä, että Yehuda todellakin olisi pian poissa. Näytin kuitenkin Titalle kuvia uudesta hevosesta ja kerroin etten olisi täältä minnekkään lähdössä. Tulin iloiseksi kun nainen tarjoutui tulemaan mukaan hevosen vienti ja haku matkalle, ajomatka olisi pitkä, mutta menisi varmasti paljon rattoisammin kun on kaveri. Isä tuuppaa olemaan niin hiljainen, eikä turhia puhu. Olisi myös ihana, että Titta pääsisi näkemään minun lapsuuskodin suuren hevostilan, jossa isä pyörittää miljoona bisnestä ja tutustumaan ihanaan ystävälliseen äitiini, sillä todennäköisesti me jäisimme yhdeksi yöksi kotiini ja lähtisimme vasta seuraavana päivänä ajamaan uudelleen pitkää matkaa. Kotona odotti myös valkoinen koiramme Aalto, joka on rodultaan Amerikanakita. Vanhempani ottivat sen vain puolivuotta ennen lähtöäni, mutta siitä ehti tulla minulle todella läheinen ystävä. Minulla ei kotopuolessakaan ole paljoa kavereita, oikeastaan vain yksi, Amy. Tyttö, johon tutustuin yläasteella. Emme ole juuri nähneet muuton jälkeen, mutta tiedän että hänelle voi aina soittaa ja pyytää käymään, vaikkemme olisi nähneet vuoteen. Amy on todella hoikka, hiukset melkein valkoiset ja silmät vihreät. Ainut asia mikä meitä ulkonäöllisesti yhdistää, on pituus.
Saimme Magnuksen laitettua pois ja minua alkoi yllättäen väsyttää, olin kai touhunnut jo sinä päivänä niin paljon. Olin tullut aikaisin aamulla ja kello näytti jo ilta kuutta. Istuuduimme vielä pöytään syömään, olin tuonut kaikille ruokaa ja se näytti kelpaavan pojillekin, vaikka ensin olinkin hieman epäileväinen, saanko kuulla taas kommentteja siitä että syön pupunruokaa. Mieleeni palasi taas yläaste. Olen aina tykännyt syödä hyvin ja terveellisesti, pidän kalasta ja sitä oli myös salaatissa. Tykkään marjoista, hedelmistä jopa maustamattomasta jugurtista ja kaikenmaailman smoothieista. Mutta kyllä mulle pizza ja roskaruokakin maistuu ja sitä on tullutkin syötyä muutonjälkeen aika hurjasti, kiireen ja jaksamattomuuden vuoksi kai. En tiedä mikä siinä on, mutta olen aina ollut alavartalosta tukeva, yläkroppa ei niinkään, mitä nyt kädet vähän. Ihan kapeat kasvotkin ja vyötärö löytyy, mutta reidet ja takapuoli on ne mistä olen saanut koulussa kuulla. "Läskiperse" on se yleisin. Onneksi nyt myöhemmällä iällä osaa pitää sitäkin vain plussana. Hymähdin omille ajatuksilleni ja sain kolmikon katseet itseeni. "Anteeks, olin ihan omissa ajatuksissa.".
Ajoin illalla hiljaa kotiin ja kuuntelin radiosta Nicki Minajin uutta kappaletta, yrittäen räpätä mukana. Alkoi sataa hiljalleen lunta ja tuli taas niin jouluinen olo. Tuntui odolta ajatella, että tulisin viettämään jouluaaton jonkun muun hevosen seurassa, kuin Yehudan. Sammutin auton, olin päässyt pihalle ja vilkaisin kelloa, aikaa oli kulunut miltein kaksinverroin normaaliin nähden, hui. Mutta ei minulla kiire ollut. Räpelsin oven lukkoa auki ja kuuntelin sisältä kantautuvaa Auran mau-untaa. Kun olin päässyt sisälle lämpimään talooni, kaadoin ensin auran kippoon raksuja ja katsoin hetken kissan syöntiä ja kuuntelin siitä aiheutuvaa rapinaa. Lopulta päädyin suihkun kautta sänkyyn katsomaan loppuillaksi Netflixiä, mikä täydellinen päivä.
|
|