Saapuminen Längelmäkeen
19.8.2018
"Oikeesti, kiitos kun lähdit mukaan", Tobias osoitti hymyillen sanansa pelkääjän paikalla istuvalle naiselle.
Musta Audi kiisi pimenevässä loppukesän illassa perässään uuden karhea traileri. Matka Nuorgamista Ruotsiin ja Ruotsista takaisin Nuorgamiin oli ollut muutaman päivän mittainen reissu, mutta jokin sinä aikana oli muuttunut: Tobiaksesta oli tullut ensimmäistä kertaa elämässään hevosenomistaja.
Verna Ojapalo, nainen joka myisi vaikka jäätä eskimoille, hymähti kuivasti. Kärkkäästi mielipiteensä tilanteessa kuin tilanteessa esille tuova vaaleaverikkö onnistui tekemään uskomattoman määrän autokauppoja päivässä, mutta pomonsa päätä hän ei ollut saanut käännettyä lukuisista yrityksistä huolimatta. Vernan mielestä Kertun kaltainen sika säkissä oli vain yhtä suurta taloudellista tappiota ja ajan haaskausta.
Nainen puhalsi suuren purkkakuplan ja katsoi Tobiasta kulmiensa alta pistävästi.
"Mitä tahansa sun vuoksi, Juslin, mitä tahansa", Verna oikoi puutuneita jalkojaan ja nosti ne kenkineen kojelaudalle.
"Verna!" Tobias murahti. "Sä tiedät etten--"
"Ettet pidä hevosenkakasta sun Audissa,
tiedetään", Verna loi pomolleen pirullisen hymyn.
"Niin."
"Relaa Juslin", blondi laski jalkansa takaisin kuramatolle. "En vaan edelleenkään usko että sä, joka et ostais autoakaan koeajamatta sitä, menit tekee tämmöset kaupat."
Tobias puristi tiukasti autonrattia ja miehen suupielet valahtivat vakavaksi viivaksi. Verna oli erinomainen työntekijä, hyvä ystävä ja taitava hevosnainen, mutta ennen kaikkea ärsyttävän oikeassa. Nainen ei nähnyt tai ymmärtänyt sitä, miten varma Tobias itse oli asiasta, ja se sai pienen epäilyksen heräämään tummahiuksisen miehen ajatuksissa.
"Sillä on erinomainen hyppy. Ja suku", Tobias totesi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
"Cmoon, oot nähny vaan kerran kun se hyppää! Ja sukuko meinaa sitä, ettei se voi olla maanantaikappale?" Verna naurahti. "Sanompahan vaan, että tässä voi käydä vielä hassusti."
"Mä oon varma tästä", mies vakuutti ja nyökkäsi vielä sanojensa päätteeksi.
Verna pyöräytti silmiään ja huokaisi. Pomon kiintymyksessä puoliveritammaa kohtaan oli kieltämättä jotain ällöttävän suloista, joten nainen päätti antaa asian olla. Audi kaartoi juuri sillä hetkellä tallitielle, jonka päässä hämärässä loistivat Längelmäen ratsastuskoulun valot.
"Perillä ollaan", Tobias hymyili pysäytettyään auton trailereineen parkkipaikalle.
Tyytymätön Kerttu alkoi välittömästi kolistella kopissaan ja höristä kuuluvasti saaden vaimeita vastauksia uusilta kavereiltaan tallista.
"Meitä luullaan hevosvarkaiksi", Verna ilkkui.
Kello oli jo paljon, mutta tallissa paloivat valot niin kuin Heidi oli puhelimessa luvannutkin.
"Ehkä ennemmin valkokaulusrikollisiksi", Tobias naurahti viitaten vaatteisiinsa.
Kaksikko onnistui lastaamaan matkustuksesta väsyneen ja sen takia aavistuksen hermostuneen tamman haistelemaan Nuorgamin ilmaa. Verna ei halunnut koskea päistärikköön, vaan otti mielellään nakikseen kantaa kaikki kamppeet varustehuoneeseen, vaikkei sen sijainnista kummallakaan ollut vielä hajua.
"Mä taluttelen Kerttua vielä ennen kun tuon sen karsinaan", Tobias huikkasi tallirakennusta kohti syli täynnä varusteita suunnistavalle Vernalle.
Nainen mutisi jotain vastaukseksi, mutta mies ei kiinnittänyt siihen huomiota. Ei nyt, sillä hänellä oli tummanruskeassa nahkariimussa vierellään ehkä maailman kaunein eläin. Ja se oli hänen iki-oma.