Aloittelijan tuuriako?
14.9.2018
En olisi tänään ollenkaan malttanut istua aloillani koulussa. Ja ei, en odottanut pelkästään viikonloppua, vaan myös sitä, että pääsisin tallille tapaamaan Donnaa! En olisi hypärillä ehtinyt tallille tarpeeksi pitkäksi aikaa, joten olin käyttänyt ajan hyödyksi ja tehnyt läksyjä. Vaikka olinkin tietysti uuden luokkani oletettavasti paras ruotsissa, en olisi silti jaksanut istua pulpetissa yhtään pidempään kuuntelemassa opettajan selityksiä kielioppisäännöistä. Onnekseni koulun kello vihdoin kilahti, joten pakkasin nopeasti tavarani perus mustaan Fjällräven Kånken-reppuuni ja juoksin portaat alas. Vihdoinkin tallille!
Poljin pyörälläni kotiin niin nopeasti kuin vain ehdin, ja hyvä vain, etteivät polkimet irronneet!
"Var har du bråttom?" pappa kysyi tullessaan minua ovelle vastaan, kun pyristelin irti halauksesta.
"Till stallet!" huusin jo yläkerrasta, jossa vaihdoin päälleni vanhan Horzen tallitakkini ja ainoat ratsastushousuni, ne viininpunaiset. Levitin koulukirjat pöydälleni yhdeksi kasaksi ja vaihdoin sisällön pariin keittiöstä varastamaani porkkanaan ja Ratiralle ostamaani tummanpunaiseen nailonriimuun, joka ei koskaan ehtinyt käyttöön. Ehkä se sopisi Donnallekin, koska säätövaraa oli paljon! Kävin vielä keittiössä tekemässä itselleni täytetyn patongin evääksi. Pappa muistutti läksyjen teosta, mutta niitä ei ollut enää paljoa, ja olisihan sitä koko viikonloppu aikaa! Ensin huvi ja sitten työ?
Tallimatka tuntui tänään paljon pidemmältä kuin eilen, mutta ehkä se johtui osittain siitäkin, että ajoin kerran harhaan... Olihan Nuorgam minulle vielä uutta seutua, vaikka pieni kylä olikin. Päästessäni kuitenkin viimein tallin pihaan olin hädin tuskin ehtinyt lukita pyöräni, kun minua juoksi vastaan pörröisen suloinen saksanpaimenkoiran pentu. Alunperin kai mustaturkkinen pentu näytti nyt enemmänkin ruskealta kieriskeltyään jossakin mutalätäkössä. Taivas tuntui jotenkin painavalta, joten ehkä saisimme tänäänkin sadetta.
"Selma, ei!" kuului tuttu ääni kauempaa, kun sakemanni hyppäsi kuratassuillaan vasten puhtaita ratsastushousujani. Kukapa muukaan tallin kulman takaa juoksi kuin Hannah!
"Moi! Kiva nähdä sua taas täällä", tyttö hymyili pahoiteltuaan ensin tallikoiran käytöstä.
"Hej... siis moi! Ja ei se mitään, nää on kuitenkin ratsastushousut", naurahdin, joka sai Hannahinkin vetävän hymyn kasvoilleen.
"Mä jouduin vähän niinkuin tän lapsenvahdiksi... Haluisitko auttaa pesemään?" pisamaposki virnisti. Suostuin tietysti tytön tarjoukseen, Selma olisi ehdottomasti tutustumisen arvoinen koira! Olin todella iloinen, että olin törmännyt heti Hannahiin, koska en halunnut taas vaellella yksin tallissa.
Hannah kiinnitti fleksin Selman niin ikään kuraiseen kaulapantaan, ja sitten veimme sen pesuboksiin. Minun oli pakko nauraa kiinnittäessäni hölmistynyttä pentua ketjuun, jotta se pysyisi paikoillaan. Hannah irrotti fleksinsä ja alkoi suihkutella Selmaa haalealla vedellä, ihan kuin olimme tehneet Tigelle eilen. Kaivoin puhelimeni esiin ja lähetin ruotsalaisille kavereilleni Snapchatissa videon koirapesulastamme.
"Jaa, mä en kyllä tietääkseni oo ostanut mitään erittäin minikokoisia saksalaisia poneja?" Heidi virnisti ilmestyessään talliin. Minä ja Hannah katsoimme häntä en-se-minä-ollut -ilmeellä, joka sai meidät kaikki purskahtamaan nauruun.
"Ja moi Fille! Kiinnostaisko sua muuten ratsastaa Donna tänään?" Heidi kysyi sitten, joka sai minut yllättymään.
"Minäkö? Tänään?" hämmästelin suureen ääneen, ja vilkuilin vaivautuneena Hannahia.
"Niin niin, sähän sen hoitaja olet! Se ei mene vielä tällä viikolla tunneille, ja kaipaisi silti jotain liikuntaakin", Heidi selitti, "eilen se oli vaan kävärissä aamulla, mutta Hannah meni sen toissapäivänä, niin voi varmasti neuvoa sua!"
"Okei, jos sä otat tän", tyttö virnisti viitaten koiraan, jota hän nyt kuivasi pyyhkeeseen. Heidi suostui ehtoihin silmiään pyöräyttäen ja neuvoi Donnan löytyvän tarhasta. Kaivoin repustani sen punaisen riimun, vahvan riimunnarun sain lainaan tallilta. Sitten lähdin Hannahin opastamana hakemaan Donnaa!
"Tossa tarhassa se on", Hannah osoitti pitkän rivin viimeistä aitausta, jossa unelmaponini tyytyväisenä mutusti heiniään. Tyttö muisti myös kehua hienoa riimuani, joka meidän molempien mielestäsi sopisi Donnalle mainiosti!
"Gemma taitaa olla tolle aika hyvä kaveri, kun se on vähän rauhallisempi", pohdin tunnistaessani irkkutamman.
"Niin me vähän ajateltiinkin! Donna antaa ihan helposti kiinni, ja Gemma nyt tuskin yrittää karata", Hannah naurahti ja minä pujahdin alalankun alitsi sisälle tarhaan. Hoitohevoseni ravasi luokse heti kutsuttaessa, ja pysähtyi sitten nuuhkimaan taskujani herkkujen varalta.
"Sori tyttö, mä jätin porkkanat reppuun", virnistin tammalle ja sujautin riimun sen siroon päähän. Säätövaraa pienemmäksi ei jäänyt yhtään enempää, mutta silti riimu sopi! Kiinnitin riimunnarun Donnan leuan alle ja maiskautin sitten sille merkiksi lähteä eteenpäin. Hannah toimi portinvartijana, ettei Gemma vain karkaisi.
Tunsin suunnatonta ylpeyttä saadessani taluttaa Donnaa juuri maneesista palaavien ponituntilaisten edessä, olihan se kuitenkin hieno kisahevonen eikä mikään pullaponi (ei sillä, etteivätkö nekin olisi söpöjä). Kiinnitimme Hannahin kanssa tamman käytävälle, jossa se olisi helpompi varustaa, kunhan poniratsastajat olivat ensin menneet ohi. Yhdellä oli ollut ratsunaan jättimäinen Figur, joka oli minusta varsin hullunkurista, vaikka olihan ruuna nyt kuitenkin kiltti.
"Donna oli ennen yksityisomistuksessa, mutta taisi olla vähän turhan nuori vielä kisakentille. Siksi se tuli meille", Hannah selitti riisuessani harmaata, vuorellista sadeloimea tamman päältä. Loimen alta se oli täydellisin puhdas ja lämmin, mutta jalkoja sain hinkata pidemmän tovin, ennen kuin ne puhdistuivat! (Kiitos sille joka on hankkinut Donnalle magic brushin.)
Hannah toi minulle Donnan varusteet. Heitin satulahuovan sen selkään ja laskin itse satulan varovasti sen päälle. Jakkara oli varsin kätevä apuväline, olihan tamma kuitenkin melko korkea. Kuolaimet se antoi ottaa kiltisti suuhun, ja alaturparemmilliset suitset bling bling-otsapannalla olivat kieltämättä hienot! Donnan varustus sai kehuja myös ohi pyyhältäneeltä Titalta, olisiko hoitanut Magnusta. Ainoa vaan, että minulla ei ollut mitään hajua, kuka tämä Magnus oli.
Talutin Donnan kentälle, sillä tunnit olivat sateen mahdollisuuden takia maneesissa. Olin jo nousemassa selkään, kun tajusin, ettei minulla ollut minkäännäköisiä ratsastusvarusteita!
"Ai niin, haetaan sulle lainakypärä tallista! Ja voit mun puolesta ratsastaa lenkkareilla, mutta ei kerrota Heidille", Hannah tuumi virnistäen sanottuani ajatukseni ääneen. Tyttö kipitti talliin, millä välin kiristin satulavyön ja tein itselleni ponnarin niskaan. Pian hän jo palasikin roikottaen kädessään tavallista, mustaa samettikypärää. Se sopi ihan tarpeeksi hyvin, joten ähkien Hannah punttasi minut Donnan selkään.
"Vitsi tää on korkee!" kauhistelin säätäessäni jalustimia. Hannahin todettua ne saman pituisiksi käänsin Donnan uralle.
"Se on tosi kiva, yrittää aina parhaansa vaikkei osaiskaan kaikkea! Se vaan väsyy nopeesti kun on vielä niin nuori, joten sitä ei voi pitää päivässä monella tunnilla", Hannah selitti antaessani Donnan kävellä vapain ohjin. Sillä oli isot, mutta varsin pehmeät liikkeet. Vähän erilaista verrattuna Ratiraan, ehkä?
"Siksi me ollaankin aateltu että se vois mennä aina heti ensimmäisille tunneille ja sit uudestaan illalla, niin ehtii levätä!" Hannah jatkoi alkaessani keräämään ohjia ja herättelemään Donnaa hieman. Minulla ei ollut tietysti hanskojakaan, mutta ratsastin usein muutenkin ilman, kuten vanhassa ratsastuskoulussani oli tapana. Hannah toi minulle vielä pitkän kouluraipan, jolla saatiin Donnan takaosakin töihin.
Ihastuin Donnaan ratsuna heti! Sen ravi oli ihanan pehmeää ja vaikka laukannostot olivatkin hieman vaikeita, se ehtisi vielä oppia ne. Kokeilimme vähän pohkeenväistöäkin, jossa ei ollut ongelmaa kuin korkeintaan ratsastajassa, ja temponvaihteluissakin tamma oli ihanan aktiivisena kuulolla!
"Tää on ihan super! Onko tää sitä jotain aloittelijan tuuria?" mä hämmästelin hiljentäessäni käyntiin ja antaessani Donnalle ohjaa. Hannah hymyili ilkikurisesti.
"Mitä ihmeen aloittelijan tuuria? Et sä oo mikään aloittelija, vaan osaat ratsastaa just hyvin tota, kun sulla on pehmeät avut ja vakaa käsi!" tyttö nauroi. Hän puhui kyllä totta, mutta en silti ollut uskoa, että nelivuotias meni näin hyvin.
"Sittenpä tää onkin vähän spessumpi tapaus!" totesin, ja taputin Donnaa, joka heilutti päätään kuin sanoakseen "juuri niin"!
* * * * *
Olin ihan unohtanut eväideni olemassaolon ratsastuksen aikana, mutta nyt minulla oli kiljuva nälkä. Istahdin reppuineni Donnan karsinan nurkkaan ja kaivoin patongin esiin, josta tamma tietysti heti innostui. Olin tietysti ottanut sen porkkanatkin mukaan, jotka olivat varmaankin enemmän Donnan mieleen.
"Vacker flicka", höpötin sille haukatessani ensin itse porkkanaa ja antaen loput hevoselle. Sade ropisi hiljaa kattoon, mutta minä olin onnellisempi kuin koskaan.