|
Post by Heidi on Aug 29, 2018 17:25:33 GMT
Lähdetääs kaikki porukalla syksyiselle maastoreissulle, lauantaina 15/09/2018, kello 10-13
Tällä kertaa kierrellään rauhallisesti köpötellen lähimaastoja, mutta myöhemmin ruska-ajan ollessa kauneimmillaan, lähdetään pidemmälle reissulle. Kuittaaminen tapahtuu muutamaan kysymykseen vastaamalla, piirtämällä tai tarinoimalla.
Mukaan lähtevät Heidi - Kuu Ruuben - Figur Jennifer - Viivi Kylie - Yehuda ✔ Titta - Magnus ✔ Hilda - Vila ✔ Filippa - Donna
Pohjatarina
"Toivottavasti kaikilla on tarpeeksi vaatetta päällä, sillä tänään on kylmä ja tuulinen päivä, niin kuin olettekin varmaan jo huomanneet", kailotin voikon ratsuhevostammani selästä. "Kuurosateitakin on vissiin luvattu, että varautukaa myös siihen, ettette välttämättä selviä kuivina takaisin tallille", jatkoin.
Monet silmäparit tuijottivat mua hiljaa ratsujensa selässä, joten arvelin asian menneen perille.
"Valmista?"
"Joo", kaikki tuumivat yhteen ääneen, toisiaan vilkuillen.
"Sitten menoksi!"
Syysmaaston ensimmäiset kolme kilometriä taittuivat rennosti kävellen. Tosin osa ratsuista kyttäsi tuulessa heiluvaa kasvillisuutta, tuoden pieniä jännitteitä säpsymisellään koko maastoporukkaan, mutta matkan edetessä loputkin ratsuista rentoutuivat. Välissä otimme reipasta ravia ja parilla suoralla lyhyet laukkaspurtit. Tuntureille asti emme menneet, vaan kuljimme lähinnä havumetsissä polkuja pitkin, mutta poikkesimme välillä leveimmillekin teille. Maasto oli vaihtelevaa ja matkalla nähtiin porotokka, jota osa ratsuista tuntui säpsyvän. Kuuden kilometrin kohdilla pieni kuurosade yllätti, mutta se ei haitannut meidän menoa, olimmehan varautuneet siihen. Loppumatka meni rennosti rupatellen ja syksyisiä maisemia ihastellen.
|
|
Titta Pietinen
Uutukainen
Posts: 93
Oma hevonen: Tonttu
Hoitohevonen: Magnus
Estetaso: 110cm
Koulutaso: vB
Ikä: 21
|
Post by Titta Pietinen on Sept 19, 2018 8:27:47 GMT
Titta ja Magnus - Syysmaasto Olen syksyihminen, sen voin myöntää ja niin tuntui myös Magnus nauttivan viileämmistä päivistä. Ainut harmillinen puoli syksyssä taitaa ruunan mielestä olla ettei tarhan ympärillä ja aitojen alla enään kasva ruohoa samaan tahtiin kuin kesällä, jolloin molemmat Magnus ja Yehuda pyllistelivät aidan ali kurkotellessaan. Hakiessani ruunaa sisälle annoin sen hetken syödä tarhojen rinteessä, mutta ennen maastoa ei ollut liikaa aikaa.
Varustaminen sujui suht ripeästi, koska eihän meillä ole mitään erikoista. Viritin ruunalle kuitenkin jalkoihin, häntään ja suitsiin varuiksi heijastimet, kuten Heidi oli ohjeistanut mahdollisen karkaamisen varalle. Vaikkei kukaan varmasti usko että nimen omaan Magnus maan rauhallisin tyyppi voisi karata tutussa maastossa.
Alku matka käveltiin ja ihasteltiin luontoa, mutta saavutettuamme hieman leveämmät polut otimme ravipätkiä. Ensimmäisen laukkapätkän jälkeen Magnus oli hetken aika innostunut ja menevän oloinen, mutta rauhoittui nopeasti käynnissä. Kuurosadekin sieltä tuli, mutta Magnuksella on hyvin tiivis karva, joten sitä ei haitannut ja minäkin olin varautunut softsell takilla, joka pitää kyllä kuurosateet kurissa.
Sitten tapahtui se mitä kukaan ei olisi uskonut tapahtuvan. Magnus on siis ohitanut aina ongelmitta kaikki ajoneuvot, se ei välitä porotokista, ei vaanivista kissapedoista tai muustakaan. Nyt kaikille ja eniten minulle yllätyksenä tuli että ryhmän viimeisenä hevosena (sillä hetkellä, vaihtelimme Kylien kanssa ajoittain paikkaa), Magnus pelästyi raviosuudella postilaatikkoa. Rennosti hölkkäilevä ja kenties hieman omissa oloissaan oeva ruuna hölkkäsi postilaatikko rivin ohitse, mutta yks kaks syystuuli nappasi hieman yhden laatikon kanteen kiinni ja se paukahti auki. Tämä oli Magnukselle liikaa ja me otimme valtavat loikat ympäri ja toiselle puolelle tietä. Vielä tässä olisin jotenkin pysynyt mukana, mutta Yehudan alettua riehumaan kaverinsa pelästymisen vuoksi Magnus osallistui kemuihin loikkaamalla vielä ojan yli, jolloin kuusen oksa voitti vartalovoimani. Ruuna paineli metsänhalki hevosjonon suuntaisesti ja minä konttasin takaisin tielle.
Yehuda hörisi huolestuneena metsään ja minä pitelin vatsaani, ai miten paljon voikaan sattua kuusen oksa. Heidi talutti Magnusta huolestuneena luokseni. "Ei kai sattunut, mitä ihmettä oikein tapahtui", hän kysyi. No Kylie selosti mitä oli ehtinyt Magnuksen loikista nähdä ja kuinka hienosti jättäydyin kuusen oksalle. Ja minä kerroin että se oli postilaatikon vika.
Puhalleltuani hetken nousin takaisin ruunan selkään, onneksi se on matala ja pääsen melko vaivatta sen kyytiin ilman jakkaraa. Heidi käytti ojaa hyödykseen kiivetessään Kuun selkään takaisin. No saatiinpahan vähän ohjelmaa. Ruuna on onneksi päälisin puolin ehjä, se oli onnistunut hukkaamaan yhden heijastimen jalastaan ja saamaan muutaman naarmun, jotka hoidetaan tallilla kuntoon.
Loppu matka sujui normaalisti ilman mitään säpsyilyjä, kenties Magnusta nolotti pikku kämmi postilaatikon suhteen. Tallilla purin ruunan ja vein sen pesukarsinaan. Pesin huolella pesubetadinellä sen jalat ja suihkutin cothivet suihketta naarmujen päälle. Mikään naarmuista ei vuotanut verta tai tuntunut mitenkään syviltä, mutta parempi varmistaa. Nostin paitaani hieman ylös, sillä kylkiin sattui. "Vitsi miten komea mustelma siihen tulee", Kylie totesi ottaessaan kuvan vasemmasta kyljestäni. "Pahus, pitääkö tässä nyt lähteä lääkärille käymään", huokaisin. Siitähän Eemeli riemastuu. Onneksi kylällä asuu yksi lääkäri sairaanhoitaja vaimonsa kera, jolla kerran kävin jo paikkamassa sormeni, kun taltta lipesi sorvatessa.
Lääkärin diagnoosi kova isku, mutta ei luita poikki. Pari päivää huilia (ehdottomasti tämä ilta) ja sitten katsotaan kuinka kylki alkaa parantua. Kuten tavallisestikin huilailin sohvalla viltin alla koirat käpertyneenä viereen ja näppäillen tietokonetta. Sain suunniteltua pahkatuoliin uudenlaiset jalat, joita täytyy kyllä ensin testata vaikka johonkin jakkaroihin. Seuraavana aamuna aloitan poikkeuksellisesti vasta kuudelta eli puolitoista tuntia myöhemmin kuin normaalisti ja aloitan myymälän hyllyjen täytöllä ja lahjapakkauksien teolla.
|
|
|
Post by Kylie on Sept 19, 2018 9:03:01 GMT
Kuittaus;
Se olisi syysmaaston aika. Olin pukeutunut erittäin lämpimästi. Haluan nauttia kauniista syksyisestä ilmasta, enkä keskittyä tärisemään. Ilma tuntui todella kostealta, joten olin pistänyt vedenpitävän ratsastusasun, takki sekä housut. Lämmin pipo, hansikkaat, kaulahuivi ja villasukat ratsastussaappaisiin, kyllä, olen vilukissa. Alle olin tunkenut villa paidan ja housut, olo oli lämmin.
"Toivottavasti kaikilla on tarpeeksi vaatetta päällä, sillä tänään on kylmä ja tuulinen päivä, niin kuin olettekin varmaan jo huomanneet" Kailotti Heidi hevosensa selästä tallipihalla, jossa me kaikki nyt seisoimme. "Kuurosateitakin on vissiin luvattu, että varautukaa myös siihen, ettette välttämättä selviä kuivina takaisin tallille" Jatkoi nainen, kuultuaan ensin vastauksia aiempaan. Kaikki näyttivät pukeutuneen sään mukaisesti, joten lähdettiin matkaan Heidin huutaessa "Valmista?" ja kaikkien huutavan kuorossa "Joo" katsoen toisiaan hymyillen.
Alku matka meni rennosti käveleskellen ja maisemia ihastellen. Pistin jo siinä merkille, että ori aisti tulevan sateen ja alkoi mennä ohjasta kireälle. Otimme ravia ja laukkaa, ne sujuivat hyvin. Ainakin meidän mittapuulla.. mitä nyt muutama pään heilautus ja sivu potku. Meitä tuli vastaan lauma poroja, katselin niitä ihastellen ja ori korviaan pyöräytellen. Se ei onneksi tunnu koskaan säikkyvän pahasti muita eläimiä taikka ihmisiä. Jossain vaiheessa matkaa, alkoi sade ropista harmaalta taivaalta. Kukaan ei kuitenkaan ollut moksiskaan, lukuunottamatta Yehudaa jonka korvat olivat liimautuneet niskaan ja suu pyöritteli kuolainta hermostuneesti. Onneksi meidän edellä käveli jälleen tuttu ja turvallinen Magnus. Jostain kumman syystä ruuna kuitenkin hetkeä myöhemmin pomppasi sekunnissa tien toiselle puolelle, ja loikkasi komeasti vielä ojan yli. Enkä minä tietenkään ehtinyt silmiä räpäyttää kun Yeuhuda lähti koikkaroimaan ruunan perään, minä kallistuin rajusti vastakkaiseen suuntaan, mutta pysyin pelissä mukana ja sain orin pysäytettyä keskelle tietä. Siihen me jäimme toljottamaan ja katsomaan ojasta konttaavaa Tittaa. Minulla kirrasi hieman toisessa kyljessä tuo raju nytkähdys, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna miltä Titasta näytti tuntuvan. Hän oli ottanut osumaa puun karahkasta ja oli nyt tosiaan tuolla pientareella. Heidi toi Magnuksen takaisin ratsastajalleen ja pääsimme kaikki onneksi ehjänä kotiin. Titan Kylki näytti ilkeältä, mutta ei mitenkään vakavalta, onneksi.
|
|
hilda
Uutukainen
Posts: 5
|
Post by hilda on Sept 23, 2018 18:16:21 GMT
"Sitten menoksi!" Heidi huudahti ja lähdimme kulkemaan jonossa kohti Längelmäen maastoja. Tämä oli ensimmäinen kertani Vilan selässä - ja heti maastoon. Toiset varmasti ajattelisivat, ettei se olisi fiksuin vaihtoehto, mutta kunnon porukassa maastoilu tuntui minusta turvallisimmalta tutustumistavalta. Lisäksi olin saanut Heidiltä heti luvan lähteä maastoretkelle heidän kanssansa. Vila käveli reippaasti eteenpäin ja pähyili kiinnostuneena ympärilleen. Silitin kädelläni tamman kaulaa. Vila tuntui melko rennolta, mutta ajoittain se säpsähteli tuulessa heiluvia puunoksia.
Ravipätkissä Vila pyöristi niskansa ja ravasi sellaista show-ravia, että toivottavasti sitä saataisiin joskus irti koulutunnillakin. Siro tamma pärski innokkaasti allani ja minä naurahdin sille hyväntuulisesti. Tamma selkeästi nautti maastoretkestä. Laukkaspurttien jälkeen Vila jäi hetkeksi hieman jännittyneeksi ja se olisi halunnut vain tikittää pientä ravia miljoonaa. Matkalla näimme myös poroja, joita Vila hieman jännitti. Loppujen lopuksi tamma kuitenkin uskaltautui steppaillen ohittamaan ne turvalliselta etäisyydeltä. Pieni kuurosadekin virkisti meitä matkan aikana, mutta onnekseni olin varautunut siihen sadetakilla. Vilalle oli laitettu sadetta kestävä ratsastusheijastinloimi, sillä olin Heidin kuullut mainitsevan siitä, että tamma oli ajoittain kova palelemaan. Parempi siis suojautua sateeltakin, ettei sen selkä vahingossakaan pääsisi jumiutumaan.
Matka sujui rattoisasti välillä tempoa vaihdellen ja samalla rupatellen. Yhdessä kohtaa Titan alla oleva Magnus ja Kylien Yehuda säikähtivät postilaatikkoa. Vilakin sinkosi hieman eteenpäin, mutta onnistuin nopeasti ohjaamaan sen edellä olevan hevosen takapuoleen kiinni ja saamaan sen hallintaani. Onneksi lopulta tästäkin selvittiin sen isommitta kolhuitta ja selvisimme turvallisesti tallille.
|
|